Punahilkan todellinen tarina
Useimmat Grimmin veljesten ja Charles Perraultin tarinoista pohjautuvat keskiajalla eläneisiin paikallisiin legendoihin ja perinteisiin. Sekä Grimmin veljekset että Perrault matkasivat tällöin halki Euroopan kylien. Monet tarinoista kuvaavat tuon ajan psykologiaa, myyttejä… jotka todisteluihin juurtuneena heitettiin tietynlaiseen “maagiseen realismiin”. Yksi vanhimmista ja merkittävimmistä tarinoista on tarina Punahilkasta.
Asiantuntijoiden mukaan kyseinen tarina on yksi eniten muunnelluista, sillä muutosten avulla pyrittiin “pehmittämään” yksityiskohtia nuorelle yleisölle sopivaksi. Todellisuudessa muutosten myötä aloimme kuitenkin menettämään tarinan todellista merkitystä; se sisälsi runsaasti oppitunteja, joita kaikkien tulisi noudattaa. Erityisesti yksi Punahilkan opetuksista on hyvä pitää mielessä…
Charles Perrault ja Grimmin veljekset
Charles Perrault oli ensimmäinen, joka keräsi tarinaa Punahilkasta vuonna 1697. Perraultin tuli sisällyttää se suosittujen tarinoidensa kokoelmaan, vaikka se oli Euroopassa yksi vähiten tunnetuista. Tarinaa tuli muokata nuorelle yleisölle sopivaksi, sillä se sisälsi paljon julmuutta. Ja näin tarina nuoresta tytöstä punaisine huppuineen aloitti matkansa Eurooppaan.
Vuonna 1812 myös Grimmin veljekset päättivät sisällyttää tarinan kokoelmaansa. Muuttaakseen tarinaa Grimmin veljekset ottivat otsikon Ludwig Tieckin teoksesta “Leben und Todd kleinen Rotkäppchen”, joka sisältää Perraultin tarinasta poiketen metsästäjän luonteen. He poistivat tarinasta jokaisen eroottisen ja verisen elementin sekä kehittivät tarinalle onnellisen lopun. Sillä mitä lastentarina olisikaan ilman onnellista loppua? Kuten arvata saattaa, alkuperäinen tarina poikkeaa rajusti siitä, jota lapsemme nyt lukevat kirjoistaan. Tutustutaanpa tarinan alkuperään paremmin.
Tarina Punahilkasta
Tarinan alkuperä pohjautuu Alppien eristysalueelle. Tarinan tavoitteena on varoittaa ja osoittaa ihmiskuntamme kielletyistä asioista. Legendan pääosassa toimii nuori tyttö, joka on astumaisillaan aikuisten maailmaan. Tytön punainen huppu symbolisoi kuukautisia.
Nuori tyttö saa tehtävän perheeltään: tytön on lähdettävä metsään viemään leipää ja maitoa isoäidilleen. Kuten näette, tähän asti alkuperäisen ja uuden tarinan eroavaisuudet eivät ole niin huomattavia. Meidän tulee kuitenkin tulkita jokaista elettä ja kuvaa. Metsä on vaarallista riskialuetta lapsille. Se joka läpäisee testin rituaalin tapaan osoittaa kyvykkyyttään nousta aikuisten maailman jäseneksi.
Metsän suurin riski on sudet. Susi symboloi villeyttä ja irrationaalisuutta. Jotain, jonka Punahilkka jo matkaan lähtiessään tietää kohtaavansa. Nuori tyttö onnistuu kuin onnistuukin ylittämään metsän ja pääsemään onnellisesti perille sairaan isoäitinsä taloon. Kaikki tämä muistuttaa pitkälti tarinaa, jonka olemme tottuneet kuulemaan. Muutoksia alkaa kuitenkin näkyä…
Isoäiti pyytää tyttöä pitämään leivän ja maidon sekä syömään keittiössä valmistettua lihaa. Punahilkka suuntaa keittiöön, syö tarjottavan ja tuntee olevansa täynnä. Tämän jälkeen hän tottelee isoäitinsä seuraavaa pyyntöä: riisua vaatteensa yksi kerrallaan ja polttaa ne tulevaisuudessa, ja sitten asettua makuulle isoäidin viereen sängylle. Ajattelematta tilanteen outoutta tyttö suuntaa makaamaan isoäitinsä viereen. Pian hän huomaa käskyjen tulevan isoäidin sijaan sudelta, joka nauraa ja kertoo tytön juuri syöneen isoäitinsä lihaa. Tyttö on syyllistynyt hirvittävään syntiin, kannibalismiin. Myöhemmin susi syö myös Punahilkan.
Symboliikka on epäsuoraa jokaisen hahmon kohdalla: susi edustaa seksuaalista ja väkivaltaista maailmaa. Vanha nainen puolestaan symbolisoi vanhan korvaamista “uudella”; ja samaan aikaan tyhmänä ja naiivina pidetty “uusi” syyllistyy yhteen suurimmista pyhäinhäväistyksistä: kannibalismiin. Kuten näette, yksi lapsuutemme rakastetuimmista ja klassisimmista tarinoista pitää todellisuudessa sisällään myös pimeän puolensa.