Polyvagaalisen teorian ja trauman välinen yhteys

Stephen Porgesille polyvagaalinen teoria ja trauma ovat jakamattomia. Tämä teoria antaa selityksen siitä, kuinka kehomme reagoi traumaattisiin tapahtumiin. Se korostaa, että hermojärjestelmällä on enemmän kuin yksi puolustusstrategia vaaraa vastaan, ei vain klassinen taistelu/pako -strategia. Se väittää, että tietämättämme aivomme arvioivat jatkuvasti ympäristöön liittyviä riskejä minuutti minuutilta, päivästä toiseen.

Joillekin ihmisille taistelu-/pakokäyttäytymisen laukaisevat sen fyysiset ominaisuudet, mitä he näkevät, kuulevat tai haistavat. Muut eivät ehkä reagoi samoihin ärsykkeisiin samalla tavalla. Siten ratkaiseva tekijä ei ole traumaattinen tapahtuma, vaan yksilön reaktio siihen.

“Trauma määritellään ja käsitellään monissa tapauksissa yleisenä stressiin liittyvien häiriöiden kategoriana. Näin menetämme paljon siitä, miten kehomme reagoi tilanteisiin, jotka arvioidaan matkan varrella hengenvaarallisiksi.”

-Stephen Porges-

Trauma polyvagaalisen teorian näkökulmasta

Polyvagaalinen teoria yrittää selittää, kuinka autonominen hermostomme (ANS), tapamme säädellä ja ilmaista tunteita sekä tapamme käyttäytyä sosiaalisesti liittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa. Se tunnistaa kolme tasoa tai hierarkkista järjestelmää:

• Ensimmäinen taso sisältää biologisesti vanhimman puolustusjärjestelmän, immobilisaatiovasteen. Sitä säätelee aivorungon selkämotorinen ydin. Tämä taso löytyy eläimistä, joiden hermosto on vähemmän kehittynyt, kuten matelijoilta.
• Toinen taso sisältää hieman kehittyneemmän puolustusjärjestelmän: taistele tai pakene. Sitä säätelee sympaattinen hermosto. Se esiintyi alunperin nisäkkäissä.
• Kolmas taso sisältää kehittyneimmän järjestelmän: vastaus tai sosiaalinen koukku. Tämä on järjestelmä, joka vastaa yhteistoiminnallisesta ihmisten välisestä käyttäytymisestä. Sitä hallitsee nucleus ambiguus, joka on uusi rakenne evoluution kannalta. Tämä taso on erittäin kehittynyt mm. ihmisissä.

Se, mikä on traumaattista toisille, ei ole sitä toisille

Joillekin henkilöille se, mitä muut pitävät traumaattisena tapahtumana, on vain yksi tilanne muiden joukossa. Joillekin se on kuitenkin uhkaava tapahtuma, joka vaarantaa suoraan heidän henkensä. Siksi heidän kehonsa aktivoi reaktioita käsitelläkseen sitä. He vastaavat tapahtumaan ikään kuin he olisivat kuolemaisillaan.

Tällä hetkellä ei tiedetä, kuinka hermostomme päättää, mitkä tilanteet ovat turvallisia ja mitkä eivät. Voisimme päätellä, että jos meidät suojataan kolmannella, kehittyneimmällä tasolla, pärjäämme hyvin ympäristömme uhkien edessä.

“Varhaisilla kokemuksilla on luultavasti tärkeä rooli traumaattisten tapahtumien epäadaptiivisten reaktioiden kynnyksen tai haavoittuvuuden muuttamisessa.”

-Stephen Porges-

Esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön tilanteessa aktivoituu vanhin järjestelmä: jähmettyminen. Emme hallitse sitä tietoisesti ja voimme lamautua tai pyörtyä.

Terapiassa ihmiset, jotka puhuvat hyväksikäytöstä, erityisesti seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kokevat usein tunteen olevansa fyysisesti alistettuja. Yleensä he kuvaavat tunnetta ikään kuin he eivät olisi olleet edes paikalla sillä hetkellä. Todellisuudessa he pyörtyivät tai heidän todellisuudentajunsa sumeni, he irtautuivat tilanteesta.

Neuroseptio: traumaan liittyvän polyvagaalisen teorian avainkäsite

Neuroseptio on havaitsemista ilman tietoisuutta. Vaikka havaintokyky vaatii tietoisuutta siitä, mitä havaitaan, neuroseptio ei vaadi sitä. Tämä tarkoittaa, että voimme havaitaan jotain ilman, että olemme tietoisia siitä. Aivotasomme tarkkailevat, arvioivat ja havaitsevat sen uhan asteen, jonka jokainen havaitsemamme elementti saattaa aiheuttaa meille. Neuroseptio korostaa kolmatta järjestelmää: sitoutumista tai sosiaalista yhteistyötä.

Kolmannen järjestelmän toiminta voi vaikuttaa primitiivisempään puolustukseemme. Mutta kun riski kasvaa, kaksi ensimmäistä järjestelmää ottavat vallan. Todellakin, vastauksena mahdolliseen tai todelliseen vaaraan, ensimmäinen ja toinen järjestelmä laukaisevat sarjan metabolisia, hormonaalisia ja hermoperäisiä reaktioita, jotta voimme joko taistella tai paeta.

Kun sosiaalinen yhteistyöjärjestelmämme toimii ja heikentää puolustustamme, tunnemme olomme rauhalliseksi.

Sama traumaattinen tapahtuma voi laukaista erilaisia neuroseptiivisiä reaktioita. Tiedämme, että traumaattiset tapahtumat aiheuttavat dissosiaatiota tai irrottautumista. Usein se, mikä irrotetaan tai poistetaan, on toisaalta traumaattisen tapahtuman kuvaus ja toisaalta aistilliset ominaisuudet. Esimerkiksi akustiset signaalit, tuoksut, värit ja maut.

Nykyään tiedämme, että yksi voimakkaimmista hermosolujen (tajunnan havaitsemisen) laukaisimista on akustiset ominaisuudet.

Kuunteluprojekti

Kuunteluprojekti on interventioprojekti. Se tutkii, voiko keskikorvan lihasten harjoittaminen auttaa ihmisiä, jotka ovat kärsineet traumasta.

Polyvagaalinen teoria tukee hypoteesia, että jos alamme hyödyntää kolmatta järjestelmäämme, sosiaalista yhteistyöjärjestelmää, ja harjoitamme välikorvan lihaksia, jotka ovat tärkeitä akustisten ominaisuuksien havaitsemiseksi, olemme taitavampia erottamaan ihmisäänen muista äänistä. Tämä auttaa yksilöä olemaan spontaanisti sosiaalisempi.

Tavoitteena on aiheuttaa kuuloyliherkkyyttä. Ajatuksena on, että lisäämällä herkkyyttämme ihmisäänille, meistä tulee sosiaalisempia. Itse asiassa kolmas vastausjärjestelmämme aktivoituu enemmän, mikä tekee epätodennäköisemmäksi mahdollisuuden kokea tapahtuma traumaattisena.

Sopeutuvuus

Ihmisinä olemme pääsääntöisesti erittäin mukautuvia olosuhteisiin, joihin joudumme uppoutumaan. Jos esimerkiksi vietimme lapsuutemme masentuneiden tai kaoottisten vanhempien kanssa, totumme olemaan puuttumatta asiaan. Vähennämme tai suljemme kolmannen järjestelmämme: sosiaalisen yhteistyön.

Tämä teoria voisi myös valaista enemmän tiettyjä psykiatrisia sairauksia ja häiriöitä, jotka liittyvät näiden kolmen järjestelmän säätelyn epäonnistumiseen. Esimerkiksi trauma, dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja rajapersoonallisuus.