Miksi toiset onnistuvat uudenvuodenlupauksissaan ja toiset taas eivät?

Saavutammeko tänä vuonna lupauksemme liikunnan harrastamisesta? Ja miksi toiset ihmiset onnistuvat uudenvuodenlupauksissaan ja toiset taas eivät? Tutustumme tässä artikkelissa paremmin siihen, millainen merkitys motivaatiolla ja kurinalaisuudella on uudenvuodenlupausten täyttämisessä.
Miksi toiset onnistuvat uudenvuodenlupauksissaan ja toiset taas eivät?
Sergio De Dios González

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Sergio De Dios González.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Kurinalaisuutta tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi

Meidän on pidettävä mielessä, että kun aloitamme uuden vuoden, pian tämän jälkeen monet palaavat töihin ja kouluihin juuri lomiltaan. Olemme levänneitä ja rentoutuneita, täynnä halua tehdä uusia asioita sillä uuden vuoden tunteella, joka kutsuu muutosta.

Kaikki vaivat, kolotukset ja muutokset jotka eivät anna itsestään merkkejä, työuupumus ja vastuut kuitenkin nousevat uudelleen esille jo seuraavassa kuussa.

Noina aikoina, kun unohdamme harrastaa liikuntaa, luomme itsellemme tekosyitä (ulkona sataa, on kylmä, olen kipeä) ja vähitellen alkuperäinen motivaatiomme alkaa hajota. Kaikkeen tähän lisäämme vielä sen, että liikuntaa on harrastettu vasta yhden kuukauden aikana ja ilman ruokavaliomuutoksia, ja tästä syystä emme tuskin edes huomaa muutosta fyysisessä olemuksessamme. Tämä puolestaan turhauttaa meitä ja saa meidät niin kutsutusti heittämään pyyhkeen kehään. Kaikki tämä voitaisiin kuitenkin välttää kurinalaisuuden avulla.

Kurinalaisuus on joukko normeja ja sääntöjä, joita noudatamme, koska ne saavat meidät tuntemaan olomme hyväksi tai koska meidän pitäisi yksinkertaisesti tehdä niin. Esimerkiksi se, kuinka joka päivä noustessamme aamulla harjaamme hampaamme riippumatta siitä, kuinka laiskaksi tunnemme olomme. Tämä on kurinalaisuutta ja se voidaan sisällyttää myös liikunnan harrastamiseen. Mutta miten? Tämän saavuttamiseksi meidän on tärkeää aloittaa ottamalla se käyttöön elämässämme asteittain.

Kuinka me voimme pysyä motivoituneina?

Syy sille, miksi toiset ihmiset onnistuvat uudenvuodenlupauksissaan ja toiset taas eivät, on se motivaatio, jonka avulla he pystyvät ylläpitämään rutiiniaan. Siksi silloin, jotta emme unohtaisi tavoitettamme ja jatkaisimme liikunnan harrastamista kurinalaisesti, olisi hyvä, että ottaisimme huomioon muutamia vinkkejä motivaation ylläpitämiseksi:

  • Valitse sinua kiinnostavia urheilulajeja ja harrastuksia: Sen ei tarvitse aina olla juoksemista, vaan voit aivan yhtä hyvin alkaa harrastamaan joogaa tai spinningiä, tai käydä yksinkertaisesti kävelyllä joka ilta töiden jälkeen. On mahdotonta tuntea motivaatiota ja kurinalaisuutta, jos liikunta jota harrastamme on jotain sellasta josta emme pidä tai josta emme välitä. Valittavana on onneksi varsin laaja valikoima!
  • Aloita pienin askelin: Rutiinia ei rakenneta maagisesti yhdessä yössä. On siis tärkeää, että muutosten tekemiseksi aloitat esimerkiksi kuntosalilla käymisen kahdesti viikossa, minkä jälkeen lisäät kuukauden päästä kuntosalikertoja kolmeen, sitten neljään ja niin edelleen. Samalla tapaa minkä tahansa muun harrastuksen aloittaminen kannattaa aloittaa rauhassa, ja varsinkin, jos edellisestä liikuntakerrasta on kulunut jo pitkiä aikoja. Tällä tavalla vältät sekä ylikunnon että motivaation nuupahtamisen, ja onnistut mukauttamaan uuden rutiinisi paremmin elämääsi.
  • Tutustu ihmisiin, jotka pitävät urheilusta: Jos ilmoittaudut kuntoryhmiin tai käyt päivittäin juoksemassa aina samassa paikassa, opit lopulta tuntemaan myös ympärilläsi olevia ihmisiä, joita kohtaat lähes päivittäin ja joiden kanssa harrastat samaa lajia. Tällä tapaa voitte lopulta päätyä urheilemaan yhdessä tai rakentamaan uutta ja mielenkiintoista ystävyyssuhdetta.

“Et koskaan tule muuttamaan elämääsi, ennen kuin muutat jotain, mitä teet joka päivä.”

-John C. Maxwell-

Syy sille, miksi toiset onnistuvat uudenvuodenlupauksissaan, on se motivaatio, jonka avulla he pystyvät ylläpitämään rutiiniaan

Liikunnan harrastaminen osana päivittäistä rutiinia

Kaikki nämä yllä mainitut vinkit ovat välttämätön osa tämän kurinalaisuuden saavuttamiseksi, joka auttaa meitä viimein tulemaan niiksi ihmisiksi, jotka onnistuvat täyttämään uudenvuodenlupauksensa. Lisäksi voimme alkaa ajan myötä näkemään kehossamme ja hyvinvoinnissamme muutoksia ja huomata kuinka paino putoaa, kuinka olemme ketterämpiä ja kuinka ylimääräinen rasva alkaa hiljalleen kadota. Tämä puolestaan rohkaisee jatkamaan eteenpäin ja parantamaan entisestään.

Vaikka motivaatio antaa meille mahdollisuuden tehdä päätöksiä ja ryhtyä toimiin, joiden avulla voimme tehdä liikunnasta osan rutiiniamme, lopulta vain kurinalaisuus auttaa meitä toteuttamaan tehdyt uudenvuodenlupauksemme. Emme siis aina tunne oloamme hyväksi tai toisinaan sää ei ole kaikkein paras, ja silti, oli miten oli, juuri kurinalaisuus saa meidät jatkamaan ja noudattamaan liikuntarutiinia päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen.

Kuinka monta kertaa olet jo voittanut laiskuuden ja liikuntaa harrastaessasi tuntenut olosi paremmaksi? Älä anna tämän tai seuraavan vuoden olla taas yksi uusi turhautunut pyrkimys sisällyttää liikunta osaksi rutiiniasi.

Valitse hyvin, aloita hitaasti ja ole kärsivällinen. Kurinalaisuuden avulla tiedämme nyt sekä sen, miksi toiset ihmiset onnistuvat täyttämään uudenvuodenlupauksensa että sen, miksi emme itse olleet siihen aikaisemmin pystyneet.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Dosil, J. (2004). Psicología de la actividad física y del deporte. Madrid: McGraw-Hill.
  • Moreno Murcia, J. A., Alonso Villodre, N., Martínez Galindo, C., & Cervelló Gimeno, E. (2005). Motivación, disciplina, coeducación y estado de flow en educación física: Diferencias según la satisfacción, la práctica deportiva y la frecuencia de práctica. Cuadernos de Psicología del Deporte, vol 5, nº 1-2, 2005.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.