Virtuaaliliikunnan hyödyt lapsille

21 toukokuu, 2020
Virtuaaliliikunta on valtavan arvokas resurssi etenkin silloin, kun olosuhteet eivät salli meidän mennä ulos. Voimme käyttää uusinta teknologiaa myös lastemme kanssa ja harrastaa liikuntaa yhdessä kotona.
 

Olet varmaankin kuullut sanonnan, että jokainen kriisi on myös mahdollisuus. Joitakuita sanonta saattaa suututtaa, kun taas toiset pyrkivät ymmärtämään tuon mahdollisuuden omalla kohdallaan. Tämän maailmanlaajuisen pandemian aikana, joka on aiheuttanut kattavan karanteenin ja sosiaalisen eristyksen useimmissa maissa koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi, monet ovat alkaneet harrastamaan liikuntaa omassa kodissaan. Lisäksi lukuisat vanhemmat ovat äkänneet virtuaaliliikunnan mahtavat hyödyt lapsille, ja näitä hyötyjä haluammekin esitellä tässä artikkelissa.

Suurin osa lapsista on väsymättömiä, levottomia, uteliaita ja täynnä energiaa; lapset kehittyvät alituiseen sekä fyysisesti että psyykkisesti. Näin ollen he tarvitsevat tilaa juosta, hyppiä, huutaa ja tutkia, ja he haluavat oppia ympäristöstään.

Aina lapset eivät kuitenkaan pääse viettämään aikaa ulkona leikkien niin paljon kuin he haluaisivat, ja näin on etenkin tällä hetkellä monissa perheissä. Tällöin lapset voivat turhautua ja tulla äärimmäisen levottomiksi. Yksi niistä aktiviteeteista, joita voimme kotona ollessamme hyödyntää, on virtuaaliliikunta.

”Erinomaisuus ei ole yhden päivän teko, vaan se on tapa. Olet sitä, mitä toistat useita kertoja.”

– Shaquille O’Neal –

Virtuaaliliikunnan hyödyt lapsille: perheen kanssa yhdessäoloa.
 

Virtuaaliliikunnan psykologiset hyödyt lapsille

Katsotaan siis seuraavaksi, mitkä ovat virtuaaliliikunnan hyödyt nimenomaan lapsille. Kun lapset joutuvat viettämään liian paljon aikaa lukittuina neljän seinän sisälle ja kun liikkumatilaa ei ole paljoa, heihin kasaantuu ylimääräistä energiaa joka heidän täytyy saada vapauttaa tai kuluttaa jollain tavalla.

Virtuaaliliikunta saa heidän mielensä muualle hyväksi toviksi

YouTuben tai vanhan Nintendo Wii -konsolin kaltaisilla alustoilla lapset voivat pitää hauskaa harrastaen, liikkuen ja nauttien kehonsa tuottamista tunteista, joskus jopa tuntien ajan.

Se on loistava tilaisuus opettaa heitä, seurata heidän hauskanpitoaan, nauraa heidän kanssaan ja aina kun mahdollista, viettää laatuaikaa heidän kanssaan. Lapset voivat harrastaa virtuaaliliikuntaa yksinkin, mutta he nauttivat suuresti siitä, että perhe harrastaa yhdessä.

Energian kulutus

Kun lapsilla on illalla nukkumaan mennessä ylimääräistä, kuluttamatonta energiaa, he eivät saa helposti unta ja he nukkuvat huonosti. He tuntevat olonsa levottomaksi, hermostuneeksi ja jopa ärtyneeksi tai kiukkuiseksi. Virtuaaliliikunnan avulla he purkavat tuota energiaa tehokkaasti ja illalla on levollisempi olo.

Virtuaaliliikunta tuo päivään rutiineja

Kun koulun liikuntatunnit ja kaikki muutkin harrastukset on peruttu, virtuaaliliikunta auttaa luomaan uusia rutiineja tai pitämään yllä vanhoja. Se on hyvä viitekohta jokaisessa päivässä: lapset tietävät, että siihen ja siihen aikaan on aika harrastaa liikuntaa. Se voidaan järjestää vaikka samaan kellonaikaan kuin normaalisti jalkapalloharkat tai balettituntikin olisi, jos elämä olisi samoissa vanhoissa uomissa.

 

Virtuaaliliikunta auttaa siis lapsia tuntemaan olonsa turvallisemmaksi, vakaammaksi ja rauhallisemmaksi. Se on myös hyvä tapa opettaa heille, että aina kun tilaa tai mahdollisuuksia on vähän, voimme käyttää luovuuttamme vapauttaaksemme ylimääräistä energiaa ja oppiaksemme tuntemaan kehoammekin paremmin.

Millaisia virtuaaliliikuntamahdollisuuksia on olemassa?

Yllä mainitsemamme virtuaaliliikunnan hyödyt lapsille ovat vain kolme esimerkkiä sen lukemattomista psykologisista eduista. Virtuaaliliikunta hyödyntää kaikkia vauvasta vaariin, ja kun sitä harrastetaan yhdessä koko perheen voimin, psykologiset hyödyt ovat vieläkin suuremmat.

No, mistä sitten löydämme näitä virtuaalisia liikuntatapoja ja miten voimme sisällyttää niitä päiväämme? Olemme erittäin onnekkaita, sillä tämän päivän uusin teknologia (ja jopa vähän vanhempikin teknologia) tekee siitä erittäin helppoa. Esittelemme kolme hyvää vaihtoehtoa:

  • Pelikonsolit ja -laitteet: Näiden laitteiden käyttämiseen ei tarvita edes internet-yhteyttä. Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto on vanha kunnon Wii-pelikonsoli, jossa on erilaisia ​​pelejä kotiurheilun harrastamiseksi, ja monilta tämä laite löytyy vieläkin. Myöhemmin muillekin konsoleille on kehitelty liikuntamahdollisuuksia, kuten PlayStation 2, 3 ja 4 ja Xboxin eri versioille.
  • Mobiilisovellukset: Ne on suunniteltu niin, että voimme harjoittaa liikuntaa missä tahansa; vaikkapa kotona, toimistossa tai puistossa. Ne ovat hyödyllisiä, niistä on tarjolla sekä ilmaisia että maksullisia versioita, ​​ja monissa on mahdollisuus seurata omaa kehitystään ja luoda erilaisia rutiineja oman henkilökohtaisen tarpeen mukaan.
 
  • Internet: Internetissä on nykyään monia kanavia, lähinnä YouTubessa ja muissa samantyyppisissä alustoissa, mutta myös sosiaalisissa verkostoissa ja verkkosivuilla, joihin valmentajat ja asiantuntijat (tai ihan tavalliset ihmisetkin) lataavat liikuntavideoita. Näitä löytyy lukemattomia erilaisia, ja niitä voi valita videon pituuden, oman kunnon, oman iän tai sukupuolen mukaan, lihasryhmän mukaan jne. Liikuntatunteja tarjotaan myös reaaliajassa, suorassa lähetyksessä, mikä lisää motivaatiota ja tuo erikoisen lisän kotiliikuntaan.
Isä ja poika jumppaavat kotona.

Virtuaaliliikunnan fyysiset hyödyt lapsille

Virtuaaliliikunnan ansiosta lapsesi pääsevät nauttimaan loistavista fyysisistä eduista omassa kodissaan. Hyötyihin kuuluu mm:

  • Parempi lihaskunto.
  • Nopeuden, joustavuuden ja ketteryyden kehittäminen.
  • Oman kehon tunteminen.
  • Energia: samalla sekä psyykkisen energian lisääminen että ylimääräisen fyysisen energian kuluttaminen.
  • Parempi tasapaino.
  • Parempi hengitys.
  • Kehon ja ryhdin tasapaino.
  • Huomattava rentoutumisen ja rauhallisuuden lisääntyminen.

Nyt kun tunnet virtuaaliliikunnan hyödyt lapsille, miksi ette koko perheen voimin käyttäisi sitä parantamaan sekä fyysistä että psyykkistä terveyttänne kotona ollessa? Kannustamme kaikkia kokeilemaan!