Tarina Valheesta ja Totuudesta
Näkemyksemme valheesta ja totuudesta on todella epämääräinen. Yleisenä sääntönä me kaikki suosimme totuutta. Mutta kun se mitä saamme tai itse jaamme on tuskallista tai monimutkaista, se saa aikaan suuren psykologisen konfliktin.
Valehteleminen, yleisenä sääntönä, on epäluottamuksen oire tai kyvyttömyyttä käsitellä ongelmia. Toisaalta, valehteleminen on kuin käyttäytyisimme häijysti, haluten käyttää tilaisuuden hyväksemme.
Yhteiskunta ei edelleenkään tiedä kuinka käsitellä totuutta, vaikka totuutta ja rehellisyyttä pidetään todella tärkeänä.
Tarina Valheesta ja Totuudesta
On olemassa monia tarinoita, jotka kuvaavat elämämme psykologisen todellisuuden. Tässä on niistä yksi:
Tämän tarinan mukaan eräänä päivänä Valhe ja Totuus törmäsivät toisiinsa.
“Hyvää päivää”, sanoi Valhe.
“Hyvää huomenta”, vastasi Totuus.
“Onpa kaunis päivä tänään”, sanoi Valhe.
Totuus katsoi taivaalle, ja näki että Valhe puhui totta.
“Kyllä, tänään on kaunis päivä”, sanoi Totuus.
“Järvi on jopa entistä kauniimpi, ja myös lämmin”, sanoi Valhe.
Totuus katsoi järven suuntaan ja huomasi, että Valhe puhui taas totta. Hän katsoi Valhetta ja sanoi: “Vesi näyttää tosiaan hyvältä. Mennään uimaan.”
Totuus koski vettä sormellaan ja huomasi, että vesi oli tosiaan lämmintä. Tämä sai hänet luottamaan Valheeseen. He molemmat ottivat vaatteensa pois ja uivat hiljaa. Hetken päästä Valhe nousi vedestä, pisti Totuuden vaatteet ylleen, ja lähti.
Totuus, kykenemättä pukeutumaan Valheen vaatteisiin, käveli järveä ympäri alasti, ja kaikki olivat kauhistuneita. Tämä on esimerkki siitä, kuinka ihmiset hyväksyvät mielummin totuudeksi puetun valheen kuin alastoman totuuden.
Valheen ja totuuden välinen epäselvyys
Me yhdistämme hyvät arvot rehellisyyteen. Valheisiin perustuvat parisuhteet ovat yhtä särkyviä ja heikkoja kuin korttitalo, jotka kykenevät tuhoamaan kaiken sen romahtaessa. Olematta kuitenkaan tietoisia totuuden ja sen monimutkaisen lisääntymisen suhteesta, me kerromme jatkuvasti ’’puolikkaita totuuksia’’ tai valheellisia todellisuuksia.
Massachusettsin yliopistossa suoritetun tutkimuksen mukaan aina kolmen minuutin välein kerrotaan valhe. Muut tutkimukset osoittavat, että yhden viikon keskustelut koostuvat 35-prosenttisesti valheista.
Nämä tilastot ovat hieman huolestuttavia. Sanomme usein, että olemme rehellisiä ihmisiä emmekä koskaan valehtele, mutta tämä on jo itsessään valhe.
Me emme yksinkertaisesti vain valehtele, vaan me valehtelemme paljon. Valehtelemme tärkeistä ja merkittävistäkin asioista. Tämä on helpompaa kuin selittää ja käsitellä alastoman totuuden raakuutta. Ihmiset eivät pohdi totuutta, ja sen sijaan valehtelevat todella helposti. Tämän seurauksena me kerromme pieniä ja suuria valheita, ja takerrumme valheiden verkkoon, josta on vaikea päästä irti.
Mutta miksi teemme näin? Vastaus on siinä tosiasiassa, että valehtelemisen psykologisen hyödyt ovat suuremmat. Teemme näin myös siksi, että totuus on riskin ottamista. Useimmiten meitä houkuttaa kertoa valheita suojellaksemme eheyttämme ja muiden ihmisten eheyttä, tai käyttääksemme tilaisuuden hyväksemme.
Emme kuitenkaan saa unohtaa, että sillä ei ole väliä kuinka hurskas valhe on, sillä se on edelleen este totuudelle. Valehteleminen saa meidät epäilemään jopa kaikkein rehellisimpiä asioita.