Rakkaus satuttaa

Kun joku rakastuu, muuttuu hän lukemattomien harhojen alaiseksi, joissa hänen syvin ja todellisin MINÄ heijastuu pintaan. Itsetunto on toisen armoilla, itsevarmuus muuttuu jonkun toisen omaisuudeksi, oma minäkuva ja arvo riippuvat toisesta ihmisestä. Rakastuessa sinun koko sisäisestä elämästäsi tulee hänen.

Tämä voi toimia täydellisesti ja kypsyä, kunnes siitä kasvaa ja vakiintuu ystävyyden, rakkauden ja intiimiyden täytteinen suhde. Mutta saavuttaaksemme tämän meidän täytyy löytää juuri oikea henkilö, ja kun sanomme “oikea”, tarkoitamme me oikeaa henkilöä vahvistamaan meidän omaa todellista identiteettiämme.

Suhteet perustuvat antamiselle ja vastaanottamiselle, ja tällä tavoin kaikki se minkä minä otan vastaan johtuu siitä, että toinen ihminen on ensin saanut tämän saman asian minulta. Joten meistä tulee peilejä, jotka heijastavat toisiaan: joko toisen tyhjyyttä ja tyhjiötä tai toisen koko universumia.

Tarve kumppanille

Ihmiset ovat luonnostaan sosiaalisia olentoja. Me olemme kehittyneet ja sopeutuneet elämään muiden seurassa. Tämä seura on kuitenkin turvallisempaa, jos siihen sisältyy riittävä määrä hallittavaa aivoille: pieni määrä tuttavia.

Ihannenumero on näin ollen kaksi, jotta tästä voi kehittyä luomaan perheen sen yksilön kanssa, jotka itse valitsee. Tästä syystä on aivoille katastrofaalista, että ei ole kumppania tai ei ole koskaan ollut kumppanin kanssa. Aivot tulkitsevat ja odottavat tällöin omaa tuhoaan ja mahdollisuutta olla ulottamatta sen geenejä uusiin sukupolviin. Tämä voi olla stressaavaa siihen pisteeseen asti, että se saa sinut putoamaan syvän masennuksen syövereihin. Mikä on suorastaan ironista, sillä me emme tule löytämään kumppania tällä tavoin.

Toisaalta taas, jos meillä on kumppani, haluamme me tämän ihmisen tuovan meistä parhaat puolet esiin. Ja monesti me emme ymmärrä, että tuo toinen ihminen voi tuoda esiin ainoastaan sen, mitä me itsestämme hänelle näytämme. Tämä satuttaa meitä myös. Me haluamme heidän olevan täydellisiä, kaiken toimivan parhain päin, välttää kaikkia mahdollisia virheitä.

Mutta totuus on, että se mikä meitä satuttaa eniten on kun näemme kaikkein huonoimman osan itsestämme tuossa toisessa ihmisessä. Näitä ovat asiat, joita emme hyväksy kaikkein sisimmästä itsestämme tai mitä me saattaisimme todella haluta olla, mutta yksinkertaisesti emme ole tarpeeksi rohkeita ollaksemme. Mutta tuo toinen ihminen näkee tämän, koska hän näkee sen meidän heijastuksessamme (muista, että me olemme peilejä).

Jos me menetämme sen rakkauden, joka on tehnyt meistä suunnattoman onnellisia, niin tottakai se tekee kipeää. Se satuttaa niin paljon, että me ajattelemme voivamme kuolla rakkaudesta. Me tarvitsemme välittömästi toisen peilin, mutta me panikoimme pelkästä ajatuksestakin löytää sellainen, josta emme pidä. Sitä paitsi me olemme tottuneet tuohon toiseen ja me tiesimme mitä meillä oli.

Meidän itsetuntomme riippui tuosta peilistä. Meidän minäkuvamme oli tuo toinen ihminen. Meidän itsevarmuutemme ja turvamme oli tietää hänen olevan meille olemassa. Mutta mikään tästä ei ole totta, se on ainoastaan illuusio, jonka tuo toinen peili sai meidät uskomaan. Joka sallii meidän täyttää itsemme ja kasvaa erinomaisella tavalla. Mutta tähän löytämisen ja valaistumisen hetken saapumiseen asti tulee tekemään kipeää.

Rakkaus satuttaa

Rakkaus satuttaa kun me löydämme sen, sillä me alamme menettää muita heijastuksia, jotka olimme tuohon hetkeen asti tunteneet. Me rakastamme meidän uutta peiliämme ja alamme uskoa, että emme voi elää ilman sitä, mutta se satuttaa. Se satuttaa meidän egoamme, satuttaa meidän sisintä itseämme ja satuttaa koko maailmaa menettää juuri meidän kaltaisemme heijastus.

Mikä on ratkaisu tähän? Meidän täytyy kasvaa sisäisesti sellaisella tavalla, että me emme tarvitse toista peiliä liikkuaksemme maailmassa. Meidän itsetuntomme täytyy olla vahva ja meidän täytyy uskoa itseemme, riippumattomina mistään muista heijastuksista. Ollen varmoja, että se mitä me näytämme itsestämme ulkoiselle maailmalle, on paras osa meitä itseämme, se mistä eniten pidämme, mikä saa meidät tuntemaan ylpeyttä olla juuri se kuka olemme.

Täten me onnistumme heijastamaan muille kaikkein kauneimmat osat omasta olemuksestamme, sellaisella tavalla että saamme samaa takaisin, mutta vieläpä mahtavampana johtuen kaikista niistä erinomaisista ominaisuuksista, joita tuolla toisella ihmisellä on hallussaan.