Mitä tiede sanoo rakkaudesta?

Meillä kaikilla on käsityksemme siitä, mitä rakkaus on. Useimmat meistä ovat kokeneet rakkauden tunteet, mutta mitä tapahtuu kehossa? Mitä tieteellä on siihen sanottavana? Viime vuosina tiede on kaivautunut aiheeseen syvemmin ja tutustunut siihen, mikä saa meidät rakastumaan ja millaisia prosesseja rakastuminen aiheuttaa aivoissamme.

Rakkaudella on valtava vaikutus elämässämme. Se muuttaa käyttäytymistämme ja olotiloja, sekä tunkeutuu ajatuksiimme. Se voi jopa häiritä päivittäisten tehtävien suorittamista. Evoluution näkökulmasta, rakkauden tavoite on tuottaa jälkeläisiä ja hoitaa heitä ensimmäisten elinvuosiensa aikana. Tutkijoiden mukaan pariudumme sen takia.

Rakkauden kemia

Rakastumiseen sisältyy monia erilaisia hermovälittäjäaineita. Aivokemiamme muuttuu, mikä aiheuttaa rakkaudelle tyypillisiä oireita. Läheisemmin, prosessiin liittyvät neurotransmitterit dopamiini, norepinefriini ja serotoniini.

Dopamiinin ja norepinefriinin pitoisuudet nousevat, kun taas serotoniinipitoisuus vähenee. Kaksi ensimmäistä ovat osallisena aivojen palkitsemisreiteissä. Ne aiheuttavat totaalisen keskittymisen toiseen ihmiseen, ja asetat hänet maailmasi keskipisteeksi. Tärkein tavoitteesi on tällöin saada toisen huomio ja vastakaikua rakkaudellesi.

Tämä “kemiallinen pommi” on varsin samanlainen kuin kokaiinin tuottama. Siksi rakkauden alkuvaihetta voidaankin kutsua riippuvuudeksi. Dopamiinin ansiosta muistat pieniä yksityiskohtia henkilöstä, kun taas norepinefriini helpottaa uusien ärsykkeiden muistia. Serotoniinipitoisuuden väheneminen saa aikaan pakkoajatuksia.

Mitkä aivoalueet ovat vaikutuksen alaisina?

Aivoissa on kaksi osa-aluetta, jotka liittyvät suoraan rakastumiseen. Ensimmäinen on mielihyväkeskus, joka tuottaa dopamiinia ja aiheuttaa euforiaa – täydellisyyden tunnetta, joka puskee sinua kohti tavoitteitasi. Häntätumake käsittelee intohimoa ja on yksi aivojen alkeellisimmista alueista.

Hermostotoiminnan ansiosta tiedemiehet ovat pystyneet havaitsemaan rakastuneiden aivoissa aktiivisuutta näillä alueilla. Alueet ovat osa palkitsemisreittejä, jonka ansiosta ponnistelet saavuttaaksesi tavoitteesi. He ovat myös havainneet, että samanlainen aktivoitumismalli toistuu suklaan syönnin aikana.

Rakkauden koukuttavat ominaisuudet aiheuttavat pakkomielteitä ja painostusta, ja kumppani joutuu näiden käytösmallien kohteeksi. Se tuottaa sekä psyykkistä että fyysistä riippuvuutta, ja saattaa muuttaa jopa persoonallisuutta ja makua. Dopamiinin nousu näillä aivoalueilla aiheuttaa tunteen siitä, ettet kykene elämään ilman tuota henkilöä.

Halu, rakkaus ja kateus

Toisen haluaminen ei ole sama asia kuin rakastaminen. Vaikka rakastaessasi haluatkin toista ihmistä paljon (etenkin ensimmäisinä vuosina), ne eivät siltikään tarkoita samaa. Kun haluat toista ihmistä, testosteronia vapautuu dopamiinin ja noradrenaliinin lisääntymisen myötä. Jälkimmäiset säätelevät testosteronin tuotantoa.

Entä päinvastoin? Voiko halu laukaista rakkauden? Se on mahdollista. Testosteronin lisääntyminen voi aiheuttaa rakkaudessa mukana olevien välittäjäaineiden kasvua. Mutta kun suhteesi nojaa ainoastaan haluun, et ole kiinnostunut jos kumppani on suhteessa toisiinkin ihmisiin. Tätä ei tapahdu, kun olet rakastunut.

Rakastuessasi sinulla on pakkomielle tuota henkilöä kohtaan ja analysoit kaiken mitä hän tekee. Jos sinusta tuntuu ettet saa tarpeeksi huomiota, pakkomielle voi muuttua mustasukkaisuudeksi, mikä viestii epävarmuudesta. Mustasukkaisuudella on erilainen kehityksellinen selitys kummallekin sukupuolelle. Naiset kokevat sen joutuessaan kasvattamaan lapsensa yksin. Miehillä se osoittautuu pelkona kasvattaa lapsia, jotka eivät ole heidän.

Milloin rakkaus päättyy?

Hylkäämisiä ja eroja on vaikea käsitellä. Myös aivot ja sen välittäjäaineet osallistuvat tähän. Kun suhde ajautuu kriisiin, dopamiinia vapautuu yhä enemmän. Tämä johtuu siitä, että se puskee sinua taistelemaan haluamasi puolesta ja suojelemaan sitä. Mikäli et saa haluamaasi palkintoa, dopamiinin nousu aktivoi mantelitumakkeen, joka tuottaa vihaa.

Viha, eron ensimmäinen vaihe, vetää hienon viivan rakkauden ja vihan välille. Aivot eivät kuitenkaan salli energian tuhlausta pitkään, ja ensimmäisen vaiheen jälkeen, ne siirtyvät suoraan toiseen vaiheeseen: eroon ja suruun. Tässä vaiheessa antaudut sille tosiasialle, ettei kumppanisi enää halua sinua.

Dopamiinipitoisuus laskee jyrkästi, mikä aiheuttaa surua ja alakuloisuutta. Se on eräänlainen katarttinen aivomekanismi, joka valmistelee sinua aloittamaan nollasta. Se osoittaa myös, että vaikka surun kesto vaihtelee sisäisten ja ulkoisten tekijöiden mukaan, aivokemiamme palautuu kuitenkin lopulta. Tietyn ajan kuluttua olet valmis etsimään uutta kumppania, ainakin kemiallisesti.

Onko rakkaudella viimeistä voimassaolopäivää?

Tämä on vaikea kysymys, sillä monet esimerkit puoltavat sekä myöntävää että kielteistä vastausta. Vaikka tiede on yrittänyt vastata kysymykseen parhaalla mahdollisella tavalla, tutkijat toteavat meidän olevan yksiavioisia, mutta peräkkäin. Toisin sanoen, aivokemiamme suosii yhtä kumppania, mutta ainoastaan tietyn ajan – noin 4 vuotta.

On yleistä että ihmiset eroavat ja aloittavat kierron uuden kumppanin kanssa. Evolutionaalisesta ja mukautuvasta näkökulmasta, tavoitteena on saavuttaa geneettistä monimuotoisuutta ja saada enemmän jälkeläisiä, levittäen DNA:ta aina laajemmalle ja laajemmalle.

Yksi asia on kuitenkin varmaa: tälläkin hetkellä maailmassa on monia ihmisiä, jotka ovat etsineet elämänkumppaniaan jo pitkään. Huolimatta joistakin biologisista tosiasioista jotka vastustavat kumppanin löytämistä, se ei ole mahdotonta. On pareja, jotka pystyvät säilyttämään halunsa, kumppanuutensa, rakkauden ja luottamuksen ikuisesti. Onneksi olemme paljon enemmän kuin toistuva aivojen välittäjäaineiden järjestys, joka kulkee samojen tilojen läpi yhä uudelleen ja uudelleen.