Masennus ja ahdistuneisuus eivät ole heikkouden merkkejä

Ei. Tunnepohjaiset ongelmat eivät yksinkertaisuudessaan toimi näin, niiden äärellä ei ole kyse siitä, että “minusta tuntuu pahalta, joten loikkaampa surullisuuden ja ahdistuksen kaivoon nähdäkseni hukunko vai en.” Nämä eivät ole heikkouden tai haurauden merkkejä, tai sen että olisimme henkisesti vajavaisia. Eivätkä ne ole myöskään viitteitä luovuttamisesta tai välinpitämättömyydestä.

Itse asiassa voitaisiin sanoa, että ne ovat merkkejä kamppailusta, taistelusta vastoinkäymisten tai epämukavien ja tuskallisten henkilökohtaisten tilanteiden, menetyksien, huonojen kokemusten tai epävarmuuden kanssa.

Masennus ja ahdistuneisuus eivät ole omakohtaisia valintoja

Ne voivat osua kohdalle kelle tahansa. Eräänä päivänä sinulle vaan saattaa valjeta, että kaikki on menettänyt sen merkityksen mitä sillä ennen oli, että ei ole jäljellä mitään mikä rohkaisisi ja motivoisi sinua, sinun on vaikeaa päästä ylös sängystä ja että sinusta tuntuu äärimmäisen surumieliseltä tai ärtyneeltä.

Tai ehkä sinun hengityksesi vain yhtäkkiä kiihtyy ja sinusta tuntuu auttamattomasti kyvyttömältä suoriutua elämästä “nopealla ja helpolla” tavalla. Sinusta tuntuu jotenkin siltä kuin olosuhteet olisivat saaneet sinusta vallan ja olet itse täysin voimaton tai haluton. Tämä tila tulee ja menee tai viipyy kanssasi pysyvämmin.

Sitten sinä alat ajatella, että ehkä sinun pitäisi käydä asiantuntijan puheilla vahvistamassa sinun tulleen syvän surun tai suunnattoman huolen “valtaamaksi”, sellaisen joka saa sinut tuntemaan olosi kykenemättömäksi vastaamaan päivittäisen elämäsi vaatimuksiin.

Ehkä olet joutunut kohtaamaan vahvan henkilökohtaisen menetyksen tunteen, ja yhtäkkiä jokin katkaisee kamelin selän ja sinä sinkoudut epätoivon syövereihin.

Seurauksena tästä sinä ryvet tunnesopassa, jonka muodostaa ahdistuneisuus, masennus tai näiden molempien tuntemuksien yhdistelmä. Vältät muita ihmisiä, et halua lähteä kotoasi, sinusta tuntuu kuin et pystyisi suorittamaan tehtäviä tai toimia, joihin ennen kykenit varsin hyvin.

Täten kaikki on aivan kamalaa, mutta voit vapautua näistä tuntemuksista. Tässä vaiheessa tarvitset ammattilaista, joka tukee sinua tilanteeseen tunnepohjaista yhtenäisyyttä tarjoavalla selityksellä ja näin auttaa sinua selviytymään siitä.

On oleellista, että me seuraamme tässä prosessissa kaikkein tärkeimpiä vaiheita: pyydämme psykologista tukea tasataksemme emotionaalisen tilamme ja “parantaaksemme” ajatuksemme.

Kommentit jotka tukahduttavat meidät

Kun me kärsimme masennuksesta tai ahdistuneisuudesta, meidän suhteemme ympäristöömme ja ihmisiin ympärillämme muuttuu. Tämä ei ole mukava tilanne kenellekään ja itse asiassa saatat jopa huomata joidenkin olevan kriittisiä tai välttävän tukemistasi, saatat joutua kohtaamaan väärinymmärryksiä ja ilkeämielisiä kommentteja.

“Olet tälläinen koska haluat olla”, “Mene, nouse ylös ja tee elämälläsi jotain”, “Olet laiskottelija”, “Olet liian vanha käyttäytyäksesi näin hölmösti”, “Älä itke, ei tilanne ole niin paha”, “Sinä olet pelkuri”, ”Kohtaa kerrankin elämä ja lakkaa puhumasta joutavia”…

Tämä ruokkii elämää kohtaan tunnettua surua, apatiaa ja ahdistusta vielä entisestään. Voidaan sanoa tämän kaltaisten kommenttien ja asenteiden lisäävät niitä negatiivisia ajatuksia, jotka saastuttavat mielemme. Tuloksena tästä meidän mielemme tummuu vielä entistä enemmän.

Ilmeisimmin tämä antaa tietä epäsuoralle tavalle elää tottumuksesta käsin ja eristää itsemme elämästä entisestään, sekä vahvistaa sitä katalaa kierrettä, joka meidät alkujaan johti tähän ansaan. Toisin sanoen ollen kaukana siitä, että toisi selkeyttä meidän tilaamme ja omaisi siitä paikkansapitävää tietoa, on meidän ympäristömme enenevissä määrin jännittynyt ja sumentunut.

Meidän yhteiskunnassamme on valloillaan suunnattomia määriä väärinymmärrystä ja jopa julmuutta psykologisen ja tunnepohjaisen kivun ympärillä. Todellakin se välttelyn ja väheksynnän määrä, jota me osoitamme psykologisen terveyden ongelmia kohtaan on suorastaan kauhistuttavaa.

Aivan kuten mieleesi ei juolahtaisi jättää huomiotta kun haava tulehtuu tai jatkaa ja jatkaa vuotamistaan, jatkuvaa ja vihlovaa vatsakipua tai ankaraa päänsärkyä, ei meidän pitäisi myöskään jättää psykologista kipua huomiotta.

Meidän pitää antaa emotionaalisille haavoillemme se arvo jonka ne ansaitsevat, koska psykologinen ahdinko vaatii parannuskeinon ja tukea parantuakseen.

Toisin sanoen me emme voi antaa ajan parantaa meitä, koska riskinä on että se ei teekään niin. Jos me vain voisimmekin valita olla ilman ongelmia nauttimalla jokaisesta hetkestä ja tuntien aina olomme hyväksi. Kuitenkin luonnollisesti on niin, että emme voi välttää sitä, eikä kukaan ole vapaa vaaroista.

Mitä aiemmin ymmärrämme tämän, sitä aiemmin me opimme huolehtimaan itsestämme sillä tavoin kuten ansaitsemme ja olemaan lisäämättä bensaa omiin masennuksen ja ahdistuksen liekkeihimme.