Onko mahdollista aloittaa alusta satuttamatta muita?

Onko mahdollista aloittaa alusta satuttamatta muita?

Viimeisin päivitys: 07 toukokuuta, 2016

Tuhannet ihmiset joka vuosi päättävät muuttaa elämänsä kulkusuunnan, lähteä pois kotoa tai etäännyttää itsensä perheistään. Toiset taas mietiskelevät, pitäisikö heidän tehdä niin vai ei, sillä he kantavat huolta velvollisuuksistaan tai pelkäävät tuntematonta.

Minkä takia ihmiset haluavat “häipyä”? Miten nämä ihmiset rakentavat elämänsä uudelleen ja pääsevät eroon menneisyydestään? Mitä seurauksia on sillä, että he jättävät läheisensä oman onnensa nojaan?

Vaikka aluksi ajatus “kaiken jättämisestä” ja “alusta aloittamisesta” voi olla monen mielestä hyvinkin houkutteleva, totuus on se, että elämän rakentaminen alusta ja täysin uusissa olosuhteissa voi olla erittäin hankalaa.

Päätös tällaisen suuren muutoksen tekemisestä saa meidät tuntemaan kuin olisimme tuuliajolla. Juuri tällöin tulemme toistamaan niitä samoja käytösmalleja, jotka tekivät meistä onnettomia jo aiemmin.

Nämä ovat kaikkein yleisimpiä syitä siihen, minkä takia ihmiset päättävät katkaista siteensä menneisyyteensä:

  • Sitoutumispelko
  • Liika vastuu (itse hankittu tai määrätty)
  • Tunne siitä, että elämä on merkityksetöntä
  • Epämukava tunne oman itsensä kanssa
  • Traumaattiset tapahtumat
  • Perheongelmat
  • Taloudellinen kriisi
  • Halu löytää itsensä uudelleen
  • Huonot ihmissuhteet
  • Jännityksen etsiminen
  • Halu edetä uralla
  • Halu saada kontrolli omasta elämästä
  • Halu olla “tuntematon”, vapauttaa itsensä kaikista leimoista

Tyttö aloittaa alusta ja on matkalla tuntemattomaan

Muutoksen tekeminen ilman kaiken jättämistä

Yksi vaihtoehto, jonka vaikutukset eivät ole niin suuria, mutta jossa vakaus on paremmin taattuna, on tehdä iso muutos ilman, että jättää kaikkea taakseen.

Lukemattomat ihmiset tuntevat samanlaista halua jättää kaikki taakseen, mutta päätyvät tekemään vähemmän dramaattisen muutoksen. He haluavat muutosta samoista syistä kuin ne ihmiset, jotka todella tekevät radikaalimman muutoksen, mutta he myös ajattelevat, että sen ei tulisi koskettaa heidän perhe- tai työelämäänsä.

He alkavat etsiä uusia motivaation ja innovaation lähteitä ympäristöstään, kokeilevat eri aktiviteetteja, tapaavat uusia ihmisiä ja käyvät paikoissa, joissa he eivät ole ennen käyneet.

Työrintamalla he hakevat palkankorotusta, osaston vaihdosta tai mahdollisuutta matkustella työn puolesta enemmän. Mikäli tämä ei ole mahdollista, he päättävät vaihtaa työtä tai työnantajaa, mutta pysyttelevät samalla alalla.

Henkisiä vaikeuksia kohdatessaan henkilö voi etsiä ammattilaisen apua henkilökohtaisesta terapiasta, pariterapiasta tai perheterapiasta.

Pari eroaa ja aloittaa alusta

Se, miten elämäsi muuttuu, vaikuttaa suoraan ympäristöösi

Jokaisella on oikeus muuttaa oma elämänsä, mikäli ei ole siihen tyytyväinen. Mutta on tärkeää ottaa huomioon myös niiden ihmisten tunteet, jotka ovat osa perhettämme, sosiaalista piiriämme tai työyhteisöämme.

Läheisen yhtäkkinen lähteminen saattaa olla hyvin traumaattinen tapahtuma hylätyksi tulleelle henkilölle. He eivät kyseenalaista lähtöä itsessään, vaan he alkavat sen sijaan kyseistää ja syytellä itseään. He eivät kykene käymään järkevästi läpi tämän eron tuomaa suruprosessia, sillä he tuntevat niin vahvaa syyllisyyttä.

Tästä syystä muutoksen tekeminen sillä tavalla, että siihen liittyy läheisten hylkääminen ilman selitystä tai ilman aikaa ymmärtää ja tottua, on kuin kaksinkertainen rangaistus: toisaalta hylänneelle osapuolelle, toisaalta hylätyksi tulleelle.

Tämän takia meidän tulisi yrittää aiheuttaa niin vähän vahinkoa kuin mahdollista, vaikka ajattelisimmekin, että olemme oikeutettuja eroamaan ja lähtemään.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.