Tarina täplikkäästä kissasta ja Sinha-pääskysestä

Tämän sadun loi nyt jo edesmennyt brasilialainen kirjoittaja Jorge Amado. Niin kuin suurimmassa osassa satuja, tämänkin pääosassa ovat eläimet joilla on ihmisen ominaisuuksia. Tällaisten tarinoiden tarkoituksena on lähes aina päättyä moraaliseen opetukseen. Niillä on opettavainen funktio ja sen lisäksi ne kyseenalaistavat joitakin ihmisyyden puolia.

Sadun kerronnallinen rakenne tukeutuu vastarintaan. Toisin sanoen, sen päähenkilöt kohtaavat haasteita. Tämä vastustus on kuitenkin luotu epätasa-arvoisissa olosuhteissa. Esimerkiksi sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna, tilanne saattaa tapahtua ylempään sosiaaliluokkaan kuuluvan henkilön ja alempaan sosiaaliluokkaan kuuluvan henkilön välillä. Ennalta-arvaamattoman juonenkäänteen vuoksi tilanne kuitenkin kääntyy päinvastaiseksi.

Täplikäs kissa

Tarinamme täplikkäästä kissasta ja Sinha-pääskysestä tapahtuu puistossa, joka on täynnä erilaisia puita ja eläimiä. Kun juoni kehittyy, näemme että sää vuodenaikoineen luo tunnelman joka vaikuttaa henkilöhahmojen mielialaan.

“Niin nopeasti kuin sytytetty tuli katoaa lumen myötä, sammuu rakkauden tuli sanoilla.”

-William Shakespeare-

Amado kuvailee täplikkään kissan (joka on toinen päähenkilöistä) keski-ikäiseksi, kaukana nuoruudestaan olevaksi. Ja hän jatkaa: “ja siinä osassa maailmaa ei ollut itsekkäämpää ja yksinäisempää olentoa. Hänellä ei ollut ystävällistä suhdetta naapureihin eikä hän koskaan vastannut harvinaisiin kohteliaisuuksiin jotka hän vastaanotti joltakin ohikulkijalta, kohteliaisuuksiin jotka annettiin ennemmin pelosta kuin kiltteydestä.”

Mikään ei muutu puiston arjessa ennen kuin kevät saapuu. Joten “iloisten värien, ihanien tuoksujen ja kauniiden melodioiden” saapuessa täplikäs kissa nukkui, kevään keskeyttäen hänet, äkillisesti ja voimakkaasti. Sen läsnäolo oli niin voimakas ja itsepintainen, että se tunkeutui hänen unettomaan uinumiseensa; hän avasi keltaisenruskeat silmänsä ja venytteli raajojaan.”

Tässä uudessa kevään jaksossa täplikäs kissa kokee epätavallisen optimismin tilan. “Hän tunsi olonsa kevyeksi, hän halusi sanoa kauniita asioita ilman taka-ajatuksia, mennä ulos ilman päämäärää, edes puhumaan jonkun kanssa. Hän katseli jälleen kellanruskeilla silmillään, mutta hän ei nähnyt ketään. Kaikki olivat paenneet. Puun oksalla istui kuitenkin Sinha-pääskynen ja se visersi ja hymyili täplikkäälle kissalle. Muut katselivat Sinha-pääskystä piilopaikoistaan kauhistuneina.

Sinha-pääskynen

Jorge Amado kertoo meille toisesta päähenkilöstä: “Kun hän meni ohitse, hymyillen ja flirttaillen, paikalla ei ollut yhtään avioikäistä lintua joka ei olisi huokaissut. Hän oli edelleen hyvin nuori, ja missä tahansa hän olikin, kaikki nuoret linnut puistossa lähestyivät häntä.

Hän nauroi heidän kanssaan, hän tuli toimeen heidän kanssaan, mutta hän ei rakastanut ketään. Vailla huolia hän saattoi lentää puusta puuhun läpi metsän. Utelias ja puhelias, viaton sydämeltään. Totta puhuaksemme, Sinhaa kauniimpaa ja kiltimpää pääskystä ei ollut missään lähialueen puistoissa.“

Pääskynen keskusteli kissan kanssa ja jopa loukkasi tätä, teko jonka muut puiston asukkaat näkivät varmana kuolemantuomiona linnulle. Hänen vanhempansa olivat kieltäneet kaiken kanssakäymisen kissojen kanssa, sillä olivathan ne lintujen luonnollisia vihollisia. Mutta hän ei välittänyt tästä käskystä ja hän puhui kissalle.

Sinä iltana pääskynen “painoi pienen suloisen päänsä ruusun terälehdelle joka toimi hänen tyynynään; hän oli päättänyt jatkaa keskusteluaan kissan kanssa seuraavana päivänä:  ‘Hän on ruma, mutta mukava…’ hän mutisi ja nukahti. Täplikäs kissa mietti myös epäystävällistä pääskystä Sinhaa. Kissalla ei kuitenkaan ollut yhtä asiaa: tyynyä. Sen lisäksi että hän oli ilkeä ja ruma, täplikäs kissa oli myös köyhä ja hän lepäsi tassujensa varassa.” 

Kissan sairaus

Kissa oli hyvin väsynyt, jopa siinä määrin että hän ajatteli olevansa sairas. Sitten hän huomasi että hänellä oli kuumetta ja hän meni järvelle etsimään vettä jossa voisi viilentää itseään kuumuudesta jota tunsi. Ja siellä, järven vesissä, hän näki Sinhan kuvajaisen katsovan häneen: “Ja hän tunnisti hänet jokaisessa lehdessä, jokaisessa kastepisarassa, jokaisessa laskevan auringon säteessä, jokaisessa yön varjossa joka lankesi hänen päälleen.” Kun hän lopulta sai unta, “hän näki unta pääskysestä; se oli ensimmäinen kerta kun hän näki unta moneen vuoteen.”

Täplikäs kissa ei huomannut rakastuneensa. Hän ei tunnistanut todella omia tunteitaan. Kun hän oli nuori, hän oli rakastunut usein, joka viikko, mutta hän ei koskaan pitänyt tunteitaan tärkeinä. Itse asiassa, hän oli särkenyt monta sydäntä. Kun hän heräsi, hän muisti uneksineensa pääskysestä koko yön, mutta hän päätti olla ajattelematta sitä enää.

Tästäkin huolimatta hän kävi tapaamassa Sinhaa kevään mittaan puhuakseen tämän kanssa. Pian he alkoivat tehdä kävelyretkiä yhdessä puiston läpi. Hän käveli tuoreella ruohikolla ja hän lensi hänen vierellään. He kulkivat ympäriinsä ilman päämäärää ja he kommentoivat kukkien väriä ja maailman kauneutta.

Täplikäs kissa koki muutoksen. Nyt “hän ei uhannut toisia eläviä olentoja enää, nyt hän ei enää repinyt kukkia juuriltaan, eikä hänen niskavillansa nousseet pystyyn kun tuntematon lähestyi, eikä hän pelotellut koiria heristämällä viiksiään ja loukkaamalla näitä. Hänestä tuli pehmeä, ystävällinen olento. Hän oli ensimmäisenä kertomassa kohteliaisuuksia toisille puiston asukkaille, hän joka ei aiemmin koskaan vastannut arkoihin tervehdyksiin jotka oli osoitettu hänelle.”

Onko rakkaudella rajoja?

Kun kesä oli tulossa lopuilleen, pääskynen ja kissa illastivat yhdessä. Äkillisesti, kun he juttelivat, kissa ei voinut enää pidätellä itseään ja hän sanoi pääskyselle, että ellei hän olisi kissa, hän kosisi häntä. “Sen jälkeen, mitä tapahtui sinä iltana, pääskynen ei palannut. Kissa yritti ymmärtää mitä pääskynen ajatteli, millaisia ristiriitaisia tunteita hänellä varmasti oli. Suruun ja yksinäisyyteen kietoutuneena, kissa päätti puhua pöllölle.”

Ensin hän puhui pöllölle arkipäiväisistä asioista. Mutta kuten tämä lintu oli hyvin viisas, hän pian arvasi mitä oli tämän odottamattoman vierailun takana, joten odottamatta kissan kysymystä, hän alkoi kertoa juoruista jotka olivat kulkeneet ympäri puistoa kissan ja pääskysen tapaamisista.

Kaikki ajattelivat hänestä pahoja asioita ja se täytti hänet raivolla. Lopuksi vanha pöllö antoi oman mielipiteensä: “Ystäväni, et voi tehdä mitään. Kuinka saatoit ajatella että pääskynen hyväksyisi sinut aviomiehekseen? Maailmassa ei ole koskaan ollut sellaista pariskuntaa, vaikka hän rakastaisikin sinua.”

Tästä kaikesta huolimatta, syksyn saapuessa kissa vieraili pääskysen luona jälleen. Hän huomasi tämän olevan hyvin vakava ja etäinen. Hän ei hymyillyt enää eikä hän ilmaissut sympatiaansa niin kuin ennen. Kissa tunsi itsensä hyvin surulliseksi eikä voinut peittää sitä. Pöllön sanat kaikuivat hänen sydämessään ja hän pystyi vain kävelemään hiljaa pääskysen kanssa.

Sinä yönä täplikäs kissa oli jälleen se lurjus joka hän oli aina ollut. Hän jahtasi mustaa ankkaa, pelotteli papukaijaa, raapi koiran kuonoa ja varasti munia hanhenpesästä vain heittääkseen ne niitylle. Kaikki puiston asukkaat levittivät uutisia ja he pelkäsivät kissaa joka oli pahan ruumiillistuma.

Loppu

Muutaman päivän jälkeen täplikäs kissa sai kirjeen Sinha-pääskyseltä kirjekyyhkysen toimittamana. Kirjeessä hän sanoi ettei pääskynen voisi ikinä mennä naimisiin kissan kanssa ja ettei heidän pitäisi enää tavata toisiaan.

Tästä huolimatta hän lisäsi ettei hän ollut koskaan ollut niin onnellinen kuin niiden arvaamattomien puistokävelyjen aikana, joita he yhdessä tekivät. Hän päätti kirjeen sanoilla jotka polttivat kissan sydäntä: “Ikuisesti sinun, Sinha”. Täplikäs kissa luki kirjeen uudelleen ja uudelleen kunnes hän muisti sen ulkoa.

Hetkeä myöhemmin pääskynen ilmestyi varoittamatta. Hän oli hellä ja hurmaava, kuten keväällä. Ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut, kuin kaikki välimatka joka erotti heidät olisi sulkeutunut. Kissa oli liikuttunut. Sen iltapäivän päätteeksi hän sai selville totuuden: “He olivat yhdessä yön saapumiseen saakka. Sitten pääskynen kertoi hänelle että tämä olisi viimeinen yö jolloin he tapaisivat toisensa, sillä hän menisi naimisiin satakielen kanssa. Miksi? Sillä pääskynen ei voi mennä naimisiin kissan kanssa.”

Täplikäs kissa oli musertunut uutisista. Häiden aikana hän ei voinut kestää enempää ja hän käveli ulos juhlista. Pääskynen, joka tunsi hyvin kissan askelten äänet, tiesi että hän oli siellä ja hän antoi tuulen siepata yhden kyynelistään ja kuljettaa sen kissan kädelle.

Tämä “valaisi täplikkään kissan yksinäistä polkua tähdettömänä yönä. Kissa kulki kapeiden polkujen suuntaan jotka johtivat risteykseen maailman lopussa.” Lyhyesti, tämä on kaunis kertomus joka muistuttaa meitä mahdottoman rakkauden ikuisesta pimeydestä.