Lokki Joonatan: itseensä uskominen

“Oli aamu ja vastasyntynyt aurinko kipunoi kultana hiljaa kareilevan meren pinnalla.” Näillä sanoilla alkaa Richard Bachin teos Lokki Joonatan. Tämä kirja alkaa niin kuin elämä alkaa. Tämä kirja on uuden päivän alku, aivan kuin aurinko, kukon kiekaisu ja äänekäs herätyskello ilmoittavat, että yö on ohi. Tämä kirja inspiroi sielua ja se toimii kompassina, joka johtaa meidät kysymään itseltämme keitä me olemme ja keitä haluamme olla.

Bach, päähenkilö Lokki Joonatanin välityksellä, puhuu tunnustuksen ja arvostuksen prosessista. Tämä on rohkaisu investoida itseemme. Se on jotain mistä olla ylpeä, eikä vain hiljattain puhdistettua itsetuntoa, josta voimme lipsahtaa. Tämä klassikkokirja puhuu myös sopimusten rikkomisen vaikeudesta. Se näyttää meille uskon ja intohimon voiman. Yhdessä ne voivat auttaa meitä muuttumaan henkilökohtaisella tai sosiaalisella tasolla.

Miksi? Aina on olemassa kysymyksiä

Suuret etsinnät alkavat aina suurilla kysymyksillä. Lokki Joonatan ei ymmärtänyt esimerkiksi sitä, miksi hän kykeni lentämään kauemmin ja vähemmällä ponnistelulla kun hän lensi hyvin lähellä vedenpintaa. Joonatanilla oli intohimoa. Hänen intohimonsa oli lentää nopeasti ja sulavasti. Nämä kysymykset saivat hänet suorittamaan kokeiluja, tarkkailemaan ja tekemään päätelmiä.

Samaan aikaan Joonatanin äiti kysyi häneltä, miksi hänen oli niin vaikea olla kuin muut. Syy tähän oli se, että Joonatania kiinnosti enemmän asioiden tietäminen ja niiden ymmärtäminen. Tämä oli tärkeämpää kuin muiden kaltaisena oleminen. En halua olla vain luita ja höyheniä, äiti. Haluan tietää mitä voin tehdä ilmassa, ja mitä en voi tehdä. Niin yksinkertaista, eikö? Tämä on totuus, selkeä ja yksinkertainen. On unohdettava halu olla samanlainen kuin muut. Sen sijaan onnellisuus on peräisin nautinnosta tutkia omia rajojamme. Se on peräisin siitä, että annamme itsellemme tämän mahdollisuuden, aivan kuin tarjoaisimme sitä muille.

Lokki Joonatan löysi suurimman inspiraationsa suurimmista kriisin hetkistään. […] Ei ollut enää haasteita tai epäonnistumisia. Hän nautti siitä, ettei enää ajatellut, vaan pelkästä lentämisestä, pimeydessä, kohti rannan valoja. Samalla kun hän lensi, hän oivalsi mitä oli tehnyt. Pimeydessä, yksinään, hiljaisuudessa, ilman minkäänlaista melua, hän oli onnistunut tekemään sen, mitä yksikään lokki ei ollut aikaisemmin tehnyt: hän oli lentänyt pimeässä.

Niin monet löytämistämme ratkaisuista tulevat oivaltamisesta. Tämä tapahtuu yhtäkkiä. Ratkaisu tulee pitkän pohdiskelun jälkeen, jossa tunnemme olevamme jumissa. Kun tämä tapahtuu, kaikki vaikuttaa niin ilmiselvältä. Meistä tuntuu, että ainoa arvokas asia on oivaltamisen hetki. Mutta totuus on, että kaikki se aikaisempikin aika oli tärkeää. Meidän on mentävä monesti umpikujaan ennen kuin löydämme oikean tien.

Tämän oivaltamisen jälkeen kaikki vaikuttaa olevan sopivasti paikallaan. Hän oivalsi, että kun hän oli liikuttanut yhtä sulkaa vain hieman hänen siipiensä päässä, hän sai aikaan laajan kaaren kulkeakseen uskomattoman nopeasti. Ennen kuin hän oppi tämän, hän huomasi että kun hän liikutti enemmän kuin yhtä sulkaa tässä nopeudessa, hän kulki kuin kivääristä ammuttu luoti… ja niin Joonatanista tuli ensimmäinen lokki, joka suoritti ilma-akrobatiaa.

Jos olet intohimoinen jotain asiaa kohtaan, sinulla on jotain jaettavana

Muutama vuosi sitten eräs lääkäri kertoi minulle, kuinka hän teki tärkeä uravalinnan. Hän päätti, ettei hän valitsisi työpaikakseen parasta sairaalaa. Sen sijaan hän valitsi sairaalan, jossa hän voisi tehdä mahdollisimman paljon hyvää. Kuinka monet meistä tekevät valintoja tähän ajatukseen perustuen? Milloin valitsemme tien, joka sallii meidän auttaa muita kasvamaan ja muuttumaan, emmekä valitse tietä, joka auttaa vain meitä itseämme kasvamaan ja muuttumaan? Niin kauan kun meillä on jotain tarjottavaa muille, autamme pitkällä aikavälillä myös itseämme. Tällaiset kokemukset ovat loppujen lopuksi kaikkien rikastuttavimpia.

Lokki Joonatan oli onnellinen tehdessään tämän löydön. Hän on onnellinen saadessaan vastauksia ja voidessaan kehittää itseään. Tämän lisäksi hän oli innoissaan siitä, että voi opettaa muille lokeille sen mitä hän oli oppinut. Mutta Joonatanin ajatuksia ei otettu lämpimästi vastaan. Muutokset ovat kuin oivaltaminen – usein ensimmäinen reaktio on vastustaminen.

“Kuka on enemmän vastuussa kuin lokki, joka tavoittelee ja löytää elämän tarkoituksen ja jonkin korkeamman merkityksen?”

-Lokki Joonatan-

Kun yksi näytös on ohi, on toisen aika alkaa

Taivaan ovet ovat auki sille, joka pääsee vaikeuksista ja muiden väärinymmärryksistä yli. Emme puhu nyt uskonnollisesta taivaasta. Puhumme taivaasta, joka syntyy, kun katsomme itseämme peilistä. Tämä taivas syntyy, kun haluamme yhtyä itseemme.

Tämä rehellisyyden harjoittaminen on palkinto hillitystä intohimosta. Vain sitten olemme valmiita uutta vallankumousta varten. Sillä elämä, aivan kuin Joonatankin, on dynaamista. Sillä jokainen prosessi valmistaa meidät ja samaan aikaan jättää meidät epätäydelliseksi. Kyky liikkua tämän ristiriitaisuuden sisällä pelastaa meidät tyhjyyden tunteelta. Tämä tyhjyys tulee sellaisesta tunteesta, että vaeltelemme ilman ilman päämäärää.

Loppujen lopuksi, muistista on hyötyä. Lokki Joonatanin mukaan, ’’Maailma on ollut paikka, jossa olen oppinut paljon. Mutta yksityiskohdista on jo tullut hämäriä. Muistan jotain hyvän puolesta taistelemisesta, sekä maanpaosta.’’ Todella tärkeää on, että Joonatan ei koskaan ollut oman sydämensä maanpakolainen.