Psykologinen reaktanssi karanteenin aikana

Tämänhetkiset eri valtioiden ja kaupunkien asettamat rajoitukset pyrkivät hidastamaan koronaviruksen leviämistä. Tilanteen vakavuudesta huolimatta jotkut ihmiset eivät suostu noudattamaan heille ja muille kansalaisille asetettuja rajoituksia. Ovatko he vastuuttomia ihmisiä, vai voisiko psykologinen reaktanssi olla siihen syynä?

Alkuvuodesta me kaikki seurasimme uutisia koronavirustilanteen kehityksestä Kiinassa, ja tuolloin tilanne tuntui meistä niin kaukaiselta. Sitten kuulimme, että virus oli saapunut Etelä-Eurooppaan, ja myöhemmin kuulimme ensimmäisistä tapauksista Suomessa. Aluksi katsoimme uutisia vielä melko rauhallisin mielin, kunnes tartuntojen määrä alkoi kasvaa koko Euroopassa, ja sitten eri maiden hallitukset ryhtyivät asettamaan maa- ja kaupunkikohtaisia suojatoimenpiteitä.

Koulujen ja oppilaitosten, viihdekeskusten ja yritysten toimintaa alettiin rajoittamaan, ja sitten ne suljettiin kokonaan. Yleisötapahtumia on peruttu, eikä vain tämän kevään ajalta, vaan tulevalta kesältäkin. Jotkut ihmiset ovat alkaneet tehdä töitä kotoa käsin. Nämä toimenpiteet eivät ole kuitenkaan toimineet kokonaisvaltaisesti.

Monissa maissa on julistettu hätätila koronaviruksen takia. Jokainen maa päättää itse, millä tavoin se rajoittaa kansalaistensa liikkuvuutta ja muita vapauksia, mutta suurimmassa osassa maailmaa ihmisiä on pyydetty jäämään koteihinsa ja lähtemään ulos vain, jos se on ehdottoman tarpeellista.

Kuinka ihmiset reagoivat toimenpiteisiin? Psykologisen reaktanssin ensimmäiset merkit

Ihmiset ovat reagoineet maansa hallituksen asettamiin toimenpiteisiin eri tavoin. Ensimmäinen reaktio monilla oli rynnätä kauppoihin hamstraamaan vessapaperia, käsidesiä, hengityssuojaimia ja ruokaa.

Tämä reaktio voi aiheutua esimerkiksi siitä syystä, että pelkäämme totaalista karanteenia ja sitä että ruokakaupat suljetaan kokonaan. Tai siitä syystä, että pelkäämme kauppojen hyllyjen tyhjentyvän elintarvikkeista ja muista elintärkeistä tuotteista.

Toinen ääripää, joka on oikeastaan huolestuttavampi, on näiden toimenpiteiden ja hallituksen määräysten ottaminen liian kevyesti tai olla lotkauttamatta niille korvaansakaan.

Kun koulut laitettiin kiinni, nuoret järjestivät bileitä ja baarit sekä yökerhot täyttyivät ihmisistä. Monet tapailivat edelleen ystäviään, sukulaisiaan ja isovanhempiaan normaaliin tapaan, kävivät puistoissa ja ostoksilla.

Opiskelijat palasivat kotipaikkakunnalleen ja lomailijat koteihinsa. Monet ihmiset päättivät ottaa poikkeuksellisen tilanteen loman kantilta, ja lähtivät mökeillensä ja jopa turistikeskuksiin lomailemaan.

Miksi rikomme eristysmääräyksiä?

Psykologi Jack Brehm on tutkinut ihmisten vapauksien rajoittamisen seurauksia ja käyttää tässä termiä “psykologinen reaktanssi”. Reaktanssi on motivoiva tai emotionaalinen reaktio, joka syntyy, kun yksilö näkee vapautensa olevan rajoitettu tai uhattu, ja hän toimii määrätietoisesti saadakseen vapautensa takaisin.

Psykologi Richard Decharms on taas puolestaan selittänyt, että ihmisen tarve valita oma käyttäytymisensä vapaasti (itsemääräämisoikeuden tarve) on meille ensisijaista, ja siksi, kun se viedään meiltä, ilmenee psykologista reaktanssia. Tämä riippuu useista tekijöistä:

• Vapauden olettaminen. Toisin sanoen, mitä suurempi vapauden tunne on, sitä suurempi on psykologinen reaktanssi kun meille asetetaan rajoituksia. Vielä jokin aika sitten kukaan ei uskonut, että meitä kiellettäisi poistumasta kotoamme.
• Vapauden merkitys. Jos vapaus on ihmiselle tärkeää, sen rajoittaminen aiheuttaa suurempaa psykologista reaktanssia. Sillä mikä voisi olla parempaa kuin lähteä illalliselle perjantaina ystävien kanssa, kovan työviikon jälkeen?
• Uhkailun voima. Mitä enemmän meitä uhkaillaan tai määrätään, sitä suurempi psykologinen reaktanssi. Voimme kestää sen, että tapahtumia perutaan, mutta emme sitä, että meitä kielletään kokonaan lähtemästä ulos.
• Uhan alla olevien vapauksien määrä. Eli mitä useampia vapauksia meiltä aletaan riistämään, sitä suurempi psykologinen reaktanssi. Meitä ei vain päästetä töihin, vaan emme myöskään saa käydä elokuvissa, kahviloissa tai ravintoloissa.
• Rajoitusten asettaja. Kun rajoituksia asettaa jokin hyvin korkea taho, psykologinen reaktanssi yleensä lievenee, mutta joskus tapahtuu päinvastoin. Yleensä siis tottelemme kiltisti maamme hallintoa, mutta jos tämä taho alkaa rajoittamaan elämäämme ja liikkumistamme, uskomme hallitukseen voi romahtaa.

Kuinka reagoimme saadaksemme meiltä viedyn vapauden takaisin?

Tässä on joitain yleisiä tapoja:

• Suora kapinointi. Toisin sanoen, teemme tahallamme juuri sitä mikä on kiellettyä, tai ainakin jotain mahdollisimman samankaltaista. Hyvä esimerkki tästä voidaan ottaa Espanjasta, jossa baarit suljettiin koronaviruskriisin takia, ja ihmiset siitä närkästyneenä kokoontuivat kaduille nauttimaan alkoholia.
• Epäsuora kapinointi. Tässä tapauksessa käyttäydymme sellaisella tavalla, jolla osoitamme että “kyllä me uskallamme tehdä sitä mikä meiltä on kielletty”, mutta hieman kiertäen. Esimerkkinä voisi olla henkilö, joka kävelee mahdollisimman kaukana olevaan ruokakauppaan silloin, kun ulkoilu on kielletty.
• Subjektiiviset kannanotot. Tämä selittää sen, miksi kiellettyä käyttäytymistä pidetään melkeinpä väistämättä jotenkin houkuttelevampana ja arvokkaampana. Se on se klassinen tilanne, jossa “et koskaan arvosta mitä sinulla on, kunnes menetät sen” tai kenties “olit aina tietoinen siitä että sinulla oli se, mutta et koskaan ajatellut että voisit menettää sen”. Ja niinpä niin, me emme oikeastaan arvosta ystäviemme tapaamista, kunnes se onkin kiellettyä.
• Vihamielisyys ja aggressiivisuus kiellon tai rajoitusten asettajaa kohtaan. Näiden tunteiden esiintymisen voimakkuus riippuu edeltävistä tekijöistä. Mutta yksi asia kuitenkin on selvää: ihmisten vapauksien rajoittamiseen liittyy aina epämukavia tunteita ja pahaa oloa.

Tämä kriisi tulee menemään ohi, ja elämä palaa taas normaaliksi. Mutta tällä hetkellä taistelkaamme tuota psykologista reaktanssia vastaan yhteiskuntamme hyväksi, ja pysykäämme kotona. Koska sillä tavoin voimme madaltaa tartuntakäyrää ja pelastaa ihmishenkiä.