Omakohtainen kokemukseni työpaikkakiusaamisesta

Uskon, että me kaikki olemme enemmän tai vähemmän samaa mieltä siitä, että ainakin joillakin aloilla työvoiman hyväksikäytön kulttuuri on edelleen olemassa. Tällaisessa ympäristössä huono työntekijä ei ole vain se, joka suoriutuu huonosti, vaan myös se, joka ei naura pomon kanssa. Tai se, joka protestoi siitä, että hänelle maksetaan vähemmän kuin kollegalle, joka tekee samaa työtä. Tai jopa se, joka ei vain mukaudu normiin.

Toisaalta ihmiset ovat taipuvaisia hyväksymään itseään toteuttavan ennustuksen. Tämä tarkoittaa sitä, että kun joku uskoo olevansa huono työntekijä, muut yleensä tarjoavat keinot tukea hänen hypoteesiaan.

Jos heillä on esimerkiksi siihen mahdollisuus, he antavat tuolle henkilölle enemmän tai monimutkaisempia tehtäviä. Tai he eivät auta häntä, kun hän apua tarvitsee. He kertovat muillekin, etteivät auttaisi henkilöä. “Miksi vaivautua?”, he sanovat, “On parempi, että hän lähtee täältä mahdollisimman pian”.

Tänään haluan jakaa oman kokemukseni työpaikkakiusaamisesta. Siitä voi olla hyötyä jollekin, joka on tällä hetkellä tällaisessa tilanteessa.

Koulupihan hierarkiat, jotka johtavat kiusaamiseen työpaikalla

Ajan ja pohdinnan myötä olen ymmärtänyt , että aggressio noudattaa aina todella samanlaisia kaavoja, vaikka skenaario saattaa muuttua. Esimerkiksi, aivan kuten koulussa oli tyyppi, joka osasi saada sinut vihaiseksi opettajan sitä huomaamatta, töissä on sama asia, paitsi että tekniikat ovat hieman kehittyneempiä.

Minun tapauksessani se oli kollega. Kun tulin firmaan töihin, olimme samalla tasolla, mutta hän oli jo vakuuttunut tulevansa yrityksen perijäksi. Aluksi hän toivotti minut tervetulleeksi, suojeli minua ja opetti minua, ja sisääntuloni yritykseen oli tervetullutta ja positiivista. Mutta melkein heti näin varoitusvalot. Hän pyysi minua tekemään tietyt asiat hänen haluamallaan tavalla, ei niin kuten esimies sanoi. Hän kritisoi myös kaikkia, jotka eivät olleet meidän ryhmässämme. Ja hän teki minulle palveluksia, joista hän myöhemmin muistutti minua.

Ajan myötä aloin huomata, että muut välttelivät vuorovaikutusta kollegani kanssa. Sama ei tapahtunut uusien tulokkaiden kanssa, koska hän oli aina ensimmäinen, joka ilmaantui ja toivotti heidät tervetulleeksi.

Eräänä päivänä matkustin junassa yhden tällaisen “ulkopuolisen” kanssa. Pienen jännittyneen hetken jälkeen, jota en oikein ymmärtänyt, hän näytti tajuavan, että minä en ole huono ihminen. Silloin aloin kyseenalaistamaan monia asioita, mutta avasin oven myös kiusaamiselle.

Täysin perusteltuja epäilyksiä

Hetken kuluttua kollegani varoitti minua, että kyseinen henkilö oli vaarallinen. Että hänen “joukkonsa” olivat ihmisiä, joita hän suojeli, mutta jotka hän pakotti tekemään palveluksia. Hän sanoi, että he tekivät osan hänen työstään, he jäivät hänen kanssaan myöhään toimistolle lopettaakseen hänen tehtävänsä, sen sellaista. Kollegani sanoi myös, että tuo henkilö ahdisteli kaikkia niitä, jotka eivät pelanneet samaan pussiin, kunnes he päätyivät lähtemään.

Olin kuitenkin jo silloin epäileväinen. Oli erityisen silmiinpistävää, kuinka kollegani oli ottanut tehtäväkseen demonisoida kaikki ne, jotka eivät olleet kanssamme ruokasalissa. Lisäksi huomasin, kuinka olin pahaa aavistamaata usein saanut hänet pois vaikeuksista uhraamalla omaa aikaani ja vaivaani. Esimiehet eivät osoittaneet hänelle erityisesti myötätuntoa, mutta antoivat hänen juosta vapaasti, koska hän saavutti aina tavoitteensa. Ongelma oli, että hän tavoitti ne meidän muiden kustannuksella.

Junamatkatoverini kertoi minulle myös varsin hämäristä tapahtumista. Näytti siltä, että kerran hän jäi kiinni toimiston turvakameroihissa varastamasta rahaa työtoverilta. Hän aiheutti sähkökatkon, ja sen jälkeen kamerat eivät ole toimineet.

Eräänä päivänä hän poisti tärkeän projektitiedoston jonkun toisen tietokoneelta. Sitten hänen nähtiin naarmuttavan jonkun autoa. Todellinen ongelma tuli kuitenkin eteen juuri silloin, kun suunnittelin pakoani. Hän saapui ja ilmoitti, että uusi aikakausi oli alkamassa, koska hänet oli juuri ylennetty. Hän oli oikeassa.

Kun tappelu on pahempaa kuin pako

Oli huonoa onnea, että pienet torjuntani häntä kohtaan osuivat yhteen hänen ylennyksensä kanssa. Päätin, etten enää tekisi hänen työtään hänen puolestaan. Aloin olla vuorovaikutuksessa muiden kollegoiden kanssa ja tehdä työtäni tavanomaisin menetelmin. Ilmeisesti hän huomasi sen, sillä hän aloitti kiusaamiskampanjan minua vastaan.

Yhtäkkiä, yhdessä yössä, minusta tuli huono työntekijä, kaikista pahin. Aloin epäonnistua. Hän sai minut niin hermostuneeksi jatkuvalla kritiikillä, että epäonnistumiseni moninkertaistuivat, vaikka tiesin aivan hyvin, että pystyn tekemään työni.

Yhtäkkiä välttämättömät sähköpostit eivät tavoittaneet minua, tilaukset muuttuivat sekunnissa, minusta kerrottiin huhuja ja halveksivia kommentteja, joiden hän myöhemmin sanoi olevan “Vitsi vain, haloo, oletpa herkkä!” Joka kerta kun työnvalvoja kysyi, kuka oli tehnyt jotain, hän osoitti sormellaan minua.

Kynäni ja kaapissani pitämäni keksit katosivat. Koko nimeni esiintyi kaikissa sähköpostiviesteissä, jotka lähetettiin kun valitettiin, että jotain oli vialla. Muut kollegat mainittiin vain etunimellä.

Yritin taistella. Hän tiesi, etten ollut huono työntekijä, ja kaikki työpaikalla tiesivät, kuka ilkeä hän todella oli. Joten käännyin henkilöstöhallinnon puoleen ja tein valituksen. Arvaa, mitä tapahtui? Kaikille lähetettiin sähköposti, jossa meitä pyydettiin käyttäytymään nätisti muiden kanssa. He lähettivät hänelle vain pienen vihjeen.

Minun täytyi lähteä

Olin jo siinä pisteessä, josta ei ole paluuta. Koko elämäni pyöri hänen ympärillään. Olin öisin ahdistunut töihin menosta, ahdistunut töissä siitä, että minun täytyy olla tekemisissä hänen kanssaan, ahdistunut aina kun menin minne tahansa, sillä olin niin uupunut. Puhuin hänestä koko ajan: työtovereideni, vaimoni, ystävieni ja vanhempieni kanssa. Vaikka hän ei ollut edes paikalla, hän oli elämäni keskipiste. Monet ihmiset, jotka olivat kyllästyneet kuuntelemaan minua, käänsivät minulle selkänsä.

Lopputulos oli sekä hyvä että huono. Hyvä uutinen on, että reagoin lopulta ja lähdin työpaikalta, joten onnistuin olemaan taas oma itseni. Huono asia on, että lähdin tekemättä hänestä valitusta, aivan kuten monet muut ihmiset, pelkästä uupumuksesta. Minulla ei ollut enää voimia yhdellekään passiivis-aggressiiviselle kommentille tai perusteettomalle hölmöilylle ja jatkaa arvottomuuden tunnetta. Joten lähdin helvettiin sieltä.

Tänään ymmärrän, että minä itse asiassa hävisin taistelun. Koska kiusaamista vastaan taisteleminen on kiusattujen voimaannuttamista. Hän jatkoi kiusaamista, muut katselivat sivusta ja minä kärsin. Ja muut kärsivät minun jälkeeni, koska kukaan meistä ei tehnyt asialle mitään.

Minun ei tarvitse enää tehdä muuta kuin sitoutua siihen, että en enää koskaan ole vain välinpitämätön sivustakatsoja. Ennen kaikkea uskon siihen, että aina tulee olemaan niitä, joilla on rohkeutta lopettaa kauhun valtakunta, joka joistakin työympäristöistä on tullut. Työpaikkakiusaamisesta on tultava loppu.