Myös psykologeilla on tunteet

2 minuuttia

Viimeisin päivitys: 23 lokakuuta, 2017

Psykologit puhuvat aina tunteiden hyväksymisen tärkeydestä ja niiden havaitsemisesta sekä hyväksymisestä. Kutsumme potilaamme kertomaan tarkasti tunteistaan. Avaamme ovet toimistoomme, jotta he jotka päättävät astua sisään avaisivat meille sydämensä. Annamme potilaillemme luvan tuntea, ja he puhuvat, nauravat, itkevät ja vihastuvat, mikäli se on tarpeen.

Kun aloimme tekemään tätä, emme koskaan uskoneet kuinka paljon tunnetta voi mahtua neljän seinän sisään.

Yliopistoissa opimme arvioinnista, häiriöistä ja tekniikoista, mutta hyvin vähän aikaa omistettiin omille tunteillemme ja niiden hallitsemiselle. Vaikka ollaksemme rehellisiä, mikään maailmassa ei voisi valmistella siihen tunnetulvaan, jonka tulemme kohtaamaan.

Ennen kuin olimme psykologeja, olimme ihmisiä

Me olemme ihmisiä, mikä on mahtava hyve, mutta myös monien vaikeuksiemme lähde. Ihmisyys sallii meidän ymmärtää toisia ihmisiä ja asettaa itsemme heidän paikalleen, mutta joskus se myös päättää ilmaista itsensä kyynelien kautta, ilman varoitustakaan.

Terapiassa asetamme omat tarpeemme sivuun, jotta voimme priorisoida apua tarvitsevat ihmiset. Emme kuitenkaan poikkea todellisuudesta, jonka potilaamme kohtaavat. Vaikka saatamme tehdä sen toisella tavalla, myös me herkistymme kuunnellessamme ihmisten intiimejä sanoja ja kokemuksia.

Ja joskus kun kuulemme toisten ihmisten tarinoita, me itkemme. Joskus se tapahtuu toimistossa, joskus potilaan edessä, välillä saatamme ilmaista tunteemme myös täysin yksityisesti.

Potilas on aina jaettu kolmeen osaan

Kun potilas lähtee ovesta, hänen tarinansa ja kantamansa taakka jakautuu kolmeen osaan: yksi osa lähtee potilaan mukana, toinen pysyy toimistossa ja kolmas jää terapeutin luokse.

Me psykologit otamme pienen osan potilaan elämää mukanamme kotiin. Kasvotusten käydyn tapaamisen jälkeen me pohdimme kuulemaamme ja sitä miltä se meistä tuntuu. Yritämme etäännyttää itsemme, käydä läpi kaikki terapeuttiset mahdollisuudet ja ajatella, kuinka voisimme tarjota juuri tuolle potilaalle parasta mahdollista hoitoa.

Ajattelemme tilannetta ammattimme kautta, mutta on lähes mahdotonta pitää omia tunteitamme poissa siitä. Jotkut tapauksista turhauttavat meitä, jotkut saavat tuntemaan syyllisyyttä ja jotkut nostavat vihan pintaamme, ja saavat meidät miettimään, “mitä jos…”.

Vesilasillisen paino

Sanotaan, ettei paino saa kehoamme kärsimään, vaan aika jolloin joudumme kannattelemaan sitä. Aivan kuten vesilasin paino, jossa lasin painolla ei ole merkitystä, vaan ajalla jolloin ihminen pitää se käsissään.

Jos pitelen lasia minuutin verran, se ei tuota vaikeuksia. Jos pitelen sitä tunnin, käsiini alkaa sattua. Jos pitelen sitä koko päivän, käteni nukahtavat ja puutuvat.

Joskus psykologit pitelevät laseja jotka eivät kuulu heille, mutta ottavat sen painon kantaakseen pitkäksi aikaa. Meillä on vaikeuksia päästää irti ja ravistella itseämme, ja tarvitsemme usein apua painon vapauttamiseen.

Enemmän on vähemmän

Painon jakaminen toisten ihmisten kanssa keventää taakkaa. Myös ammattilaisten tulee päästä kuulluksi, puhua huolistaan ja laittaa omat tarpeensa edelle. Monet psykologit ovat vierailleet toisilla psykologeilla jakaakseen tunteitaan ja huoliaan.

Sanotaan, että “jakaminen on elämistä” ja mitä tulee tunteisiin, se todella pitää paikkaansa. Myös psykologit ovat ihmisiä, jotka itkevät ja herkistyvät. Emme poikkea tavallisesta elämästä, ja aivan kuten kaikki muutkin, myös meillä on omat tarinamme sekä myös muiden, joita kannamme eri tavalla.