Opi priorisoimaan: avain terveyteen ja hyvinvointiin

Opi priorisoimaan: avain terveyteen ja hyvinvointiin
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Priorisoiminen on enemmän kuin vain tietoa siitä, kuinka hallita aikaa hyvin. Priorisoiminen tarkoittaa elämän organisoimista ja arvojen selventämistä. Se on sen muistamista, mikä on tärkeää ja mitä on parempi lykätä, tai jopa jättää tekemättömäksi. Prioriteettimme pitäisivät aina olla synkronisoituja omien tavoitteidemme kanssa. Aivan kuin majakkakin, niiden pitäisi valaista ja inspiroida tietämme.

Mutta kuitenkin kaikista meidän resursseista huolimatta, tämä on yleensä ratkaisematta jäänyt tehtävä. Tavallisesti meillä ihmisillä on tapana sulautua päivittäisiin meitä ympäröiviin kiireisiin ja hälinään. Tämä hyperstimulaatio, jonka kanssa olemme tekemisissä päivittäin, hankaloittaa priorisoimista. Saamme osaksemme jatkuvia pyyntöjä ja informaatiota. Huomiomme, joka on kuin huonosti treenattu lihas, häiriintyy helposti ja unohtaa tavoitteensa ja merkityksensä.

”Älä anna sydämellesi liian montaa asiaa samaan aikaan.”

-Epiktetos-

Tarve selventää prioriteetteja menee pidemmälle kuin pelkkä henkilökohtainen tuotteliaisuus. Puhumme nyt monitasoisesta ja läpileikkaavasta kyvystä, joka vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Henkilöllä, joka tietää ja muistaa mikä on todella tärkeää, on helpompaa ihmissuhteissa, työssä ja psyykkisessä kehityksessä.

nainen metsäpolulla

Priorisoinnin oppiminen, ikuisesti maksamaton lasku

Miksi on niin vaikeaa oppia priorisoimaan? Vastaus tähän on yksinkertainen: sillä elämme jatkuvissa huolissa. Joskus mielemme toimii nopeammin kuin itse elämä, sillä tunnemme itsemme musertuneeksi, painostetuksi. Haluamme mennä kaikkialle, miellyttää kaikkia, ratkaista kaikki ongelmat. Joten kun suljemme silmämme yöllä, teemme tämän sillä epämukavalla tunteella että seuraavana päivänä meidän on herättävä suorittamaan pitkää tehtävälistaa.

Kun tämä vahvistuu, ahdistus ja stressi yrittävät ottaa meistä otteen. Kaikki sotkeutuu ja suistuu siihen pisteeseen, että kaikki alkuperäiset tavoitteet ovat täysin hämärässä. Priorisoimisen oppiminen tarkoittaa ennen kaikkea asioiden minimoimista. Meidän on opittava säästämään ponnistuksiamme, jotta voisimme ohjata ne määritettyihin tavoitteisiin. Voimme saavuttaa tämän vain rentoutuneella mielellä, joka tietää kuinka keskittää kaikki huomio siihen, mikä on tärkeää.

Kaikki tämä johtaa konkreettiseen johtopäätökseen. Nousua oman aikamme ja prioriteettimme hyviksi hallitsijoiksi ei voida saavuttaa ilman yhtä yksinkertaista välinettä. Ei ole tarpeeksi, että teemme vain klassisen listan “päätavoitteista”. Ajan priorisoimisen oppiminen kulkee käsi kädessä henkilökohtaisen kehityksen kanssa. Tämä tarkoittaa keskittyneemmän mielen kehittämistä, joka kykenee tunnistamaan mahdollisuuksia. Tämä tarkoittaa, että käytämme tunteitamme hyödyksemme lisätäksemme motivaatiota.

Samaan aikaan se tarvitsee jotain oleellista: oikeaa määrää rohkeutta ja johtajuustaitoja. Näillä voimme päättää mikä sopii meille minäkin hetkenä ja mikä on parasta jättää syrjään.

priorisoiminen auttaa elämään paremmin

Tarkoituksen selventäminen, monimutkaisuuksien vähentäminen, priorisoiminen

Henkilö, jolla on epäilyksiä prioriteettien selventämisestä, huomaa vähä vähältä, että muiden prioriteeteista tulee heidän omiaan. Näin yksinkertaista se on. Jos emme selvennä omaa merkitystämme tai tärkeitä tavoitteita jotka motivoivat meitä päivittäin, päädymme siihen johtopäätökseen, että muiden prioriteetit ovat merkityksellisempiä. Tarkastelkaamme mitä askelia meidän pitäisi ottaa voidaksemme aloittaa tällä henkilökohtaisen kehityksen tiellä.

Jos et selvennä tarkoitustasi, joku muu tekee sen puolestasi

Jos haluamme oppia priorisoimaan, ensimmäiseksi meidän on selvennettävä tarkoituksemme. Tehdäksemme tämän, emme voi vain kysyä itseltämme mikä meille on tärkeintä. Sillä todennäköisesti juuri tällä hetkellä esiin nousee kaikkein keskeisimmät asiat – perhe, terveys, taloudellinen vakaus.

Meidän on mentävä tätä syvemmälle. Kysykäämme itseltämme seuraavat asiat:

  • Mitä elämässäni rakastan?
  • Mikä on minulle intohimon kohde?
  • Missä näen itseni olevan viiden vuoden kuluttua?
  • Mikä minut todella määrittelee, sellainen, mitä muut eivät näe tai mistä muut eivät välitä?

Priorisointi ei ole ilmaista, ja joskus meidän on jätettävä asioita taaksemme

Priorisointi tarkoittaa, että valitsemme useiden asioiden välillä ja valitsemme itsellemme vain yhden. Tämä tarkoittaa, että meidän on poistettava yksi tavoitteista listaltamme. Tämän lisäksi, jos haluamme oppia priorisoimaan, meidän on usein jätettävä asioita (ja ihmisiä) taaksemme. Tämä on usein kaikkein vaikeinta.

Meidän on valmistauduttava tähän. Vaikka joskus priorisoiminen merkitsee jonkinlaista hintaa, se kuitenkin johtaa onnellisuuteen, itsetunnon vahvuuteen ja oman ydintarkoituksemme saavuttamiseen.

Monimutkaisuuden vähentäminen

Monimutkaisuus on osa mieltämme ja elämäämme. Kun kärsimme ahdistuksesta, prioriteettimme eivät ole selvät, nykyhetkestämme tulee hämärä, ja ajatuksemme, murheemme ja pelkomme sekoittuvat keskenään. Samanaikaisesti, kun täytämme päiväkirjamme täyteen tapaamisia, lupauksia ja velvollisuuksia, teemme aikamme suhteen juuri samoin. Monimutkaisuus dominoi meitä ja etäännyttää meidät todellisista prioriteeteistamme. 

meditointia rannalla

Vastauksena tähän, eräs voimakas tapa ratkaista tämä ongelma on tehdä töitä tasapainomme kanssa sekä sisäisesti että ulkoisesti. Harjoitukset, kuten tietoisuustaito, voivat auttaa meitä rentouttamaan mielemme. Samaan aikaan, mitä tulee ulkoiseen elämäämme, ei ole mitään parempaa kuin minimalismin soveltaminen.

Tämä elämän filosofia perustuu tähän vankkaan mantraan: ”tunnista se mikä on oleellista, ja poista kaikki muu.” Tämä tarkoittaa, että astumme sille elämän tielle, jossa annamme arvoa sille mikä inspiroi meitä, mikä saa olomme tuntumaan hyvältä ja mikä rikastuttaa meitä emotionaalisesti. Kaikkea muuta voidaan pitää turhana, ylimääräisenä…

Jos haluamme oppia priorisoimaan, meidän on kyettävä luomaan tietoisempaa todellisuutta. Tämän ohella meillä on oltava selvä tarkoitus. Vain tällä tavalla kykenemme aloittamaan oman tiemme… Sitten voimme tietää kuinka valita se, mikä meille sopii minäkin hetkenä, ja mikä suunta johtaa eteenpäin.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.