The Shape of Water: todelliset hirviöt

Oscar-palkinnot ovat vuoden odotetuin tapahtuma elokuvamaailmassa, ja vuoden 2018 juhlahumussa The Shape of Water oli yksi suurimmista tähdistä. Meksikolainen elokuvantekijä Guillermo del Toro tunnetaan erityisestä tavastaan ​​sekoittaa fantasia ja todellisuus keskenään, jonka hirviöt ovat kiehtoneet häntä lapsuudesta ​​asti. Del Toro onkin aina pyrkinyt saamaan meidät mukaan runolliseen fantasiaan, jossa ulkomuoto voi pettää.

Kirjoittanut ja tarkastanut elokuvakriitikko Leah Padalino.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Silmiinpistävän estetiikkansa ansiosta Del Toro onnistuu kiehtomaan meitä visuaalisesti, ja The Shape of Water -elokuvan tapauksessa se ei vain pysy vain visuaalisuudessaan ja esteettisyydessään, vaan menee pidemmälle täydentäen omalaatuista fantasiaansa rakkauden keskustelulla toiseutta kohtaan. Kyseessä onkin tänä päivänä erittäin välttämätön puheenaihe, joka kutsuu meitä hyväksymään erilaisuuden ja haastamaan sosiaalisia esteitä.

The Shape of Water on eräänlainen nykyaikainen Kaunotar ja Hirviö, siitä päivitetty ja parannettu versio. Hirviöstä ei tarvitse tulla ihmistä ja Kaunotar ei ole prinsessa. Vaikka The Shape of Water onkin fantasiaelokuva, Del Toro tuo elokuvaan suurta todennäköisyyttä, siirtymällä 60-luvulle ja esittelemällä meille hyvin todellisia ja läheisiä hahmoja. Tällä tavalla fantasia sekoitetaan todellisuuteen, ja se onnistuu saamaan meidät uskomaan uskollisesti näkemäämme, siihen taikuuteen, jota kohtaukset ja musiikki välittävät, ja jotka tekevät tästä Guillermo del Toron fantasiateoksesta vuoden 2018 elokuvan.

The Shape of Water ja toiseus

Historia näyttää aina palkinneen valkoisia, länsimaisia, vahvoja ja vaikutusvaltaisia miehiä; kaikki muu on jäänyt alemmalle tasolle. Naiset, homoseksuaalit, maahanmuuttajat ja tummaihoiset… He kaikki ovat jääneet varjoihin ja heidän taistelunsa tasa-arvoisten oikeuksien puolesta on ollut myöhäinen (ja on edelleen). Guillermo del Toro määrittelee itsensä osaksi tätä toiseutta. Del Toro on Yhdysvalloissa asuva meksikolainen, ja riippumatta siitä kuinka hyvä elokuvantekijä hän todellisuudessa on, se ei tule poistamaan tuota maahanmuuttajan tuomaa leimaa.

Lisäksi lapsuudestaan lähtien Del Toroa on pidetty omituisena ja erilaisena ihmisenä, jota on kiehtonut fantasia ja jolla oli suuri mielikuvitus, joka puolestaan on johtanut hänet elokuva-alan kärkikastiin. Elokuva-ala voi poistaa esteitä (tai tehdä niistä vahvempia), sillä on valta muuttaa maailmaa sekä ohjata poliittista keskustelua ystävällisellä sävyllä kohti yhteiskuntaa. Guillermo del Toron The Shape of Water on kunnianosoitus tätä toiseutta kohtaan; se ottaa erilaisuudet avosylin vastaan ja murtaa esteitä.

Naiseus: toiseus

Elokuvan alussa meille esitellään nainen, joka asuu yksin 60-luvulla ja joka yksinolostaan huolimatta vaikuttaa onnelliselta. Hän aloittaa rutiininsa joka aamu ennen töihin lähtöä: valmistaa ruokaa, puhdistaa kenkänsä ja masturboi kylpyammeessa. Hän on täysin normaali nainen, ja nämä kohtaukset ovat täynnä suurta naturalismia, joka on ristiriidassa elokuvan fantasian kanssa. Tämä Eliza-niminen nainen on mykkä ja orpo, mutta tämä ei ole estänyt häntä saavuttamasta itsenäisyyttä. Eliza työskentelee siivoojana salaisessa valtion laboratoriossa, jossa hän ystävystyy afroamerikkalaisen kollegansa Zeldan kanssa.

Molemmat naiset edustavat laboratorion hierarkian alinta kastia, he ovat molemmat naisia ​​ja myös “siivoavat paskaa”. Valkoiset ja vaikutusvaltaiset miehet ovat niitä, jotka istuvat hierarkian korkeimmalla pallilla, ja he pitävät näitä naisia merkityksettöminä. Kaiken lisäksi Eliza on mykkä ja Zelda afroamerikkalainen, mikä ei omalta osaltaan paranna heidän tilannettaan. Elizan ja Zeldan lisäksi meille esitellään Elizan ystävä Giles, varttunut homoseksuaalinen taiteilija, joka asuu kissojensa kanssa. Nämä kolme hahmoa heijastavat toiseutta ja näemme koko elokuvan ajan hyvin epämiellyttäviä ja vaikeita tilanteita, joita heidän on kohdattava: rasismia, homofobiaa, macho-kulttuuria…

Keskellä kylmää sotaa ja avaruuden valloitusta omituinen olento saapuu laboratorioon. Olento oli otettu kiinni Amazonissa, jossa sitä oli kunnioitettu ja kohdeltu kuin jumalaa. Tällä olennolla on joitakin ominaisuuksia, jotka muistuttivat hyvin läheisesti ihmisen ominaisuuksia, mutta kyseessä on sammakkoeläin. Eliza löytää olennon ja tuntee sitä kohtaan tiettyä voimattomuutta; Eliza on epätäydellinen ihminen, sillä hän on mykkä, jolloin omituinen olento tarkkailee häntä ennakkoluulottomasti ymmärtämättä, että Eliza ei kykene puhumaan. Heidän välilleen syntyy erityinen yhteys.

Tämä omituinen olento on sekä venäläisten että amerikkalaisten kiinnostuksen kohteena, sitä kohdellaan kaltoin ja se halutaan tappaa jatkotutkimuksia varten. Toisaalta taas Eliza yhdessä ystäviensä ja laboratoriossa työskentelevän venäläisen vakoojan kanssa tekevät kaikkensa pelastaakseen olennon. Tässä tapauksessa elokuvan sankarit edustavat toiseutta ja vaikutusvaltaiset miehet todellisia hirviöitä; poliittinen keskustelu, jota käydään fantasiamaailman keskellä. Mutta emme pelkästään löydä toiseutta näistä kaikkein realistisimmista sankareista, vaan myös ihmisen ja sammakkoeläimen välisestä yhteydestä, joka on toiseuden sisällä olevan toiseuden ääripää: Ainutlaatuinen, erilainen ja tämän seurauksena kidutettu olento.

Rakkauden muoto

Elokuvalle valittu värivalikoima tuo meidät lähemmäksi vesimaailmaa; kylmät värit sekä vihreän ja sinisen sävyt ovat jatkuvia, aina kohtauksista hahmojen pukeutumiseen. Kaikki pyörii veden ympärillä. Otsikko itsessään on mielenkiintoinen, sillä vedellä ei ole muotoa, ja sama koskee myös rakkautta. Del Toro onkin selittänyt useita kertoja, että otsikko on viittaus rakkauteen: rakkauteen, joka ei ymmärrä muotoja eikä esteitä.

Del Toro on myös tunnustanut, että elokuva on ollut hänelle kuin piikki, joka pisteli häneen aina lapsuudesta​​ saakka, kun hän nuorena näki Musta laguunin hirviön (Creature from the Black Lagoon, 1954), hyvin samankaltaisen elokuvan, mutta jossa hirviö ja tyttö eivät päätyneet yhteen. Del Toro piti tätä virheenä, koska hän samaistui suuresti tuohon hirviöön, omituiseen ja erilaiseen olentoon, jonka vuoksi se joutui useimpien kuolevaisten hylkäämäksi. Del Torolle tämäntyyppisiä rakkaustarinoita on tuotava esille, sillä niiden on osoitettava, että rakkaus ei ymmärrä esteitä ja että kuka tahansa voi rakastua ja nauttia rakkaudestaan ​​täydellisesti.

Tällä tavalla syntyy veden muoto, The Shape of Water, jossa hirviön ei tarvitse inhimillistyä tai muuttua prinssiksi nauttiakseen rakastetustaan, ja samalla nainen ei kuulu ylhäiseen sukuun, eikä hän ole muiden saavuttamattomissa oleva olento, joka omaa poikkeuksellisen kauneuden: hän on nainen, joka taistelee ja tuntee oman arvonsa.

The Shape of Water ja hirviöt

Ulkomuodostaan huolimatta elokuvan hirvittävin hahmo löytyy eversti Richardista, miehestä, joka vangitsi “hirviön”. Richard on vaikutusvaltainen ja kunnianhimoinen hahmo, joka halveksii kaikkea, mikä ei ole hänen kaltaisensa.

Voimme löytää elokuvasta erittäin merkittävän hetken, jolloin hän keskustelee Zeldan kanssa hirviöstä ja uskaltautuu sanomaan, kuinka “Jumala loi meidät omaksi kuvaksi ja kaltaiseksi” viitaten siihen tosiasiaan, että “hirviö” ei ansaitse mitään kunnioitusta, mutta korjaa sitten sanojaan ja mainitsee myös, kuinka Jumala muistuttaa enemmän häntä kuin Zeldaa. Sanomatta sitä selvästi, voimme nähdä hänessä täysin rasistisen asenteen, tehden Zeldalle selväksi, että Jumalan on muistutettava läheisesti nimenomaan valkoista miestä.

Richardin vallan väärinkäyttö johtaa myös häntä halveksimaan naisia ja tätä vahvistaakseen, voimme nähdä hänen häiritsevän seksuaalisesti Elizaa sekä dominoivan absoluuttisesti parisuhdettaan. Richardille hierarkia on hyvin selkeä; ensin valkoiset miehet, sitten valkoiset naiset ​​ja lopuksi kaikki muu. Kuka siis on todellinen hirviö?

The Shape of Water jättää meille toivoa herättävän tunteen, kaukana muista Del Toron traagisemmista elokuvista. Guillermo del Toro kutsuu meitä jättämään ennakkoluulomme syrjään ja nauttimaan tästä fantasiasta, joka merkitsee rakkauslaulua toiseutta ja erilaisuutta kohtaan, jotain, jonka ymmärtäminen on tänä päivänä enemmän kuin tarpeellista.