Viimeisten hyvästien kirje

Jäähyväisten sanominen tai tärkeän vaiheen saattaminen loppuun on aina melko vaikeaa. Varsinkin nyt kun elämme yhteiskunnassa jossa kiellämme kuoleman, välttelemme sitä, kartamme sitä ja yritämme olla törmäämättä siihen millä keinolla hyvänsä. Mutta loppujen lopuksi todellisuus lyö meitä kasvoille ja törmäämme siihen väistämättä jossain vaiheessa elämäämme. Kuoleman kieltäminen ei ole hyvä strategia, sillä se antaa meille väärän kuvan olemassaolostamme.

Uskomme olevamme kuolemattomia ja että sairaudet, onnettomuudet ja kaikki muut vastaavanlaiset asiat tapahtuvat muille mutta eivät meille ja asia ei tietenkään ole niin. Me kaikki vanhenemme, sairastumme tavalla tai toisella ja kuolemme kun kaikki on sanottu ja tehty.

Meillä oli ennen paljon suvaitsevaisempi mentaliteetti kuolemaa kohtaan. Me kykenimme käsittelemään jäähyväiset ja suremisen paljon terveemmällä tavalla kuin nykyään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että kokemus olisi ollut miellyttävä, mutta se oli jotakin joka oli osa elämää. Sanotaan vaikka että sen katsottiin olevan hyväksytympi hinta jonka maksoimme ollessamme niin onnekkaita että saimme elää tässä maailmassa.

Mikä määrittää onko sureminen tervettä vai ei?

Sureminen on tarpeellinen prosessi päästäksemme yli menetyksestä. Emme puhu pelkästään ihmisten menettämisestä, mutta myös toisenlaisista, kuten työn, terveyden tai kumppanin menetyksestä. Tässä mielessä surun, terveellisenä tunteena, tulee näytellä pääosaa; se auttaa meitä käsittelemään mitä on tapahtunut ja parantamaan sielumme haavan jotta kun tarpeeksi aikaa on kulunut, yleensä kuudesta kuukaudesta vuoteen, kunnes voimme palata elämään normaalia elämäämme.

Joskus emme sure oikealla tavalla ja jäämme jumiin johonkin suremisen vaiheista. Suremisessa on eri vaiheita (kieltäminen, raivo, syytös, hyväksyminen…) ja saatamme käydä läpi kaikki niistä, tai sitten emme. Se riippuu jokaisesta yksilöstä erikseen.

Sureminen terveellä tai epäterveellä tavalla riippuu siitä mitä kerromme itsellemme kuolemasta tai tapahtuneesta menetyksestä, aivan kaikesta. Mutta se riippuu myös siitä miten kohtaamme uuden elämän ja miten toimimme ilman sitä mikä on nyt poissa.

Kirjeen kirjoittaminen

Terapiassa käytämme useita tekniikoita jotka perustuvat tunteisiimme ja ajatuksiimme sekä käyttäytymiseemme jotta suremisprosessimme olisi parempi ja edistyisi nopeammin. Yksi näistä tekniikoista on jäähyväiskirjeen kirjoittaminen. Se voi olla osoitettu henkilölle joka menehtyi, työlle jonka menetimme, kumppanille, omalle terveydellemme tai mille tahansa jonka tunnemme olevan meille merkittävä menetys.

Kirjeen kirjoittaminen on loppujen lopuksi selittävä tekniikka jonka tavoite on vähentää tunteidemme voimakkuutta asteittain, jotta lopuksi tunnemme tervettä nostalgiaa mutta emme epäterveellistä masennusta, raivoa, ahdistusta tai syyllisyyttä.

Tämä on erittäin tärkeää sillä on olemassa tunteita, kuten surua, jotka ovat kumppaneitamme ja auttavat meitä omaksumaan mitä on tapahtumassa jotta hyödyntäisimme resurssejamme ja sitoutuisimme ratkaisuun mahdollisimman hyvin.

Toiset tunteet kuitenkin pysäyttävät meidät, estävät meitä ja eivätkä anna meidän käsitellä tilannetta. Kaukana asian ratkaisemisesta tai tapahtuneen asettamisesta oikeisiin mittasuhteisiin, ne aiheuttavat meille erittäin suurta epämukavuutta joka ei salli meidän ajatella tai toimia selkeästi eikä omaksi hyödyksemme.

Miten me sanomme hyvästi?

Miten kirjoitamme jollekin tai jollekulle joka ei ole enää täällä? Miten sanomme hyvästi? Mitä meidän pitää tehdä? Ota paperia ja kynä ja ajattele että se minkä olet menettänyt on edelleen täällä, psykologisessa todellisuudessamme, vaikka se tai hän ei olisikaan täällä enää fyysisessä todellisuudessa.

Aloita tervehtimällä häntä, kertomalla hänelle miten olet voinut sen jälkeen kun hän lähti sekä ilmaise kiitollisuutesi siitä kaikesta ajasta jonka hän oli täällä. Hän ei ole enää kanssasi ja se on surullista, mutta on myös upeaa että olet ollut niin onnekas että olet kerran saanut olla yhteydessä häneen. Nautit siitä, otit siitä hyödyn irti ja kuten kaiken kanssa elämässä, se on tullut tiensä päähän ja loppunut.

Se vaihe on ohi, se on tosiasia, mutta on myös totta että on olemassa ihmisiä jotka eivät ole koskaan saaneet nauttia siitä mitä sinulla on ollut kerran elämässäsi. Ja sen vuoksi kirjeen tulee loppua myönteisellä tavalla, kiitollisena, arvostavalla asenteella, tiedostaen että tässä elämässä kaikki on rajallista sekä ajoittain hyvästien sanomista sille mikä on mennyttä eikä tule takaisin.

Kun jatkat tämän selityksen harjoittamista ja lopetat välttelemästä kaikkia niitä asioita jotka liittyvät menetykseen, tunteesi lakkaavat olemasta niin voimakkaita, niin usein ilmeneviä ja niin pitkäkestoisia, ja kykysi kohdata nämä tilanteet paranevat merkittävästi. Olet mukautunut todelliseen tilanteeseen, olet hyväksynyt ja sietänyt sen tyynesti vaikka muistatkin kaiken aina hellyydellä ja pienellä annoksella nostalgiaa.