Suspiria: kaksi versiota samasta käsikirjoituksesta

Kirjoittanut ja tarkastanut elokuvakriitikko Leah Padalino

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

1970-luvulla italialainen elokuvantekijä Dario Argento yllätti yleisön elokuvallaan Suspiria, joka on mieleenpainuva ensimmäinen osa sitä mistä myöhemmin tuli trilogia Kolme äitiä.

Argento tunnetaan kauhuleffoistaan, erityisesti giallo-elokuvistaan. Jos et tunne termiä giallo, se on supertyylitelty italialainen rikoselokuva, joka tunnetaan erityisen verisenä ja yliampuvana. Argenton elokuvat sekä yllättivät että kauhistuttivat yleisöjä vuosien ajan. Jos pitäisi valita yksi väri kuvaamaan Argentoa ohjaajana, se olisi ehdottomasti verenpunainen. Hänen elokuvansa vievät katsojan esteettiseen kauhun ja väkivallan maailmaan.

Suspiriassa Argento on omaksunut enemmän yliluonnollisen ja arvoituksellisen kauhutyylin täynnä symboleita. Hän laati käsikirjoituksen yhdessä vaimonsa Daria Nicolodin kanssa, ja päätti jättää ison osan juonesta katsojan mielikuvituksen varaan. Katsojat joutuvat rakentamaan mielessään uudelleen ne tiedot, joita elokuva ei suoraan anna. Heidän on kuviteltava itse kaikki ne shokeeraavat asiat, joita tapahtuu Markosin tanssiakatemian seinien sisäpuolella.

Uusi versio Suspiriasta

Vuonna 2018, muutama vuosikymmen alkuperäisen elokuvan ensi-illan jälkeen, toinen italialainen elokuvantekijä päätti herättää käsikirjoituksen uudelleen henkiin. Hän kuvitteli kaiken sen mitä katsoja oli saattanut tulkita, laajensi Argenton luomaa maailmaa ja lisäsi siihen nykyajan elementtejä.

Tämä Guadagninon ohjaama Suspiria ei ole lähelläkään alkuperäistä, mutta se ei unohda juuriaan. Toisinaan katsoja voi nähdä välähdyksiä Argenton tyylisestä kauhusta. Tämä elokuva esittelee kaksi eri tapaa ymmärtää kauhu, kaksi keinoa luoda jännitystä ja kaksi tapaa kertoa sama tarina.

VAROITUS: Tämä artikkeli saattaa sisältää juonipaljastuksia.

Suspiria: Naisten maailma

Toisissa artikkeleissamme olemme puhuneet siitä, kuinka elokuvien naishahmot ovat kauan odottaneet tuloaan. Monien vuosien ajan naisten roolit elokuvissa olivat aina toissijaisia, ja ainoat naishenkilöt niissä edustivat “perinteistä” naiseutta: äitiyttä, kauneutta, kotielämää jne. Vuosikymmenten ajan miehet olivat sankareita niin ruudulla kuin kameran toisella puolellakin.

Dario Argento sen sijaan ei ainoastaan työstänyt Suspirian käsikirjoitusta vaimonsa kanssa, vaan toi yhteen myös kokonaisen naisnäyttelijöiden kaartin, mikä rikkoi sen ajan muotteja. Suspiria vie katsojan arvostettuun saksalaiseen tanssikouluun, jota johtavat pelkästään naiset. Elokuvassa on myös mieshahmoja, mutta useimmat heistä ovat toissijaisia. Argento käänsi perinteiset sukupuoliroolit päälaelleen.

Yksi elokuvan tärkeimmistä mieshahmoista on Mark, jota esittää nuori Miguel Bosé. Mark on tanssija, joka on tanssikoulun naisjohtoon nähden alisteisessa asemassa. Hänen hahmonsa on varsin feminiininen, mutta päähenkiö Susie kiinnostuu silti romanttisesti Markista. Tällaisia hahmoja rakentamalla Argento rikkoo sukupuolistereotypioita.

Susie on nuori amerikkalaisnainen, joka matkustaa Saksaan opiskellakseen Markos Tanzgruppe -tanssikoulussa. Hän ei tiedä, että koulu on itse asiassa eräänlainen noitaseura. Kaikki elokuvien tärkeimmät hahmot ovat naisia, joten elokuva tulvii naisenergiaa.

Modernin feminismin hyödyntäminen

Keskellä MeToo-liikettä ja feministien uutta voimaantumista Guadagnino menee askeleen pidemmälle. Hänen elokuvansa on kunnianosoitus kaikille näille liikkeille. Tilda Swinton, todellinen näyttelijöiden kameleontti, esittää kolmea hahmoa, myös miestä.

Jotkut saattaisivat sanoa, että Swintonin ei olisi tarvinnut näytellä miestä, että rooliin olisi hyvin voinut palkata miehen. Tarpeellista tai ei, päätös antaa miehen rooli naisnäyttelijälle oli tahallista. Ideana oli lunastaa takaisin naisten paikka elokuvissa. Monien, monien vuosien ajan naisiksi pukeutuneet miehet esittivät kaikki naisten roolit. Useimpien mahtavien näytelmäkirjailijoiden kuten Willian Shakespearen näytelmien kokoonpanossa oli pelkkiä miehiä.

Vuoden 2018 versio Suspiriasta periaatteessa antaa miehen läsnäololle elokuvissa vielä vähemmän merkitystä. Noituus on jotain minkä kaikki yhdistävät naisiin, mutta sillä on yleensä negatiivisia mielleyhtymiä. Guadagnino päätti tehdä feministisen elokuvan ja julistaa, että naiset voivat esittää mitä tahansa roolia.

Nykyään noita-aiheisia elokuvia ja sarjoja on useita. American Horror Story ja Sabrina: Pimeällä puolella ovat jo osoittaneet, että noituutta voidaan käyttää feministisellä tavalla.

Guadagnino hyödyntää tätä historiallis-poliittista taustaa muodostaakseen vertailukohdan tanssikoulun johdon häilyvyyteen. Se on eräänlainen kahtiajako historiallisen patriarkaatin ja tanssikoulun matriarkaatin välillä. Guadagninon versio elokuvasta on päivitys niistä arvoista, joita oli nähtävillä jo Argentinon elokuvassa.

Suspiria: kaksi tapaa ymmärtää kauhu

Suspirian mielenkiintoiset kulttuuriset ja historialliset näkökohdat eivät poista sitä tosiasiaa, että kyseessä on ennen kaikkea kauhuelokuva. Alkuperäisessä versiossa Argento käyttää hyödykseen paljon sitä mitä ei näytetä, piilottaen tanssikoulun arvoitukset suljettujen ovien taa. Musiikki ja elokuvan värimaailma osoittavat, että jotakin outoa on meneillään, mutta katsoja ei koskaan näe suoraan millaista pahuutta seinien takana piilee.

Susien saapuminen Saksaan on paljonpuhuvaa. Argento näyttää lentokentän, julkisen ja tutun tilan. Susien ympäristön realismi hänen suunnatessaan kohti uloskäyntiä on terävästi kontrastissa itse uloskäynti-merkin kuvaamisen kanssa. Se on uloskäynti pimeyteen, ja tätä kohtausta täydentää Goblinin ahdistava ja loistava musiikki, joka tuntuu varoittavan jostakin pahasta ja tuntemattomasta.

Taksikyyti tanssikoululle ei ole yhtään sen toiveikkaampi. Kaleidoskooppiset värit vääristävät todellisuutta, musiikki voimistuu, ja taksin ulkopuolinen ympäristö on vihamielinen ja pelottava. Katsoja tietää jotain mitä Susie ei: että hänen kannattaisi palata takaisin lentokentälle eikä astua koskaan jalallakaan tanssikouluun.

Suspirian uudessa versiossa tanssikoulun oppilas Patricia mainitsee pahan läsnäolosta akatemiassa ollessaan psykiatrin vastaanotolla. Hän kertoo psykiatrille koululla tapahtuneista paranormaaleista ilmiöistä. Tapahtumiin on kaksi mahdollista selitystä: rationaalinen selitys eli psykiatrin versio, tai yliluonnollinen selitys, mikä merkitsisi Patriciaan uskomista.

Mitään ei jätetä mielikuvituksen varaan

Guadagninon Suspiria on realistisempi kuin Argenton. Hän ei vääristä todellisuutta, eikä elokuvassa ole ahdistavaa musiikkia. Sen sijaan hän upottaa katsojan ympäristön ääniin, tanssiviin ja täriseviin kehoihin. Punainen väri, joka on hyvin tärkeä alkuperäisessä Suspiriassa, on läsnä vain Susien hiuksissa.

Punaiset hiukset on usein yhdistetty noituuteen. Guadagninon elokuvassa Susien hiukset muuttuvat olennaisemmiksi sillä hetkellä, kun noidat päättävät leikata ne. Mutta toisin kuin voimansa menettänyt Samson, Susiesta tulee voimakkaampi ja hän muuttuu Äiti Suspiriorumiksi. Elokuvan käännekohdassa kuvat ovat jälleen kerran punaisia. Guadagnino upottaa katsojan verikylpyyn ja palaa elokuvan juurille.

Satu vs. moderni kauhuelokuva

Guadagnino päätti näyttää katsojalle tanssikoulun piilotetut arvoitukset. Hän näyttää ne asiat, jotka Argento jätti näyttämättä. Hänen elokuvansa hakee yhteyttä tanssin ja noituuden välillä kauhistuttavilla ja epämiellyttävillä kohtauksilla. Argento puolestaan halusi ahdistaa ja pelotella katsojaa ilmapiirin surrealistisuudella, paranormaaliudella ja outoudella.

Hänen kohtauksensa ovat enemmän tirkistelyä, aivan kuin kamera olisi yksi elokuvan henkilöhahmo, joka yrittää vakoilla Markosin oppilaita. Kumpikin elokuvantekijä hyödyntää kuvia kollektiivisesta mielikuvituksesta. Ainoa ero on se, että toinen hyödyntää sitä vihjailevasti ja toinen on suorempi.

Argento halusi alun perin elokuvan esitettäväksi satuna, jonka päähenkilöinä olisi lapsia. Koska hän ei voinut toteuttaa tätä ideaansa, hän yhdisti jotkut elokuvan elementit tuohon lapsenomaiseen näkökulmaan keskellä kaikkea kauhua.

Vastakkain ovat siis kauhistuttava satu ja moderni kauhuelokuva, joka ei jätä mitään mielikuvituksen varaan. Kaksi versiota, jotka tekevät täysin eri asioita saman käsikirjoituksen sisällä. Kumpikin elokuva on viihdyttävä ja kauhistuttava, mutta me pidämme enemmän Argenton versiosta. Entä sinä?