Miksi julkisesti itkeminen pitäisi normalisoida

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Oletko koskaan itkenyt julkisesti, tuttujen tai täysin tuntemattomien ihmisten edessä? Jos olet, muistanet tilanteen edelleen selvästi, koska se ei todennäköisesti ollut miellyttävä. Syvimpien tunteidemme ilmaiseminen muiden edessä on yleensä epämiellyttävä kokemus, joka usein saa meidät nolostumaan.

Se näyttää kuitenkin olevan täysin hyväksyttävää joissain tilanteissa. Esimerkiksi urheilijat itkevät usein ilosta, turhautumisesta tai surusta ilman, että suuri yleisö arvostelisi heitä. Toisaalta, jos joku purskahtaa itkuun keskellä työkokousta, hänet todennäköisesti leimataan “heikoksi”. Hänen saatetaan jopa ajatella kärsivän mielenterveysongelmista.

Itkevä ei aina kärsi masennuksesta tai ahdistuneisuushäiriöstä. Itkeminen on inhimillistä. Se on välttämätöntä ja katarttista. Se on luonnollinen teko, kuten syöminen, nukkuminen ja hengittäminen. Tästä huolimatta meille kerrotaan edelleen, että tällaiset ilmaisut tulisi tehdä vain yksityisesti.

Julkisesti itkeminen leimaa ihmisen

Itkeminen on eksokriininen teko. Se on fysiologinen prosessi, jossa joukko aineita poistuu kehostamme. Sama tapahtuu uloshengittäessä ja hikoillessa. Se on perustoimi, joka on välttämätön homeostaasillemme ja ihmisten hyvinvoinnille. Niin luonnollista kuin se onkin, tunnemme silti olomme epämukavaksi, kun näemme muiden itkevän julkisesti.

Huolimatta kirjoittamattomista sosiaalisista mandaateista, jotka kertovat meille, että itkemisen on tapahduttava yksityisesti, on olemassa yksi mielenkiintoinen näkökohta, joka usein unohdetaan. Itkemisellä on nimittäin myös evoluutioreaktio. Tämän tarkoituksena on herättää meissä empatiaa ja prososiaalista käyttäytymistä. Toisin sanoen tunnemme halua auttaa niitä, jotka tarvitsevat apua tai lohtua.

Ehkä tämä teko toteutui aiemmin. Nykyään kuitenkin julkisesti itkeminen aiheuttaa muille epämukavuutta, koska kaikki eivät tiedä miten toimia – tai eivät halua toimia. Nykyään elämme individualistisessa maailmassa, jossa jokaisen on ratkaistava omat ongelmansa. Yksityiselämässä voimme päästää surumme ja koettelemuksemme ilmoille, mutta muiden edessä meidän on osoitettava päättäväisyyttä, itsehillintää ja itsevarmuutta.

Yleensä julkisesti itkeviä pidetään vähemmän kykenevinä ja päättäväisinä. Lisäksi edelleen vallitsee usko, että tunteitaan ilmaisevia on rauhoitettava.

Kyyneleiden pidättäminen näyttääksesi pätevältä (varsinkin jos olet mies)

Julkisesti itkeminen leimaa sinut, varsinkin jos olet mies. Tilburgin yliopisto teki tutkimuksen, joka vahvisti tämän. Siinä todettiin, että ihmiset usein tuntevat haluavansa tarjota apua itkeville, mutta se on ambivalenttinen tunne.

Tutkimus väitti myös, että kun ihmiset itkevät julkisesti, heidät on tapana nähdä vähemmän pätevinä. Koemme heidät lämpimämpinä ja tunteellisempina, mutta jos suoritettavana on tärkeä tehtävä, on erittäin mahdollista, että emme harkitse heitä siihen. Tämä tilanne on erityisen selvä silloin, kun kyseessä on mies.

Miehet, jotka itkevät julkisesti, nähdään tehottomina ja epäpätevinä työtehtävissään.

Julkisesti itkeminen ymmärretään edelleen väärin

Kun ihminen purskahtaa itkuun muiden edessä, tapahtuu melkein aina sama reaktio. Heitä käsketään “rauhoittumaan”. Ikään kuin heidän sisäisessä ohjelmoinnissaan olisi virhe ja heidät olisi käynnistettävä uudelleen kuten tietokoneet.

Itkevän ei kuitenkaan tarvitse rauhoittua. Hänen täytyy purkaa tunteitaan. Häntä kuitenkin kehotetaan hillitsemään itsensä ja hänet viedään kenties muualle, paikkaan jossa he voivat toipua yksin. Kyyneleet tulkitaan vaaraksi, osoituksena siitä, että kaikki tasapaino, rauhallisuus ja järki on menetetty ja että vakaus on palautettava.

Tämä tarkoittaa, että kun joku on “rikki”, hän saattaa hyvinkin joutua häpeään. Lisäksi saatetaan jopa ajatella, että hänessä on jotain vikaa, koska hän ei tiedä miten hillitä itseään ja hänen käytöksensä on sopimatonta.

Itkeminen ei ole heikkouden teko tai reaktio, jota pitäisi katua. Virhe ei ole meissä itsessämme, vaan niissä, jotka edelleen tulkitsevat itkemisen epävakauden ilmaisuksi, joka määrittelee sellaiset ihmiset, jotka eivät tiedä miten käsitellä ongelmiaan.

Tarve päivittää uskomuksiamme itkemisestä

Suurin osa ihmisistä on empaattisia, ja kun näemme jonkun itkevän, se saa meidät tuntemaan olomme epämukavaksi, sillä haluamme kaikkien olevan kunnossa ja ympärillämme olevien olevan onnellisia, rauhallisia ja harmoniassa.

Sosiaaliset uskomukset ovat kuitenkin ruokkineet meihin erittäin puolueellisia ajatuksia itkemisestä. Ne ovat ajatuksia, jotka pitäisi purkaa.

Kyyneleet ovat sosiaalinen voiteluaine

Kyyneleet ovat voimakas sosiaalinen voiteluaine, joka kutsuu ryhmäviestintään. Meidän on pidettävä tämä mielessä. Kun näemme jonkun, joka murtuu ja alkaa itkeä, meidän ei pitäisi käskeä häntä rauhoittumaan. Jos se on ainoa asia, joka meille tulee mieleen, meidän pitäisi mieluummin olla hiljaa.

Sopivin, katarttisin ja hyödyllisin asia, jonka voimme tehdä, on helpottaa kommunikaatiota ja tunneilmaisua. Se, että henkilö ilmaisee mitä hän tuntee ja mitä hänelle tapahtuu, on aina sopivampaa. Emme ole velvollisia ratkaisemaan hänen ongelmiaan hänen puolestaan, mutta empaattisen vuoropuhelun aloittaminen tuomitsematta on inhimillisin, yksinkertaisin ja hyödyllisin strategia, jota voimme käyttää.

Itkeminen ei tee meistä heikkoja, vaan se osoittaa, että olemme aitoja

Ihmiset viettävät puolet elämästään peittelemällä kärsimyksiään. Lähdemme kotoa valepuvussa ja kun joku kysyy, miten meillä menee, sanomme että hienosti. Vaikka elämämme olisi hajoamispisteessä, tärkeintä on näyttää normaalilta ja onnelliselta.

On kuitenkin niitä, jotka eivät osaa tai halua valehdella, ja kun he tuntevat murtuvansa, he itkevät. Se ei ole heikkouden teko, vaan se on aitoa, vaikka saatammekin hävetä ja pelätä joutuvamme tuomituksi. Toisaalta, jos julkinen itkeminen normalisoitaisiin, ymmärtäisimme paremmin ihmisluontoa ja sitä, kuinka hyödyllistä itkeminen voi olla.

Ehkä tämä tekisi meistä altruistisempia toisiamme kohtaan ja jopa ymmärtäisimme, että olemme kaikki samanlaisia ja käsittelemme kaikki samat ongelmat ja huolet. Loppujen lopuksi vahvat ihmiset eivät ole niitä, jotka kestävät eniten, vaan he ovat niitä, jotka hyväksyvät tunteensa, ilmaisevat sen ja etsivät tapoja ratkaista se, mikä sattuu.