Poikani on myös herkkä, hellä ja huolehtiva...

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Poikani sanoo myös “rakastan sinua”, juoksee halaamaan minua eikä epäröi näyttää rakkautta ja hellyyttä. Koska pojat, aivan niin kuin tytötkin, ovat suloisen herkkiä ja meidän tulisi kunnioittaa heidän henkistä älykkyyttään ilman, että heidän täytyisi hävetä tunteitaan tai tarpeitaan.

Tämän poikiemme herkemmän puolen kehittäminen, tai pikemminkin rohkaiseminen, on ehdottomasti aikamme ja ennen kaikkea vaistomme arvoista. Mutta jostakin syystä vaikka yhteiskunta ja jopa perheet näyttävät olevan sitoutuneita “selvään” sukupuolten väliseen tasa-arvoon, on monia pieniä asioita jotka ovat päässeet katoamaan matkan varrella.

“Meidän ihomme tai veremme eivät tee meistä vanhempia ja lapsia, vaan meidän sydämemme.”

–Friedrich Von Schiller-

Vähän aikaa sitten tehtiin kysely pojista ja tytöistä eri kouluissa Espanjassa, jossa tytöt mainitsivat ensimmäistä kertaa esikuvakseen erään hyvin maskuliinisen hahmon: liikemies Amancio Ortegan.

Nyt he ovat sisäistäneet idean siitä, että sosiaalinen menestys vaatii tiettyjä positiivisia taitoja. Näihin kuuluvat riskinotto, rohkeus ja toiminta. Kaikki nämä ovat ulottuvuuksia, jotka me jonkin aikaa sitten yhdistimme vain miehiin.

Vaikka tytöt ovatkin täysin tietoisia siitä, että he voivat omaksua jotkin näistä “maskuliinisista” piirteistä, ovat pojat yhä puolustavan maskuliinisuuden uhreja, jossa ei perinteisesti ole tilaa “feminiinisille” luonteenpiirteille. Tällaisia voivat olla herkkyys, kiltteys ja hellyys.

Tuloksena voitaisiin sanoa, että kaikista sosiaalisista edistyksistämme huolimatta seksismi rajoittaa meitä yhä. Se liittyy suuresti siihen, kuinka kasvatamme poikamme. Meidän tulee myös muistaa, että miesvaltaisuus ei vain syrji ja alista naisia, vaan myös miehiä. Se “sanelee” minkälaisia heidän pitäisi olla, miten heidän tulisi käyttäytyä ja toimia.

Miesrinkien ja “pitäisi olla” -sanoman symbolinen kehys

Roberton parisuhde tyttöystävänsä kanssa päättyi juuri. Kahdeksan vuoden suhteen jälkeen tyttö sanoi, ettei enää rakasta Robertoa. Tämän maailma on hajonnut sirpaleiksi ja nuo sirpaleet lävistävät hänen sydäntään ja mieltään. Häneen sattuu niin paljon, ettei hän pysty hengittämään. Hän ei tiedä mitä tehdä tai kuinka toimia.

Hän tuntee tarvetta etsiä tukea ystäviltään. Mutta hän on juuri tajunnut, että hänen ystävyyssuhteensa perustuvat “aktiviteetteihin”. Hän pelaa koripalloa joidenkin kanssa ja harrastaa karatea tai pelaa videopelejä toisten kanssa.

Hänellä on kuitenkin vanha ystävänsä Carlos. Hän tietää, että voi varmasti puhua hänen kanssaan. Heillä on yhteinen luottamus toisiinsa ja Carlos voisi kuunnella häntä, olla hänen olkapäänsä…

Mutta Robertolla on jopa monimutkaisempi ja turhauttavampi ongelma. Hänellä ei ole rohkeutta etsiä tuota läheisyyttä. Hän ei tiedä kuinka, häneltä puuttuvat siihen taidot.

Lopulta muutaman kuukauden synkkyyden ja hetkittäisen itsetuhoisen ajatuksen jälkeen hän päättää turvautua ammattilaisen apuun. Muutaman kuukauden terapian jälkeen psykologi suosittelee Robertolle jotakin, josta hän ei ole ikinä kuullut. Jotakin, joka hassusti yhdistää positiivisuuden ja terapian: miesrinkiä.

Mitä miesringit oikein ovat

Yhteiskunta rohkaisee homogeenisuuteen. Meidän vanhempamme toisinaan takovat meihin – kuten myös Roberton tapauksessa – kokonaiskuvaa siitä “miten sinun pitäisi olla, toimia ja ajatella” perustuen sukupuoleesi. Tällainen ajattelu ennemmin tai myöhemmin voi johtaa ristiriitoihin, kipuun ja suureen turhautumiseen.

Miesrinkien lopullinen päämäärä on luoda turvallinen ja luotettava tila, jossa miehet voivat puhua ajatuksistaan ja tarpeistaan. Ja ennen kaikkea tila, jossa he voivat purkaa tunteitaan.

Asia, joka miesten ja poikien pitää tietää on se, että he ovat vapaita riisumaan haarniskansa nähdäkseen yhteiskunnan tekemät luodinreiät. He ovat vapaita itkemään. Vapaita näyttämään herkkyyttä ja puhumaan mistä haluavat ilman vallitsevan miesvaltaisen järjestelmän tuomintaa.

Poikani on huolehtivainen ja rakastava, hänellä tulee aina olemaan herkkä puolensa

“Älä itke”, “älä ole epävarma”, “toimi”, “älä näytä heikkouksia”, “älä puhu tuolla tavalla, oletko muka tyttö, puhu lujempaa”… Kaikki tämä on seksististä ja syrjivää. Tällainen estää ehdottomasti poikaa kypsymään henkisesti.

Se ei ole oikea lähestymistapa. Loppujen lopuksi, nämä säännöt ja roolit määrittävät maskuliinisuuden kulttuurisen ajatuksen. Jos alamme integroimaan sitä jo varhaisessa iässä, annamme maailmalle vain henkisesti rajoittuneita ja epävarmoja ihmisiä.

“Hyvä vanhempi on sadan opettajan arvoinen.”

–Jean Jacques Rousseau-

On siis todennäköistä, että näistä pojista tulee valmiita ja kilpailukykyisiä tietyillä aloilla, oli se sitten avaruudellista älykkyyttä tai käsillä tekemistä. Mutta heiltä puuttuvat henkiset taidot. Heistä tulee kykenemättömiä sietämään turhautumista. Eikä heillä tule olemaan tehokkaita keinoja kehittää ja prosessoida niinkin yleisiä tunteita kuten surua ja pelkoa.

Mietitään tätä lisää… Haluammeko todella kasvattaa poikia, joista tulee yhtenä päivänä onnettomia ja luoda samalla onneton ympäristö? Emme tietenkään.

Useimmat lapsistamme, olivat he sitten poikia tai tyttöjä, ovat luonnostaan rakastavia ja välittäviä. Meidät on ohjelmoitu olemaan yhteydessä ihmisten kanssa. Ymmärrämme, että lämpö, herkkyys ja hellyys helpottavat meitä yhdistymään paljon paremmin muiden kanssa.

Kunnioitetaan ja mahdollistetaan siis tuota puolta pojissamme. Annetaan poikiemme vapaasti oppia ilmaisemaan tunteitaan, pyytämään halausta ja itkemään kun heidän tarvitsee ilman tunnontuskia. Annetaan heidän oppia mitä heidän sisällään on, sukupuolestaan riippumatta.