Opettajien tunneälyn tärkeys

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Raquel Lemos Rodríguez

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Opettajien tunneälyn olemassaolo ja kehittäminen on äärimmäisen tärkeää. Se ehkäisee stressiä ja auttaa heitä käsittelemään monimutkaisia tilanteita luokassa vaikuttamatta oppilaisiin negatiivisesti.

Opettajilta, jotka nuhtelevat oppilaitaan, joilta puuttuu empatiaa, jotka rankaisevat oppilaitaan sen sijaan että sanoisivat ”olen täällä, jos tarvitset apuani,” ja jotka jopa uhmaavat oppilaitaan aggressiivisesti, puuttuu tunneälyä.

Nämä käytösmallit ovat peräisin heidän kyvyttömyydestään hallita heidän omia tunteitaan. Emme useinkaan opi tätä kotona, emmekä myöskään koulussa, ja siksi niin monelta ihmiseltä muuttuu nämä tunteiden hallinnan taidot.

Opettajien kenkiin astuminen

Emme kirjoittaneet tätä artikkelia osoittaaksemme syyttävää sormeamme opettajia kohtaan. Useimmat heistä tekevät parhaansa niillä resursseilla, joita heillä on. Monissa tapauksissa opettajien  tunneälyn puute lisää ahdistusta siitä, että heidän on kohdattava haasteita, kuten oppilaat joilla on ongelmia kotona, vanhemmat jotka eivät saavu vanhempainiltoihin tai vanhemmat jotka ovat liian vaativia lapsiaan kohtaan.

Joka päivä kouluissa ilmenee enemmän ja enemmän kiusaamista. Kuka oikein kouluttaa opettajat kohtaamaan tällaiset tilanteet? Useimmilla ei ole kokemusta ongelmaryhmien emotionaalisesta hallinnasta, mutta suurin osa on kokenut tämänkaltaisia tilanteita.

Ongelmaryhmien emotionaalinen hallinta alkaa opettajien opettajien tunneälyn hallinnalla. Opettajat eivät muutu koneiksi heidän astuessaan luokkahuoneeseen, eivätkä he myöskään jätä tunteitaan luokan ulkopuolelle. He opettavat omilla unelmillaan, mutta myöskin omilla murheillaan.

Toisaalta monet oppilaat jättäytyvät koulusta, koska heidän opettajansa ovat saaneet heidän innokkuutensa katoamaan. Opettajat voivat todellakin vaikuttaa oppilaisiinsa, niinkin paljon että oppilaat voivat hyötyä jos opettajat muuttuvat parempaan suuntaan. Siksi opettajien tunneäly on tärkeä asia.

“Opettaja vaikuttaa ikuisuuteen; hän ei voi koskaan tietää, mihin asti hänen vaikutuksensa kantaa.”

-Henry Adams-

Perustaidot opettajien tunneälyn parantamiseksi

Tunneälykkäillä ihmisillä on viisi perustaitoa. Voidaksemme kuvailla niitä kaikkia, meitä inpsiroivat Saloveyn teokset, jotka organisoivat nämä taidot seuraavaan järjestykseen:

• Itsetietoisuus. Tieto siitä kuinka tunteet ja niiden suhde ajatuksiin ja tekoihin sallivat meidän olla itsetietoisempia.
• Tunteiden hallinta: Tämä sallii meidän hallita impulsiivisuutta, joka saattaa ilmaantua stressaavissa tai kaoottisissa tilanteissa luokassa.
• Kyky motivoida: Tämä auttaa opettajia ymmärtämään kuinka motivoida itseään, mikä puolestaan sallii heidän motivoida oppilaitaan.
• Empatia. Tämä auttaa opettajia kommunikoimaan oppilaiden kanssa ja ymmärtämään heitä. Sillä ehkä tuo oppilas, joka ei avaa kirjaansa tunnin aikana, on juuri vanhempiensa eroprosessin keskellä, eikä häneen kiinnitetä kotona huomiota.
• Sosiaaliset taidot ja johtajuustaidot: Ne mahdollistavat vuorovaikutuksen tehokkailla tavoilla oppilaiden kanssa menettämättä auktoriteettiaan.

“Lapset ovat kuin märkää sementtiä. Mitä ikinä siihen tippuu, jättää pysyvän jäljen.”

-Haim Ginott-

Tunneäly auttaa suojelemaan stressiä vastaan

Tunneäly auttaa opettajia kohtaamaan tietyt stressaavat tilanteet, joissa heidän toimintansa voi vaikuttaa oppilaiden oppimiseen ja hyvinvointiin. Se auttaa heitä myös käsittelemään uusia haasteita, jotka tulevat ongelmallisten oppilaiden, täysien luokkien tai motivaation puutteen myötä.

Elämme yhteiskunnassa, jossa koulutuksen arvostaminen ja oppilaiden ongelmien käsitteleminen ymmärtäväisemmällä tavalla on yhä tärkeämpää. Opettajat voivat vaikuttaa enemmän kuin ajattelemmekaan.

Opettajana oleminen ei ole helppoa. Liian monet oppitunnit, liian monta oppilasta ja ahdistus määrittelevät opettajan päivittäisen elämän.

Emme saa myöskään unohtaa, että olemme itsekin joskus olleet oppilaita. Meillä oli omat ongelmamme ja tapamme ajatella, että ”kukaan ei ymmärrä meitä.” Kuinka suurenmoista olisikaan ollut, jos sen sijaan että saimme opettajalta alentavia katseita, olisimme saaneet kuulla että olemme erityisiä, ja että meitä tuetaan?