Miksi jotkut vanhemmat hylkäävät omat lapsensa?

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 10 joulukuuta, 2021

On isiä, jotka hylkäävät lapsensa ja äitejä, jotka päättävät jättää vastuunsa ja lähteä pois. Lasten hylkäämiseen liittyvistä tapauksien ympärillä vellovat kertomukset ovat moninaisia, yhtä vaihtelevia ja yhtä erityisiä kuin näissä tilanteissa mukana olevat ihmiset. Vaikka olemmekin selvillä siitä, että mikään ei voi olla lapselle niin tuhoisaa kuin tällainen kokemus, on tilanteita, joiden pohjalta lapsen hylkäämiseen johtaneet syyt voivat olla ymmärrettäviä.

Köyhyys ja resurssien niukkuus ovat yleinen tekijä. On esimerkiksi hyvin nuoria vanhempia, jotka päättävät antaa lapsensa adoptoitavaksi tai jättää heidät sukulaisten hoitoon. Näissä tilanteissa emme voineet puhua “hylkäämisestä” sinällään, mutta on totta, että joskus yhteiskunta itse tuomitsee nämä tilanteet tästä näkökulmasta.

Edessämme on pohjimmiltaan ankara todellisuus sekä sen laukaisijoiden, tilanteiden että tiettyjen realiteettien suhteen. On kokemuksia, jotka luovat lapsille todellisia traumoja. Emme voi myöskään jättää huomiotta sitä tosiasiaa, että näiden kokemusten jättämä haava on syvä ja usein myös pysyvä. Kasvaminen ilman isää tai nuoruuden saavuttaminen ilman äitihahmoa jättää jälkensä ja luo puutteita.

Sukelletaanpa hieman syvemmälle tähän aiheeseen.

Syyt sille, miksi jotkut vanhemmat hylkäävät omat lapsensa

Jokapäiväisessä elämässämme kohtaamme usein dramaattisia tarinoita, joita ei pitäisi koskaan tapahtua. Vaikka elämme yhä kehittyneemmässä yhteiskunnassa, lapsia hylätään edelleen.

Vastasyntyneitä vauvoja ilmaantuu edelleen pahaa-aavistamattomiin paikkoihin, ja suuri osa niistä, jotka selviävät, kätkevät jälkeensä surullisia tarinoita äärimmäisen uupumuksen ja vaikeiden päätösten eteen joutuneista äideistä, joiden ulottuviin sosiaaliviranomaiset eivät ole päässeet.

Tiedämme, että tilanteita on monenlaisia ja että jotkut näistä tilanteista ovat täysin ymmärrettäviä ja jotkut eivät ole aivan yhtä ymmärrettäviä. Joka tapauksessa on olemassa yksi tekijä, joka on yleensä läsnä: lapsen hylkääminen ei ole hetkellinen päätös, se ei ole jotain, jonka isä tai äiti valitsee sitä kunnolla pohtimatta. Useimmissa tapauksissa ennen tätä hetkeä vanhemmat tai vanhempi on käynyt päässään lukuisia vaihtoehtoja ja pohdintoja, joka on päättynyt syystä tai toisesta tähän kaikkein dramaattisimpaan ja vaikeimpaan päätökseen.

Katsotaanpa alta yleisimpiä syitä sille, miksi jotkut vanhemmat hylkäävät lapsensa.

Taloudelliset ongelmat

Köyhyys, vähäiset resurssit ja sosiaalinen syrjäytyminen ovat usein yleisin syy siihen, että vanhempi (tai molemmat) päättävät lähteä lastensa elämästä. Tässä tapauksessa on tärkeää, että yhteiskunta itse osaa havaita nämä ongelmakohdat ja toimia ajoissa, jotta näihin äärimmäisiin tilanteisiin ei päästäisi.

Huumeiden väärinkäyttö ja alkoholismi

Huumeiden väärinkäyttö ja sosiaalinen syrjäytyminen kulkevat usein käsi kädessä. Näin voi kuitenkin olla myös pariskunnilla, josta toinen vanhemmista on langennut alkoholismiin. Kuten monesti sanotaan, alkoholistivanhempien lapset elävät usein kahdenlaista hylkäämistä.

Ensimmäinen tapahtuu itse kodissa, kun laiminlyönti tai jopa väkivalta voivat toimia prologina sille, mitä voi myöhemmin tapahtua, eli kun perhe päätyy viimein siihen pisteeseen, missä vanhempi tai vanhemmat päättävät hylätä omat lapsensa lopullisesti.

Ei-toivotut raskaudet

Jos kysymme itseltämme, miksi jotkut vanhemmat hylkäävät omat lapsensa, on tärkeää puhua ei-toivotuista raskauksista. Tässä yhteydessä voi tapahtua hyvin erilaisia tilanteita. Raiskaukset ovat yksi tekijä, kuten myös alaikäisiin kohdistunut hyväksikäyttö. Nämä ovat äärimmäisiä rajatapauksia, joissa monet nuoret tuntevat olonsa yksinäiseksi tietämättä, miten tilanteessa tulisi toimia.

Toisaalta lapsen hylkäämiseen voi johtaa myös muunlaiset tapahtumat. On pariskuntia, jotka saavat lapsen suunnittelematta sitä etukäteen. Vaikka toinen vanhemmista odottaisi innolla tätä uutta vaihetta, pariskunta ei elä tätä hetkeä samalla tavalla. Ennemmin tai myöhemmin toinen voikin päättää lähteä kotoa lopullisesti.

Vastuun pakeneminen, epäkypsät vanhemmat

On epäkypsiä isiä ja äitejä, joilta ei löydy äidin tai isän vaistoa, sellaisia vanhempia, jotka voivat milloin tahansa päättää hylätä oman lapsensa. Kaikki eivät ole valmistautuneet tähän vastuuseen, ja vaikka monet vapaaehtoisesti olisivatkin pyrkineet saamaan lapsen, todellisuus osoittaa heille, että kaikki se vastuu, mitä tämä tilanne tuo heidän eteensä, on yksinkertaisesti heille liian suuri.

Keskimääräisesti lapsia hylätään eniten lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana, mutta epäkypsä vanhempi voi tehdä päätöksen milloin tahansa – olivatpa lapset sitten 3-, 5- tai 10-vuotiaita. Eteen tulee hetki, jolloin päätöstä on jo harkittu ja se pannaan täytäntöön pakenemalla tuosta suuresta vastuusta lopullisesti.

Ongelmat kumppanin kanssa: lapsen hylkääminen uuden elämän käynnistämisen muotona

Kun on kyse siitä, miksi jotkut vanhemmat hylkäävät omat lapsensa, on tarpeen syventyä tarkemmin niihin ongelmiin, joita parisuhteessa voi esiintyä. Erimielisyydet, asumuserot, monimutkaiset avioerot, vaikeudet päästä sopimukseen lasten elättämisestä tai huoltajuudesta kutsuvat monia vanhempia kaikkein radikaaleimpiin vaihtoehtoihin: katkaisemaan siteet lasten kanssa lopullisesti.

• Nämä realiteetit ovat erityisen ankaria lapsille. He eivät ole pelkästään todistamassa aitiopaikalta vanhempiensa koko etääntymisprosessia, taistelua ja huonoa ilmapiiriä, vaan tämän lisäksi joissakin tapauksissa he voivat tuntea itse syyllisyyttä siitä, että toinen vanhemmista on päättänyt hylätä heidät lopullisesti.
• Toisaalta näissä tilanteissa tapahtuu jotain hyvin yleistä. Lapsensa hylännyt vanhempi voi aloittaa uuden elämänsä uuden kumppanin kanssa muodostaen uuden ydinperheen. Näissä tapauksissa hylkäämisen kohteena ollut lapsi voi kokea uuden hylkäämisen. Oli miten oli, on aina yhtä dramaattista kuin silmiinpistävää, että edellisen kumppanin kanssa koettujen erimielisyyksien ja riitelyn seurauksena toinen päättää katkaista siteensä lapsen elämään.

Lopuksi voimme hyvin nähdä miten syyt sille, miksi jotkut vanhemmat hylkäävät omat lapsensa, ovat samalla sekä monimutkaisia että monissa tapauksissa myös tuomittavia. On selvää, että on tilanteita jotka voidaan ymmärtää, toiset sen sijaan ovat selvästi rangaistavia. Joka tapauksessa meidän on tehtävä kaikkemme varmistaaksemme, että näitä tilanteita ei tulisi koskaan tapahtumaan.

Isän, äidin tai molempien poissaolo on parantumaton haava lapsen elämässä. Se jättää myös syvän jäljen aikuiseen, joka on joutunut kasvamaan tuon tyhjiön kanssa. Pidetään se mielessä.