Mistä oikeuksista luovut, kun et ole itsevarma?

29.5.2018 en Psykologia 0 Jaetut
sydänlukko aidassa

Itsevarmuus on sosiaalinen taito, josta ihmiset joskus luopuvat vapaaehtoisesti välttääkseen ristiriitoja. Jotkut ihmiset tekevät näin, sillä he eivät yksinkertaisesti pidä itsevarmana olemisesta. Lapsina tätä kykyä vaalitaan todella paljon, mutta kun me kasvamme aikuisiksi, meidän on vaikeaa puolustaa omia oikeuksiamme.

Itsevarmuus on kuitenkin välttämätöntä jos me haluamme olla osa maailmaa loukkaantumatta. Muussa tapauksessa päädymme olemaan eri ihmisten uhreja, joita me emme osanneet poistaa elämästämme.

Olemme listanneet tähän artikkeliin muutamia perusoikeuksia joita voimme puolustaa jos päätämme ottaa itsellemme itsevarman asenteen. Ja jos emme ota, ihmiset yrittävät aina rajoittaa näitä oikeuksia, etenkin jos me itse sallimme heidän tehdä näin.

tytöllä tähtisadetikku

Oikeus olla oma tuomarimme

Meillä on oikeus muodostaa ja puolustaa omia mielipiteitämmeMuut ihmiset eivät saisi tuomita meitä niiden perusteella tai uhkailla meitä muuttamaan ajatuksiamme. Meidän pitäisi kyetä kehittämään omia mielipiteitämme yleisistä mielipiteistä huolimatta.

Tämä oikeus merkitsee sitä, että meillä voi olla johdonmukaisia mielipiteitä, ja että voimme ilmaista omaa uskomusjärjestelmäämme selvästi. Mutta kun me huomaamme ristiriitaisuutta uskomustemme ja tekojemme välillä, emmekä tiedä kuinka ratkaista tämä ristiriita helposti, se voi toki tuntua epämukavalta.

Yksi esimerkki tästä on ihmiset jotka sanovat että tupakointi on paha tapa, mutta silti he itse myyvät savukkeita. Tai ihmiset jotka antavat kiusauksille periksi ja sitten he eivät lakkaa piinaamasta itseään sen vuoksi.

Kun puolustamme oikeuttamme tuomita itsemme sekä sen mitä me teemme, voimme tehdä näin omien uskomustemme pohjalta eikä muiden uskomusten pohjalta. Me itse päätämme mitä viitekohtia käytämme ja kuinka korkealle me asetamme riman.

Smithin mukaan seuraavat esimerkit ajatustavoista voivat sabotoida näitä oikeuksia:

  • ”Jos en voi vakuuttaa muille että minun tavoitteeni ovat tavoittelemisen arvoisia, se johtuu siitä että minä olen väärässä tai siitä että minun haluni eivät ole yleisesti hyväksyttyjä.”
  • ”Meidän on pidettävä asiat itsellämme. Meidän tehtävänämme on kuunnella ja oppia.”

neulottu hämähäkinverkko

Oikeus valita mistä olla vastuussa

Tehtävät joista me olemme vastuussa sisältävät itsestämme huolen pitämisen sekä lapsistamme huolen pitämisen, jos meillä niitä on. Kaikki muut vastuullisuudet jotka päätämme hyväksyä riippuvat meidän omista kriteereistämme, eikä kukaan saisi tuomita meitä tästä.

Voimme tarjota työtoverillemme apua jos huomaamme hänen olevan vaikeuksissa, mutta tämä ei ole meidän velvollisuutemme, ellei se kuulu työnkuvaamme tai jos olemme aikaisemmin sitoutuneet auttamaan.

Meillä on oikeus asettaa omat intressimme muiden ihmisten etujen edelle, ja jos emme tee näin, me ansaitsemme tunnustuksen muiden ihmisten edellemme asettamisesta, sillä meidän ei tarvinnut tehdä näin.

Jotkut ihmiset tietävät kuinka ottaa tämä oikeus muilta pois. Ajattele vaikka lapsia, jotka jättävät huoneensa aina sotkuiseksi tietäen että heidän äitinsä aina siivoavat sen niin pian kuin mahdollista. Ajattele vaikka sitä työtoveria, joka aina pyytää muita auttamaan ja sitten syyttää heitä mistä tahansa heidän tekemästään virheestä.

nainen syysmetsässä

Oikeus olla selittelemättä

Tätä oikeutta rikotaan useimmiten romanttisissa parisuhteissa. Jotkut ihmiset kertovat muille mitä he haluavat kuulla hiljentääkseen heidät tai koska he pelkäävät suututtavansa heidät, sillä he tuntevat olevansa velvoitettuja tekemään näin.

Selitykset ovat kohteliaisuus jonka voimme antaa tai olla antamatta. Kenenkään ei tarvitse tietää mitä teemme tai kuinka me sen teemme. Jos ihmiset voivat käyttää tätä tietoa hyväkseen puolustuksena oikeussalissa, miksei myöskin muun kaltaisessa tuomitsemisessa?

On olemassa tiettyjä tilanteita jotka saavat ihmiset vaatimaan selityksiä. Usein mustasukkaiset ihmiset pyytävät toistuvasti selityksiä sillä he haluavat tuntea olonsa varmaksi. Mutta meidän on tiedettävä että meidän ei ole pakko antaa selityksiä, ei edes silloin kun he ovat niin itsepintaisia että heidän pyyntönsä muuttuvat vaatimuksiksi.

Meillä on valta päättää mitä me jaamme muiden kanssa. Tämä on suurenmoista, sillä se sallii meidän hallita omaa yksityisyyttämme ja sitä, kenelle päätämme uskoutua.

Muita oikeuksia joita voit puolustaa olemalla itsevarma

Tähän asti me olemme kuvailleet kaikkein tärkeimpiä oikeuksia joita voimme puolustaa olemalla itsevarmoja. Tässä on vielä lyhyt yhteenveto muutamasta muusta tärkeästä oikeudesta:

  • Oikeus muuttaa mieltä.
  • Oikeus tehdä virheitä.
  • Oikeus sanoa ”en tiedä”.
  • Oikeus tehdä asioita ilman toisten suostumusta.
  • Oikeus valita vaihtoehtoja jotka eivät ole loogisia, johdonmukaisia tai yleisiä.
  • Oikeus olla ymmärtämättä tai vastaamatta muiden odotuksiin.
  • Oikeus olla epätäydellinen.

On ihmisiä joita näiden oikeuksien rikkominen houkuttaa, oli tämä sitten tietoisesti tai ei. Mutta on kuitenkin meistä kiinni puolustammeko itseämme ja olemmeko kunnioittavasti varmoja itsestämme.

UUTISIA VERKOSSA