Teinien riskikäyttäytyminen: miksi he tekevät niin?

David Le Breton on käyttänyt paljon aikaa teinien riskikäyttäytymisen tutkimiseen. Hän on tehnyt niin humanistin linssien läpi ottaen huomioon nykymaailman tyhjyyden ja sosiaalisen paineen kaltaiset tekijät.

Riskikäyttäytyminen on pohjimmiltaan sitä, kun ihminen tahallisesti ja toistuvasti asettaa itsensä vaarallisiin tilanteisiin. Kun sanomme vaarallinen, tarkoitamme sitä, että se voi vahingoittaa ihmisen fyysistä tai henkistä terveyttä tai jopa uhata henkeä.

Nuoruus vaikuttaa olevan erityisen tavanomainen ajankohta tällaiselle käyttäytymiselle. Teinit osallistuvat monenlaiseen riskikäyttäytymiseen. Tässä vain muutamia esimerkkejä: suojaamaton seksi, “extreme-urheilu”, kaverihaasteet sekä monet itsetuhoisat käyttäytymismallit, kuten todella kovaa autolla ajaminen, vaarallisiin paikkoihin meneminen tai vaarallisten ihmisten kanssa ulkona hengaaminen.

“Nuorilla on aina sama ongelma – kuinka kapinoida ja mukautua samaan aikaan. Heidän täytyy ratkaista tämä uhmaamalla vanhempiaan ja matkimalla toisiaan.”

-Quentin Crisp-

Teinien riskikäyttäytyminen

Adrenaliinitekijä

Monet riskikäyttäytymiseen taipuvat teinit sanovat etsivänsä kokemuksia, jotka tuovat heille adrenaliinia ja saavat heidän kokemaan voimakkaita tunteita. Ajatuksena on se, että tämä saa heidät tuntemaan olevansa elossa. Heille se tarkoittaa “elämän elämistä intensiivisesti”.

Vaikka asioiden tutkiminen onkin nuoruudessa avainasemassa, eivät kaikki teinit tunne samanlaista tarvetta kokeilla rajojaan. On myös totta, että kaikki teinit eivät tunne “menettävänsä jotakin elämässä”, jos he eivät tee näitä asioita.

Joka vuosi kuulemme lukuisia uutisia teineistä, jotka kuolivat riskikäyttäytymisen johdosta, kuten esimerkiksi juotuaan pullollisen viinaa pikavauhdilla tai hyppäämällä katolta uima-altaaseen. Jotkut teinit saattavat liittyä jengeihin tai hengailla laittomia asioita tekevien ihmisten kanssa “saadakseen kokemuksia”.

Riskikäyttäytymisen evoluutio

Vain muutama vuosikymmen sitten nuorten ihmisten oli tapana kanavoida tämä halu toisin tavoin. Kuten useimmat asiat, on myös riskikäyttäytyminen altis nykytrendeille. Antropologi David Le Bretonin mukaan tällainen käyttäytyminen alkoi oikeastaan muuttua suositummaksi 1970-luvun aikana.

Hän pitää huumeriippuvuutta ensimmäisenä riskikäyttäytymisen ilmenemismuotona tuohon ajankohtaan. Nuoret aikuiset alkoivat käyttää huumeita 1960-luvulla. 1970-lukuun mennessä siitä oli tullut jo yleinen käytäntö. Hän uskoi myös, että “anoreksiaepidemia” alkoi 1900-luvun lopulla.

1990-luvulla aloimme nähdä ensimmäisiä teinimassamurhaajia. Jengimentaliteetti alkoi myös ottaa lujemman otteen tuona ajankohtana. “Arpeutuminen” tai viiltojen tekeminen ihoon tuli myös suosituksi 1990-luvulla. Tatuoinnit ja lävistykset olivat kivulias, mutta siedettävä muoti-ilmiö.

Viime vuosien aikana on esiintynyt myös muita riskikäyttäytymistrendejä, uhkaavia haasteita, joita ihmiset tekevät sosiaalisessa mediassa sekä radikaaliryhmiin yhteyksissä olevia ja niihin sitten myöhemmin liittyviä ihmisiä.

Mitä nykyajan teineille kuuluu?

Le Breton sanoo, että riskikäyttäytyminen on yhä yleisempää ja riskialttiimpaa teineillä yhdestä perussyystä: kaikki taistelevat loppujen lopuksi itsensä puolesta. Yhteiskunnassamme on laajalle levinnyttä vanhojen instituutioiden rappeutumista. Perhe on yksi tärkeimmistä.

Samankaltaisia asioita tapahtuu myös suurempien sosiaalilaitosten kanssa, kuten kirkkojen, koulujen ja poliittisen vallan. Nämä sosiaaliset vallat eivät ole enää viitteellisiä nuorille sukupolville.

Teini-ikäiset osallistuvat riskikäyttäytymiseen löytääkseen rajansa siedettäviksi ja sietämättömiksi kokemiensa asioiden välille. Ongelmana on se, että he eivät aina löydä tuota rajaa.

Kun nuorella ei ole roolimalleja, on hänen suhteensa maailmaan hyvin hataralla pohjalla. Hän aloittaa pitkän etsinnän tarkoituksen löytämiseksi, mikä usein johtaa tällaisiin vaarallisiin tutkimuksiin.

Vaikka monet nuoret kasvavatkin samassa talossa vanhempiensa kanssa, ovat heidän maailmansa erossa toisistaan. Vanhempien ei tietenkään tarvitse olla heidän rinnallaan kaiken aikaa, mutta heidän täytyy olla lastensa elämässä. Asia ei kuitenkaan valitettavasti ole aina näin.