Syntyykö ihminen narsistiksi vai tuleeko hänestä narsisti: tätä mieltä tiede on

Luulot omasta paremmuudesta, manipulointi, alhainen empatia, ylimielinen käyttäytyminen, tarve olla ihailun kohteena… Useimmat meistä tunnistavat jo entuudestaan nämä ominaisuudet, jotka muodostavat tämän pelätyn profiilin.

Johtajat, työtoverit, ystävät ja jopa pariskunnat… Narsistin kanssa eläminen voi olla erittäin haitallista ja narsistin myrkyllisyydestä selviäminen sekä pyrkimykset kääntää sivua muutoksen jälkeen tarkoittavat usein sitä, että ihmisellä on parannettavanaan useampi kuin yksi haava.

Persoonallisuustutkimuksen edelläkävijä, tohtori Theodore Millon, on jo huomauttanut aikanaan, että tämäntyyppinen käyttäytyminen voi kasvaa yhteiskunnassamme ajan myötä. Hän totesi myös, että jotkut näistä käyttäytymisistä ovat haitallisia suuremmassa tai pienemmässä määrin, sillä niin kutsutut prososiaaliset narsistit ovat näistä parhaiten sopeutuneita, kun taas epäsosiaaliset narsistit olisivat niitä, jotka osoittavat enemmän ylimielisyyttä ja aggressiivisuutta, asettaen sosiaalisen riskin muille ihmisille.

Miksi tohtori Millon on sitten osoittanut kirjassaan Personality Disorders in Modern Life (“Persoonallisuushäiriöt nykymaailmassa”), että narsistien määrä tulisi tulevaisuudessa kasvamaan? Johtuuko se geeneistämme vai onko syynä kenties ympäristö, joka vetoaa näihin niin haitallisiin käyttäytymismalleihin? Syntyykö ihminen narsistiksi vai tuleeko hänestä narsisti? Katsotaanpa alta, mitä tieteellä on tähän aiheeseen sanottavanaan.

Syntyykö ihminen narsistiksi vai tuleeko hänestä narsisti?

Tämän kysymyksen edessä tiede näyttää olevan yhtä mieltä: ihminen ei synny narsistiksi, vaan hänestä tulee narsisti. Vuosikymmenien ajan on epäilty, että lastenkasvatus ja sosiaalinen konteksti välittävät tämän profiilin kehittymistä. Nyt näyttää siltä, ​​että ymmärrämme hieman paremmin sitä, millaiset dynamiikat, tilanteet ja olosuhteet määrittelevät narsismia.

Koko 1900-luvun läpi ajateltiin, että puutteellinen vanhemmuus ja lapsen kasvattaminen ilman läheisyyttä, ilman kiintymystä tai turvallisuuden tunnetta johti lapsen kehittämään narsistisia piirteitä. Tämä ajatus oli nimenomaan psykoanalyysin ansiota, joka jollakin tapaa sai meidät uskomaan, että hän, joka ei saanut rakkautta lapsuudessa, pyrkii aikuisuudessa etsimään ulkoista vahvistusta ja keskittämään kaikkien katseet, kiintymyksen ja ihailun itseensä.

Tohtori Eddie Brummelmah yhdessä tutkijaryhmänsä kanssa Utrechtin yliopistosta suorittivat mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa he osoittivat jotain hyvin erilaista. Narsistista käyttäytymistä ei aiheuta vanhempien kiintymyksen puute, vaan päinvastoin. Ylisuojelu, liiallinen suostumus ja rajojen puute saa lapsen uskomaan, että hän on kaikkien muiden yläpuolella.

Tämänkaltainen kasvatus asettaa lapsen jalustalle, jossa hän luulee olevansa yksilö, jolla on etu- ja yksinoikeuksia. Lisäksi edellä viitatussa tutkimuksessa myös nähtiin, että niinkin nuorilla lapsilla kuin 7-12 -vuotiailla narsististen piirteiden mittaaminen ja tarkkaileminen on jo mahdollista. Tämä on juuri se sama ikä, jossa lapsen minäkäsitys ilmenee ja jolloin hän alkaa kehittää havaintoja siitä, että hän on erityinen lapsi; lapsi, joka ansaitsee enemmän kuin muut.

Vanhempien yliarvostuksen vaarat

Suurin osa yhteiskunnasta uskoo, että narsistit ovat ympäristön tuottamia persoonallisuuksia. Tässä mielessä kaiken vastuun asettaminen isien ja äitien harteille on herättänyt ihmisten keskuudessa polemiikkia.

• Mikä ongelma siinä on, että vanhemmat haluavat saada lapsensa näkemään, että heitä rakastetaan, että he ovat erityisiä ja että he ansaitsevat parasta? Vastaus tähän on, että tässä ei totisesti ole mitään ongelmaa. Itse asiassa lastemme kasvattaminen kiintymyksen, jatkuvan vahvistamisen ja parhaimman mahdollisen huomion kautta heijastuu takaisin lapsen hyvinvoinnissa.
• Ongelmaksi nouseekin lapsen yliarvostaminen. Kun vanhemmat saavat lapsen uskomaan, että hän on parempi kuin toiset tai että hän ansaitsee enemmän kuin kukaan muu, lapsen käyttäytymisessä voi alkaa ilmaantua piirteitä, jotka voivat osoittautua narsistisiksi.
• Toisaalta toinen tekijä, joka voi vaikuttaa lapsen narsistisen käytöksen kehittymiseen on se, että vanhemmat itse osoittavat narsistista käyttäytymistä. Tällä tapaa lapsi lopulta alkaa jäljitellä näitä samoja malleja, sisällyttää ne omaan käytökseensä ja tekee niistä omia, joko parempaan tai huonompaan suuntaan.

Pidetään mielessä, että myös yhteiskunta kasvattaa

Psykologi W. Keith Campbell on kirjoittanut tästä aiheesta varsin mielenkiintoisen kirjan nimeltään The narcissism epidemic: living in the age of entitlement. Tämän kirjan pohjalta jotain, mitä jokaisen meistä tulisi ymmärtää olisi ensinnäkin se, että narsismi kuuluu spektriin. Näin ollen on niitä ihmisiä, joissa esiintyy vain muutamia narsistisia piirteitä, siinä missä toiset edustavat sitä yhtä prosenttia väestöstä, joka määrittää narsistisen persoonallisuushäiriön.

On tärkeää ymmärtää, että perhe ja vanhemmat eivät pelkästään vaikuta narsistin persoonallisuuteen; myös yhteiskunta kasvattaa ja muovaa meitä. Lisäksi olemme viimeisten vuosien aikana nähneet laajemman “minä” -trendin, jossa etsimme jatkuvia tykkäyksiä ja huomiota vahvistaaksemme omaa egoamme ja itsetuntoamme. Monet näistä ilmiöistä ovat kuin viljeltyjä peltoja, joissa niin kutsuttuja “neonarsisteja” kasvaa hälyttävällä nopeudella.

Haluamme tässä kohtaa tehdä selväksi, että narsistit eivät ole onnellisia ihmisiä. He eivät pelkästään aiheuta kärsimystä muille, vaan ovat itsekin ikuisesti tyytymättömiä ihmisiä, jotka lyövät itseään uudestaan ​​ja uudestaan ​​päin omaa turhautumistaan.

Siihen kysymykseen, syntyykö ihminen narsistiksi vai tuleeko hänestä narsisti, tiedämme nyt oikean vastauksen. Tästä samaisesta syystä meidän tulisi pyrkiä kasvattamaan ja kouluttamaan uusia sukupolvia oikein; empatia, kunnioitus ja altruismi ovat aina hyviä lähtökohtia, joista voimme aloittaa.