Näyttää olevan muodissa, etteivät ihmiset sano mitä he tuntevat

Nykyään tuntuu kovasti siltä, ettemme me ihmiset näytä helposti mistä me pidämme. Emme laita itseämme likoon, sillä pelkäämme torjutuksi tulemista. Odotamme, että muut sanovat ensin mitä he tuntevat, jotta mekin voimme sitten sanoa mitä me tunnemme. Vaikuttaa siltä, että teeskentelemme ettemme välitä siitä kuka on vierellämme. Onkohan tämä jokin muotivillitys, ettemme sano mitä tunnemme.

Meitä pelottaa oman sielumme näyttäminen. Meitä pelottaa riisuutuminen ja todellisen itsemme paljastaminen. Me pelkäämme näyttää tunteemme ja koskettaa sieluja; pelkäämme antaa itsemme pudota ja antaa jonkun muun napata meidät. Me pelkäämme kävellä kaiken meitä ympäröivän pinnalla, joten olemme mielummin hiljaa ja suljemme itsemme kuoren sisään.

Vaikuttaa olevan muodissa, ettemme sano rakastavamme muita. Kuinka monta kertaa olemme sanoneet sen tänään? Kuinka monta ihmistä me todellisuudessa rakastamme? Varmasti enemmän ihmisiä, kuin kenelle olemme tänään sanoneet. Se, ettemme sano mitä tunnemme, ei suojele meitä miltään. Se vain sulkee meidän suumme, mutta se ei saa tunteitamme katoamaan.

Se, ettemme sano mitä tunnemme, ei ole hyvä trendi, sillä se etäännyttää meidät rakkaistamme, ja se estää meitä osoittamasta keitä me rakastamme. Sellainen ei saisi koskaan olla muodissa.

Pelko sanoa se, mitä tunnemme

Itsemme ilmaisemisen pelko, tai syvimpien tunteidemme vapauttaminen, on puolustusmekanismi. Sillä tavalla me suojelemme itseämme pettymyksiltä ja hylätyksi tulemisen tunteelta, ja tuntemasta itseämme haavoittuvaiseksi.

Parisuhteen alussa on tavallista, että sanomme kumppanillemme rakastavamme häntä, tai että olemme onnellisesti rakastuneita ja toivomme suhteemme kestävän ikuisesti. Kiitämme myös rakkaitamme heidän antamastaan rakkaudesta ja hellyydestä. Mutta joskus me emme tee tätä, sillä ajattelemme heidän jo tietävän sen, mutta mitä vikaa on tunteidemme ilmaisemisessa?

Se mitä emme sano jää meihin jumiin, muodostaen sisällemme solmun, joka joskus satuttaa meitä. Se mitä emme sano kummittelee mielessämme ja siitä tulee meille taakka, sillä se tekee meistä omia vankejamme. Se riistää meidät ihmisiltä joita me rakastamme, ja se irtaannuttaa meidät tunteistamme.

Annetaan tämän trendin poistua muodista. Lopetetaan tämä tapa olla osoittamatta rakkautta niin kuin se on, muutetaan ne suhteet joissa ajattelemme tietävämme kaiken puhumatta sanaakaan. Yritetään sanoa asioita ja osoittaa rakkautemme, paljastetaan sisimpämme, riisutaan sielumme. Poistetaan haarniskamme. Avaudutaan ilman mitään suojauksia, osoittaaksemme mitä on sisällämme.

Huomenna saattaa olla myöhäistä

Miksi odotamme, että kertoisimme jollekulle rakastavamme häntä? Miksi odotamme ennen kuin hyppäämme, nähdäksemme mitä saattaa tapahtua? Torjutuksi tuleminen on aina parempi kuin ikuinen epäilys siitä, mitä saattaisi tapahtua. Tunteidemme osoittaminen ei tee meistä pahempia, heikkoja tai tietämättömiä, vaan päinvastoin. Sen sanominen, mitä tunnemme, saa meidät vapaiksi, se tekee meistä autenttisia ja vilpittömiä, sillä näytämme itsemme sellaisina kuin olemme. Anna muiden nähdä sisimpääsi.

Älkäämme odottako huomiseen. Älkäämme antako ajan kulua. Sanokaamme mitä tunnemme. Ilmaiskaamme, mitä sydämemme tuntevat ja näyttäkäämme kaikki, mitä kannamme sisällämme. Se trendi, ettemme sano mitä tunnemme, päättyy kun haluamme sen päättyvän. Emme saa unohtaa tätä.

Meidän on sanottava mitä tunnemme, ja tunnettava mitä sanomme. Tämä yhteys on kaksisuuntaista. Yrittäkäämme olla itsejämme ja vapauttakaamme itsemme. Päästäkäämme irti siitä mikä polttaa, mikä häiritsee meitä, ja siitä mikä haluaa olla vapaa. Yrittäkäämme sanoa mitä tunnemme, ja tuntea kuinka rauhallisuus ottaa meistä otteen, sillä onnistuimme pääsemään pelosta yli. Sillä onnistuimme olemaan juuri sellaisia kuin olemme ja mitä tunnemme…