Miksi himoitsemme rapeita ruokia?

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Perunalastut. Kevätkääryleet. Suklaalla päällystetyt jäätelöpuikot. Tuore leipä. Kukapa ei pidä rapeasta ruoasta? Olisi todellakin vaikeaa löytää joku, joka tuntee olonsa epämukavaksi, kun rapea ruoka poksahtaa hänen suussaan. Syynä tähän on neurotieteen kiehtova maailma, ja se selittää meille, miksi me niin himoitsemme rapeita ruokia.

Tätä ilmiötä kutsutaan keveästi “pureskelun musiikiksi”, ja se on erittäin tärkeä kuuloaistimus ihmisille. Syy tähän on todella yksinkertainen. Se tarjoaa meille tietoa syömämme ruoan tilasta. Otetaan esimerkiksi omena, joka tuntuu suussa pehmeältä, eikä kuori oikein anna edes periksi. Tunnet todennäköisesti vastenmielisyyttä ja heität omenan pois, sillä se on varmaan jo pilaantunutkin.

Mutta kun ruoka on rapeaa, aivomme tulkitsevat sen ruokahalua herättäväksi ja maukkaaksi. Omenan tapauksessa kuori rapsahtaa mukavasti hampaissa kun sitä puree.

Vaikka ääni ei tarjoa ravitsemuksellista hyötyä, se kannustaa syömään.

Rapeat ruoat: houkutus, joka ei ole aina terveellinen

Suuret kokit tietävät, että ääni on tärkeä ruokamaailmassa. Ensin nautit tuotetta silmilläsi, sitten nenälläsi ja lopuksi kielelläsi. Lisäksi ääni, ja varsinkin rapsakka tai rapea ääni, on täysin mukaansatempaava.

Markkinoinnin alalla on tunnettu tosiasia, että elintarvikkeiden pakkaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kuvittele vain, kuinka perunalastujen ystävät nauttivat rapisevien pussien avaamisesta. Kuvittele tilannetta, kun ostat leivän. Ensimmäinen asia, jonka teet, on puristaa sitä tunteaksesi sen rapeuden. Näin selviää, kuinka tuoretta se on ja kannattaako se ostaa.

Charles Spence on kokeellinen psykologi Oxfordin yliopistossa. Hän on viettänyt vuosia tutkien syömisen neurotieteitä. Vuonna 2015 hän suoritti tutkimuksen, jonka mukaan aivot käsittävät kaikki maukkaat ja rapeat tuotteet terveellisiksi. On totta, että tämä kriteeri ei aina täyty, mutta näyttää siltä, että se on vaisto, jota emme voi vastustaa.

“Ruoanlaitto on luultavasti moniaistisin taide. Yritän stimuloida kaikkia aisteja.”

-Ferran Adria-

Stressi saa meidät syömään rapeita ruokia

Ball State University (USA) teki tutkimuksen, joka väittää, että kun me olemme stressaantuneita, osoitamme melko erityisiä ruokatarpeita. Näinä hetkinä himoitsemme rapeita ruokia. Kaipaamme myös makeaa ja suolaista. Vaikuttaa siltä, että nämä ruoat lohduttavat aivoja, lisäävät serotoniinin tuotantoa ja niillä on rauhoittava vaikutus.

Siksi eivät vain neurologiset mekanismimme vakuuta meidät siitä, että rapeat ruoat ovat ilmeisesti terveellisempiä, vaan kokemus perunalastun tai keksin syömisestä on rentouttavaa ja antaa meille riittävän intensiivisen hyvinvoinnin tunteen vähentääksemme stressiä.

Monet rapeat tuotteet sisältävät rasvaa (ja aivomme rakastavat sitä)

Kuten olemme jo maininneet, jotenkin aivomme olettavat, että kaikki rapea on terveellistä, hyvää ja syömisen arvoista. Hedelmät ja vihanneksetkin (jotka ymmärretään olevan terveellisiä), kun ne ovat optimaalisen tuoreita, ovat rapeita.

On kuitenkin myös epäterveellisiä, runsasrasvaisia ruokia, jotka tarjoavat meille pureskelun musiikkia. Aivoilla on erityinen taipumus himoita runsaasti rasvaa, suolaa ja sokeria sisältäviä tuotteita. Itse asiassa aivot pitävät niistä niin paljon, että ne palkitsevat meidät dopamiinin, endorfiinien ja serotoniinin vapautumisella.

Maku pysyy suussa pidempään (ja on miellyttävämpi)

Toinen kiehtova tosiasia selittää, miksi meillä himoitsemme rapeita ruokia. Kun pureskelemamme ruoka vaatii enemmän työtä ja viettää siksi enemmän aikaa suussamme, kokemamme ilo on voimakkaampaa.

Esimerkiksi keiton syöminen ei ole sama asia kuin uunirapea juustopizza. Jälkimmäisen syömiseen menee enemmän aikaa ja nautinto venyy melkein yhtä paljon kuin sen päällä oleva mozzarella.

Emme vain rakasta sipsipussien avaamista ja niiden herkullisen tuoksun hengittämistä. Pääsääntöisesti nautimme niiden mausta paljon enemmän, kun tunnemme jokaisen puraisun aiheuttaman makupurskahduksen kielellämme. Aistien sinfonia on todellakin koukuttava; niinkin paljon, että harvoin avaamme sipsipaketin syömättä sitä tyhjäksi.