Neljä merkkiä parisuhteen päättymisestä

Neljä merkkiä parisuhteen päättymisestä

Viimeisin päivitys: 19 toukokuuta, 2017

Suhteen alku on täynnä rakkautta, intohimoa ja halua viettää aikaa yhdessä. Haluamme oppia tuntemaan toista henkilöä yhä enemmän, sillä uskomme pitävämme hänestä vielä enemmän mitä enemmän hänestä tiedämme. Voidaan puhua eräänlaisesta mysteerisestä “karamellista”, joka tuo mukanaan suurta tyydytystä ja joka fyysisen kosketuksen kanssa on erinomaisen miellyttävää ja jännittävää.

Aika antaa kuitenkin paikkansa rutiineille ja virheille. Suhde alkaa vaatia järjestelyä edetäkseen kahden ihmisten välisessä harmoniassa. Jossain vaiheessa toisen on tehtävä enemmän uhrauksia, jotka lopulta maksavat paljon enemmän kuin ajattelimme. Älä kuitenkaan huolestu; tämä on ainoastaan osa suhteen luonnollista etenemistä. Emme voi loputtomiin säilyttää suhteen alussa vallinnutta omistautumista ja idealisointia, sillä se loisi meistä riippuvaisia ihmisiä.

Mitkä ovat hälytysmerkkejä suhteemme tilasta? Onko olemassa indikaattoreita, joiden mukaan suhde on hajoamassa? Milloin nämä indikaattorit näkyvät, onko niille löydettävissä ratkaisu vai onko jo liian myöhäistä?

1. Tuhoisa kritiikki

Luottamukseen perustuva, mahtava rakkaus pitää aina sisällään molemminpuolista kritiikkiä. Itse asiassa se on terve tapa tutustua toiseen paremmin ja parantaa tiettyjä näkökohtia suhteessa. On kuitenkin olemassa normaalista poikkeavaa kritiikkiä, jota käytetään usein vahingoittamaan toista ihmistä. Tätä kritiikkiä kutsutaan tuhoisaksi kritiikiksi.

Me kaikki teemme virheitä. Kumppanin hyökkäävä, tuhoisa kritiikki voi kuitenkin olla merkki siitä, ettei hän tunne meitä kohtaan enää samoin kuin ennen. Eräs esimerkki tilanteesta on jos kumppani huomauttaa, että “Olet niin myöhässä, et välitä minusta enää niin kuin aikaisemmin”. Tämä on isku vyön alle, oli tilanne mikä tahansa.

Mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä? Voimme ehdottaa välitöntä suunnitelmaa, johon myös kumppanimme on osallisena. Tällä tavoin voitte elvyttää yhteyttänne, tehdä asioita yhdessä ja puhua ongelmistanne.

2. Halveksunta

Jos suhteessa ilmenee säännöllisesti yksipuolista tai molemminpuolista halveksuntaa, se ei ole menossa hyvään suuntaan. Halveksunta voi ottaa sarkastisen, loukkaavan tai matkivan muodon. Se saa toisen tuntemaan itsensä ala-arvostetuksi.

Mitä tilanteessa voidaan tehdä? Ainoa vaihtoehto on aloittaa keskinäisen kunnioituksen rakentaminen ja korostaa suhteen hyviä asioita. Voit sanoa kumppanillesi esimerkiksi “näytät hyvältä kun hiuksesi ovat auki” tai “rakastan sitä että saat minut nauramaan”. Näin luotte vahvempia tunnesiteitä toisiinne.

3. Puolustautuminen 

Kun joku tekee jotakin väärin, on tavallista että hän yrittää oikeuttaa toimiaan puolustautumalla. Kuten todettua, se on täysin normaalia. Jos puolustautumista alkaa kuitenkin tapahtua usein, kumppanisi tunteet sinua kohtaan ovat saattaneet muuttua. Tätä tapahtuu usein etenkin uskottomuuden peittelyssä, sillä se auttaa uskotonta osapuolta tuntemaan vähemmän syyllisyyttä teostaan.

Mitä tilanteessa voidaan tehdä? Ongelman ilmetessä ja kumppanin puolustautuessa on parasta löytää ratkaisu, johon kumpikin osallistuu. Ylpeys ja moitteet on unohdettava.

4. Keskustelun välttäminen

Tämä on yksi lopullisimmista tekijöistä, joista voi huomata suhteen vetelevän viimeisiään. Keskustelun välttäminen voi ottaa useita muotoja. Viestintä on lähes olematonta, olette joutuneet rutiinien orjiksi, ette jaa ainuttakaan samaa harrastusta…

Tätä ilmenee pitkään jatkuneiden kriisien, pahan olon ja ristiriitojen jälkeen. Tässä tilanteessa suhde usein ajautuukin hajoamiseen.

Mitä tilanteessa voidaan tehdä? Jos todella välität kumppanistasi… toimi! Aloita asiasta keskustelu heti kun mahdollista ja selvitä mahdollisuutenne uudistaa suhdetta. Ole lyhytsanainen, mukava ja asian ytimessä, sekä kuuntele kumppaniasi. Keskustelkaa etenkin siitä, mistä ette pidä toisistanne. Yrittäkää päästä yhteissopimukseen, sillä toimiessaan se voi saada suhteenne entistäkin vahvemmaksi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.