Opi hallitsemaan egoasi

· 7.6.2016

Meidän egomme voi vaikuttaa siihen kuka me olemme ja joka ikiseen päätökseen jonka me teemme, sekä se voi muovata niitä tekoja, jotka määrittelevät meidän kohtalomme. Me voimme jopa muuttua egomme ohjaamiksi orjiksi, ilman että edes huomaamme sitä…

Egomme ja itsemme välisestä suhteesta oppiminen on olennaista, jotta voimme olla tietoisia siitä miten se vaikuttaa meihin ja miten helppoa sen alaisuuteen on joutua.

Mikä meidän egomme tarkoitus on?

Meidän egomme toimintatapojen tunteminen voi auttaa meitä tunnistamaan sen ja saattamaan itsemme vastuullisiksi siitä.

Ego ei ole ulkoinen asia. Se kuvastaa meidän sisäistä itseämme, sitä identiteettiä jolla me esitämme itsemme maailmalle ja itsellemme. Se koostuu kaikista meidän kokemuksistamme ja oppitunneistamme, kaikista meidän peloistamme ja kärsityistä haavoistamme.

Egomme kautta me puolustamme itseämme miltä tahansa mikä on aiheuttanut meille kärsimystä, siltä mikä on aiheuttanut meille tuskaa ja piinannut meitä. Nöyryytykset, katkeruus, kurjuus, kaltoin kohtelu; kaikki tuo on kaiverrettu meidän egoomme.

Ego ilmentää itsensä jatkuvana taisteluna peittää ja piilottaa omia heikkouksiamme. Pitää yllä mielen- ja luonteenlujuuden sekä tunnetasoisen irrallisuuden vaikutelmaa.

Se kuvastaa meidän kaikkein lapsenomaisinta käytöstämme, sitä joka ei ole oppinut meidän virheistämme, sitä joka on jäänyt ankkuroiduksi menneeseen. Se “suojelee” meitä sellaisilta asioilta kuten uutuudenviehätys, intiimiys, läheisyys, kompromissi ja rakkaus.

Naisen ja lapsen ego

Miten se vahingoittaa meidän elämäämme?

Kun me emme tajua, että meidän egomme ohjaa omaa käytöstämme, käyttäydymme me höystettynä katkeruudella, turhamaisuudella, liiallisella tarpeella kontrolloida ja tuhovoimalla.

Todellinen syy meidän kärsimyksellemme on meidän egomme; ruokkimalla sitä ja antamalla sille voimaa se alkaa säätää meidän elämäämme. Jos emme ota egoamme hallintaan, me käyttäydymme automaattisesti, tajuamatta seuraamuksia jotka meidän tekomme saattavat aiheuttaa. Me jätämme väliä itseemme ja niin meidän perusolemuksemme, meidän ihmisyytemme, ruokkii meidän egoamme.

Me lankeamme onnettomuuteen ja kärsimykseen. Ego ruokkii tätä negatiivisuutta, luoden kärsimystä ja tuhoten meidän hyvinvointimme sekä häiriten meidän kykyämme olla onnellisia.

Egon läpi me koemme syyllisyyttä siitä, että tunnistamme mitä tarvitsemme, mitä haluamme. Me saatamme jopa kokea syyllisyyttä siitä että antaudumme rakkaudelle.

Se on meidän kaikkein julmin ja epäreiluin sisäinen tuomarimme. Se tekee meistä pelkurimaisia, kilpailevia, itsekkäitä ja epäluottavaisia muiden läsnäollessa. Se tekee meistä passiivisia yksilöitä, jotka käyttäytyvät kuin uhrit.

Se saa meidät ajattelemaan, että syyt meidän kärsimykseemme ovat jossain ulkoisessa maailmassa, eivät meidän sisimmässämme. Me emme ota vastuuta siitä mitä meidän elämässämme tapahtuu, paistatellen siinä turmiossa mitä se on meille tuottanut. Pysyen tiukasti liimautuneina kiinni meidän kärsimykseemme ja kurjuuteemme.

Miehen ego

Meidän egomme vaikutuksen vähentäminen

Vastuuntuntoiseksi ihmiseksi muuttumisessa, omasta henkilökohtaisesta kehityksestä tietoisempana olemisessa, ei ole kyse egon eliminoinnista tai siitä eroon hankkiutumisesta. Ego on osa sitä kuka me olemme ja niinpä se on yksinkertaisuudessaan väistämätön ja sivuuttamaton. Meidän täytyykin ainoastaan vähentää sen vaikutusta meidän elämäämme, ja ennen kaikkea ymmärtää milloin meidän egomme ohjaa meidän ajatuksiamme ja tekojamme.

Kun me tulemme tietoiseksi omasta egostamme, on meillä silloin mahdollisuus oppia hallitsemaan sitä ja päättää se asenne jonka me haluamme elämässä valita. Näin tehden me pääsemme eroon uhrin roolista, joka pitää meidät koukutettuna kiinni kärsimykseen.

Kun me onnistumme hallitsemaan sitä, me vapaudumme samalla monista sellaisista asenteista jotka aiheuttavat meille kärsimystä, kuten seuraavat:

  • Tarve olla oikeassa.
  • Loukkaantumisen tunteminen koska me ajattelemme, että muut hyökkäävät meitä kohtaan.
  • Tarve voittaa ja hallita ollakseen parempi.
  • Tarve tuntea yllemmyyttä muita kohtaan.
  • Itsemme tunnistaminen samaksi kuin meidän saavutuksemme, tuntien oma henkilökohtainen arvomme niiden kautta.
  • Halu omistaa ja aina saada lisää.
Jos me kykenemme tunnistamaan egomme, me alamme oleilla nykyhetkessä, sen sijaan että välttäisimme sitä tai unohtaisimme sen olemassaolon. Rakastaen itseämme, emme siksi mitä me saavutamme, vaan siksi kuka me olemme.