Unohtaminen on sana, jota sydän ei ymmärrä

Kun rakkautesi jotakuta kohtaan on todellista, se jättää pysyvän jäljen; muiston joka juurtuu kokemuksiin ja tunteisiin, ja se on mahdotonta unohtaa.

Näkökulmamme siitä, mitä rakkaus on kärsinyt, on aina subjektiivinen. Se ei välttämättä vaikuta paljolta meille, sillä nautimme siitä useammin kuin emme, ja koska sen intensiivisyys vangitsee meidät kuin huume joka tekee meistä riippuvaisia.

Rakkauden tuoma ekstaasi saa kaiken näyttämään ihanalta; elämä on värikkäämpää ja se tuntuu olevan täynnä onnea ja voimaa. Tässä viehättävässä mielentilassa välimatka tai rajoitukset menettävät merkityksensä, ja kaikki on taianomaista.

Kun sydämemme särkyy, ajattelemme että unohtaminen on ratkaisu päästäksemme eteenpäin, että se lopettaa jatkuvan kärsimyksemme. Tästä huolimatta emme voi kontrolloida sitä, minkä unohdamme ja mitä emme.

Kuten Pablo Neruda niin hyvin kuvaa “Runo Numero 20”:ssä (kirjassa Twenty Love Poems and a Song of Despair) hänen kyvyttömyyttään unohtaa: “En rakasta häntä enää, se on totta, mutta ehkä rakastan häntä. Rakkaus on niin lyhyt, ja unohdus on niin pitkä.”

Pablo Nerudan runo

Tämä Pablo Nerudan kaunis runo vangitsee uskomattomalla tavalla vaikeuden ja kivun jota koet, kun yrität unohtaa jonkun jota rakastat.

“Voin kirjoittaa surullisimmat säkeet tänä iltana. Voin kirjoittaa esimerkiksi: ‘Yö on tähtikirkas, ja siniset planeetat hohtavat kaukaisuudessa.’

Yöaikaan tuuli kieppuu taivaan ja merkkien ympärillä.

Voin kirjoittaa surullisimmat säkeet tänä iltana. Rakastin häntä, ja joskus hän rakasti minua myös.

Tällaisina iltoina pitelin häntä käsivarsillani. Suutelin häntä niin monia kertoja äärettömän taivaan alla.

Hän rakasti minua, ja joskus minä rakastin häntä myös. Kuinka olisin voinut olla rakastamatta hänen suuria, tuijottavia silmiään?

Voin kirjoittaa surullisimmat säkeet tänä iltana. Ajatella kuinka minulla ei ole häntä. Tuntea kuinka menetin hänet.

Kuunnella valtavaa yötä, joka on vieläkin valtavampi ilman häntä. Ja säe putoaa sieluuni kuin kaste nurmikolle.

Mitä väliä sillä on, ettei rakkauttamme voitu pelastaa? Yö on tähtikirkas eikä hän ole kanssani.

Siinä kaikki. Etäällä, joku laulaa. Etäällä. Sieluni ei ole tyytyväinen nyt kun olen menettänyt hänet.

Kuin tuodakseni hänet takaisin, silmäni etsivät häntä. Sydämeni etsii häntä, eikä hän ole kanssani.

Sinä samana iltana samat puut muuttuivat valkoisiksi. Me, jotka olimme silloin, emme olleet samoja enää.

En rakasta häntä enää, se on totta, mutta kuinka paljon rakastin häntä. Ääneni ratsasti tuulessa saavuttaakseen hänen korvansa.

Joku muu. Hän on jonkun muun kanssa. Ihan niin kuin hän oli ennen minun suudelmiani. Hänen äänensä, hänen erityinen vartalonsa. Hänen äärettömät silmänsä.

En rakasta häntä enää, se on totta, mutta ehkä rakastan häntä. Rakkaus on niin lyhyt, mutta unohdus on niin pitkä.

Sillä tällaisina iltoina pitelin häntä käsivarsillani, sieluni ei ole tyytyväinen nyt kun olen menettänyt hänet.

Mutta tämä tulee olemaan viimeinen kipu jonka hän minulle aiheuttaa, ja nämä ovat viimeiset säkeet jotka kirjoitan hänestä.”

Me tulemme täyteen muistoja jotka rakkaus jättää meihin. Ei aika, viha, ahdinko, eikä jonkun toisen kanssa oleminen saa meitä unohtamaan heitä.

Itse asiassa, monesti yritämme olla jonkun toisen kanssa unohtaaksemme jonkun henkilön, mutta se ei useimmiten johda hyvään lopputulokseen. Sillä silloin petämme itseämme ja tuota uutta kumppania.

Unohtaminen ei ole ratkaisu

Eteenpäin siirtyminen elämässämme sen jälkeen mitä on tapahtunut ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi unohtaa kaikki kokemamme. On kyse enemmän siitä, että hyväksymme jokaisen elämämme vaiheen, sen että niihin liittyy asioita joita emme voi saada takaisin.

Ainoa asia joka on todella olemassa, on tämä hetki, ja siitä löytyy myös ratkaisu, riippuen siitä minkä näkökulman otamme. Menneisyydestä voimme ammentaa asioita jotka auttavat meitä nykyhetkessä ja voimme yhdistää nämä kaksi keskenään.

Mitään kokemusta, hyvää tai huonoa, ei voi muuttaa, joten meillä on mahdollisuus oppia niistä niin paljon kuin mahdollista ja yhdistää ne jokaiseen uuteen kokemukseen.

Kun käymme läpi vaikean vaiheen rakkaudessa jonka yritämme unohtaa, meillä on mahdollisuus oppia tuntemaan itsemme syvemmin, välttää toistamasta samoja virheitä uudelleen, niiden tunteiden kautta jotka jäivät selvittämättä.