Olipa kerran prinsessa, joka pelasti itsensä

Olipa kerran prinsessa, joka pelasti itsensä. Nimetön prinsessa, sellainen joka kävelee kadulla koko päivän pelkäämättä aurinkoa tai tuulta. Sellainen joka kompastelee, mutta myös nousee ylös, haalii pelkoja mutta myös voittoja ja mielenkiintoisia salaisuuksia. Kukaan ei puhu hänen arvostaan, mutta siihen ei ole tarvettakaan, sillä se on kirjoitettuna hänen sydämeensä.

Hän ei tarvinnut uljasta prinssiä, sillä sen sijaan että hän olisi käpertynyt vankityrmänsä nurkkaan, hänellä oli rohkeutta katsoa ulos ikkunasta ja etsiä lohikäärmeen heikkoja kohtia. Sillä hän opiskeli kemiaa ja tiesi, kuinka keittää nopea ja tehokas vastalääke myrkylle, ennen kuin se halvaannuttaisi hänet. Tässä tarinassa ei ollut prinssejä eikä suudelmia, sillä prinsessan rohkeus tuli hänen sisältään eikä sitä inspiroinut mikään ulkoinen asia. Hän lietsoi rohkeuttaan toimimalla, pikemminkin kuin odottamalla.

Puhumme prinsessasta, joka elää elämäänsä silmät auki…

Prinsessa, joka pelasti itsensä

Hän pelasti itsensä, koska hänellä oli sellaiset vanhemmat, jotka ymmärsivät että hänessä oli valtavasti potentiaalia. Joten heillä ei ollut mitään ongelmia ruokkia hänen unelmiaan, vaikka niissä ei ollut paljonkaan vaaleanpunaista tai purppuraa. Vaikka hän oli tyttö, hän ei koskaan unelmoinut voivansa leikkiä vauvanukeilla tai värjäävänsä nukkensa hiuksia. Mitään ongelmia ei ollut, sillä hänen vanhempansa eivät koskaan kokeneet, että hän jäisi jostain paitsi eroavaisuutensa takia.

Hän pelasti itsensä, koska hän ei ollut naiivi, vaan osasi epäillä isoäitiään heti sillä hetkellä, kun hän näki tämän makaavan sängyssä. Sudella ei siis ollut tilaisuutta syödä häntä. Prinsessa itse nappasi metsästyskiväärin ja lähti taisteluun. Prinsessa oli se, joka laittoi miehen käsirautoihin ja vei hänet tarinoiden poliisiasemalle. Yksi kerrallaan prinsessa siis nappasi kaikki nuo pahikset, jotka tulivat hänen tielleen.

Prinsessa, joka ei tarvinnut ketään toista

Hän tarvitsi tietenkin ihmisiä, mutta ei koskaan prinssiä, joka lausuisi samat vuorosanat kuin minstrelit muka viattomissa tarinoissaan. Hän tarvitsi ihmisiä ympärilleen, yksinkertaisia kuolevaisia lukemattomine vajavaisuuksineen auttamaan häntä. He antoivat hänelle neuvoja kuinka tehdä jotakin, tai joskus jopa näyttivät hänelle parhaan tavan, mutta hän ei koskaan tarvinnut ketään toista tekemään asioita hänen puolestaan. Mutta jos joku teki, hän ei epäröinyt kiittää tai tehdä jopa vastapalvelusta.

Koska prinsessa, se joka pelasti itsensä, ymmärsi meidän kaikkien elävän maailmassa, jossa vastavuoroisuus kannattaa ja sitä voidaan odottaa. Mutta tuossa vastavuoroisuudessa hänen ei aina tarvinnut olla se, joka palkittiin suudelmilla ja rakkaudella. Myös hän saattoi olla se, joka palkitsi muut suudelmilla ja rakkaudella, ollen pelastaja, koska hän oli siinä oikein hyvä.

Hän teki sen joka päivä kun hän meni sairaalaan, laittoi päälle valkoisen takkinsa ja uhmasi ihmisten kehojen sisällä eläviä sairauksia. Kun hän ajatteli maailmaa, jossa yksikään mies ei vahtinut häntä eikä yksikään nainen väheksynyt häntä sen vuoksi, että hänkin oli nainen. Monet tekijät vaikuttivat hänen pystymiseensä ja kykenemättömyyteensä, kuten väsymys ja rajalliset resurssit, mutta ei koskaan hänen sukupuolensa.

Prinsessa, joka oli ylpeä itsestään

Prinsessa, joka pelasti itsensä, oli ylpeä herkkyydestään. Hänen kehossaan oli kohtia, jotka hän olisi suunnitellut toisin, mutta siltikin hän ajatteli, että hänen nenässään ja korvissaan oli jotakin uskomatonta. Ne tekivät hänestä ainutlaatuisen ja myös toimivat niin täydellisesti, että hän pystyi kuulemaan toisten ihmisten sydämensykkeen ja haistamaan. Ajan myötä hän oppi rakastamaan niitä ja arvostamaan kaikkea mitä hänelle oli annettu, vaikka se ei olisi ollut välttämättä sitä, mitä hän halusi.

Kerran hän luki kiveen kirjoitetun viestin, jossa luki, että on älykkyyden merkki rakastaa sitä mitä ei voi muuttaa. Tämä pysyi hänen mielessään, aivan kuten sekin viesti, joka oli maalattu juna-asemalle, jonne hän meni joka päivä ennen töihinlähtöä: “kuolemaa ennen on elämää.”

Siitä asti hän omaksui tuon viestin itselleen, ajattelematta koskaan sydämessään, että hänellä oli mitään erityistä alkuperää. Hän yksinkertaisesti ajatteli, että hänen tekonsa olivat seurausta hänen kyvyistään ja niiden mukaiset. Tällä tavoin tämä prinsessa, joka ulkoisesti näytti hauraalta, pelasti itsensä.

Kuvat: Shara Limone