Psyykkisen tuen parantava voima

Psyykkisen tuen parantava voima
Adriana Reyes Zendrera

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Adriana Reyes Zendrera.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Psyykkisen tuen saaminen on valtava helpotus silloin, kun tunnemme itsemme yksinäiseksi tai kun olemme eri tunteiden musertamia. Se on kuin mukavuuden, turvallisuuden ja rauhan kulmakivi. Mutta mitä meidän on tiedettävä silloin, kun haluamme antaa psyykkistä tukea jollekin toiselle ihmiselle? Ja silloin, kun haluamme ystävän olkapään, jota vasten voisimme nojata?

Antaaksemme muille ihmisille tukea, meidän on harjoiteltava kuuntelemista ja empatiaaJa toisaalta, saadaksemme itse psyykkistä tukea, meidän on hyväksyttävä, että emme itse aina kykene sulattelemaan kaikkia tapahtumia. Eli aina silloin tällöin tarvitsemme apua muilta ihmisiltä.

Aktiivisen kuuntelemisen tärkeys

Kyky kuunnella aktiivisesti on perusteellista luodaksemme ymmärtäväistä tilaa ympärillemme. Kuunteleminen ei ole sama asia kuin kuuleminen. Kun me kuuntelemme, havaitsemme koko kehollamme: korvillamme, silmillämme ja muilla tavoilla ilmaista, jne.

Koko kehomme investoi itsensä kuuntelemiselle. Vain siten meille puhuva henkilö voi todella tuntea, että me ymmärrämme häntä.

Hyvä tapa osoittaa aktiivista kuuntelemista on tekemällä yhteenvetoja ja siteeraamalla sitä mitä puhuva henkilö sanoo. Näin voimme varmistaa, että kuuntelemme täydellä huomiolla, emmekä anna muiden häiritä meitä.

Meille on todella helppoa aloittaa puhuminen liian aikaisin, emmekä me edes huomaa tätä. Tai saatamme myös antaa mielipiteitä ennen kuin olemme kuulleet koko tarinan… tai mikä vielä pahempaa: otamme puhelimemme taskustamme, ja alamme käyttää sitä.

”Pelkästään syvästi kuuntelemalla me voimme lievittää kipua ja kärsimystä.”

keskustelu veden äärellä

Yhteyden tunteminen muiden ihmisten kanssa voi myös tuoda meille psyykkistä tukea, jota tarvitsemme ollessamme omien tunteidemme murskaamia. Tarvitsemme ”ihmisiämme”.

Meillä on tarve tuntea, että meillä on joku joka haluaa kuulla kivuistamme ja iloistamme, että ne ovat merkittäviä jollekulle muullekin. Joku joka ymmärtää meidän olevan komplekseja olentoja komplekseilla ajatuksilla. Ja niin hän hyväksyy tämän tehtävän yrittää ymmärtää meitä (joskus jopa ilman kiitosta tästä).

Empatia on oppimisen arvoinen asia

Empatia on kykyä asettaa itsemme muiden kenkiin, sekä heidän sellaisten tunteidensa ymmärtämistä, jotka perustuvat tiettyihin tilanteisiin. Sitten voimme ymmärtää, mitä heille oikein tapahtuu, mitä he tuntevat, mitä he ajattelevat ja miksi he oikein käyttäytyvät tietyllä tavalla.

Empatia on kyky, jota me voimme kehittää vain, jos oikeasti uhraamme aikaamme istuaksemme alas heidän kanssaan, ja ehkä myös tarttumalla heitä kädestä. Voimme oppia sen, jos vain näemme vaivaa liittyäksemme heidän seuraansa pimeyteen, vaikka tuo pimeys pelottaisikin meitä.

”Kaikkein tärkein asia on, että meillä on tarve tulla ymmärretyksi. Tarvitsemme jotakuta, joka kykenee kuuntelemaan ja ymmärtämään meitä. Vain siten me kärsimme vähemmän.”

Thich Nhat Hanh

Ottakaamme vaikka esimerkiksi ystävä, joka selittää kuinka hän on juuri eronnut kumppanistaan. Yksi tärkeimmistä tavoista varmistaa, että tämä ystävämme tietää olevamme kannustavia on vahvistamalla heidän tunteensa.

Sanomalla, että ymmärrämme kuinka ihmiset tuntevat heidän tilanteissaan. Keskitymme heidän tunteidensa arvostamiseen ja ymmärtämiseen. Sinun ei tarvitse sanoa liutaa sanoja antaaksesi jollekulle psyykkistä tukea. Itse asiassa se ei edes ole tarpeen suurimman osan ajasta. Halaus, silmäys, tai jokin ele voi olla tarpeeksi henkilölle hänen tunteakseen, että olet hänen tukenaan.

Teeskentelemällä, että mitään ei olisi edes tapahtunut on heidän kipunsa ja kärsimyksensä vähättelemistä, ja se ei auta heitä lainkaan. Ja heidän kärsimyksensä liioitteleminen on tarkalleen sen vahvistusta vastaan. Ehkä meidän ei kuitenkaan tarvitse reagoida aivan kuin he, mutta se ei tee heidän kärsimyksestään yhtään vähemmän vilpitöntä tai merkityksellistä.

Psyykkisen tuen vastaanottaminen lievittää kipua

Tarvitsemamme avun ja tuen saaminen voi auttaa meidät läpi vaikeiden aikojen, ja se antaa meille paljon helpotusta ja rauhaa. Meidän on tärkeää oivaltaa, että meidän ei tarvitse käsitellä kaikkea yksin, sillä vaikeita asioita tulee tapahtumaan aina. Ja kun näin tapahtuu, saatamme tarvita tukea joltakulta, johon luotamme. Hyvä ilmanvaihto tekee hyvää aina silloin tällöin.

sydän käsissä

Tunteidemme jakaminen muiden kanssa voi itse asiassa vahvistaa immuunijärjestelmäämme. Kaiken lisäksi se voi saada meidät asemaan, jossa me ymmärrämme, että me emme ole ainoita joilla on ongelmia.

Me kaikki koemme vaikeita aikoja elämässä. Eli on parempi tuntea että meillä on joku muu kanssamme, kuin että meidän pitäisi käsitellä tapahtumia itseksemme. Mieti, kuinka kärsimys jo itsessään tuo mukanaan itsetutkiskelua, ja lisää siihen vielä tunne täydellisestä hylätyksi tulemisesta.

Antaaksemme psyykkistä tukea meidän on opittava kuuntelemaan aktiivisesti. Annetaan heidän puhua, ja harjoitelkaamme empatiaa, jotta he tuntisivat olevansa tuettuja. Ja saadaksemme itse psyykkistä tukea, tarvitsemme vain pienen määrän nöyryyttä.

Meidän on ymmärrettävä, että emme kykene käsittelemään kaikkea meille tapahtunutta yksin. Joten pyrkikäämme ottaa tavaksi pyytää apua kun me sitä tarvitsemme.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.