Leon Festinger ja kognitiivinen dissonanssi

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Francisco Roballo

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Leon Festinger esitteli käsitteen kognitiivinen dissonanssi psyykkisenä jännitteenä vuonna 1957. Hän tutki päätöksentekoprosessia kognitiivisen dissonassin kokeessaan.

Kognitiivinen dissonanssi on tunne, joka syntyy ristiriidasta henkilön ajatusten, uskomusten ja arvojen ja hänen käytöksensä välille. Kognitiivinen dissonanssi on peräisin ajatusten yhteensopimattomuudesta, mikä luo ihmisissä huomattavaa epämukavuutta.

Festingerin mukaan tämä jännite pakottaa ihmisen luomaan uusia ajatuksia tai taitoja jännitteen helpottamiseksi. Ne usein täydentävät henkilön uskomusjärjestelmää. Tämä teoria liittyy päätöksentekoon. Aina kun päätämme tehdä jotain mikä on vastoin uskomuksiamme, hyödynnämme useita strategioita, jotka poistavat tuota jännitettä.

“Kun dissonanssia ilmenee, henkilö pyrkii aktiivisesti välttämään tilanteita ja tietoa, jotka todennäköisesti lisäisivät tuota dissonanssia, pyrkiäkseen vähentämään sitä.”

-Leon Festinger-

Leon Festinger, mullistavan kokeen luoja

Leon Festinger oli amerikkalainen sosiaalipsykologi, joka syntyi New Yorkissa vuonna 1919. Hänen teoriansa kognitiivisesta dissonanssista on erityisen tärkeä sosiaalipsykologiassa, erityisesti motivaation ja ryhmädynamiikan alueilla.

Teoria perustuu siihen, että me ihmiset olemme tietoisia teoistamme, ja aina kun teemme jotain mikä on käsitystemme vastaista, meidän on saatava lievitettyä siitä aiheutunutta dissonanssia.

Kognitiivisen dissonanssin koe

Kognitiivisen dissonanssin koe, jonka suunnitteli Leon Festinger ja hänen kollegansa Merrill Carlsmith vuonna 1957, tehtiin oppilailla. Se koostui seuraavista vaiheista:

• Yhdelle oppilaalle määrättiin pitkästyttäviä tehtäviä. Nämä tehtävät olivat samoina toistuvia ja epäkiinnostavia. Kokeen tarkoituksena ei kuitenkaan ollut arvioida näiden tehtävien suorittamista.
• Oppilasta pyydettiin huoneesta poistuessaan vakuuttamaan seuraava osallistuja siitä, että koe oli ollut hauska. Häntä pyydettiin siis valehtelemaan.
• Valehtelemisesta annettiin palkkio: tutkijat tarjosivat 20 dollaria puolille oppilaista, kun taas lopuille tarjottiin vain yhtä dollaria.
• Se koehenkilö, joka odotti huoneeseen pääsyä (yhdessä tutkijoiden kanssa), kertoi koetilanteesta poistuneelle oppilaalle, että hänen ystävänsä oli tehnyt kokeen edellisellä viikolla ja sanonut sen olevan tylsä.
• Oppilaat valehtelivat tutkijoiden tarkkaillessa heitä. Tutkijat panivat merkille, kuinka valehtelua perusteltiin.

Kognitiivista dissonanssia ilmeni niillä oppilailla, jotka olivat suostuneet valehtelemaan yhdestä dollarista. Heidän oli vakuutettava itsensä siitä, että koe oli ollut hauska, lievittääkseen sen aiheuttamaa sisäistä ristiriitaa.

Miksi? Koska palkkio ei ollut riittävän iso, jotta valehtelu olisi tuntunut “hyvältä”. Kun he perustelivat tekonsa, he vaikuttivat paljon kireämmiltä kuin 20 dollaria saanut ryhmä. Enemmän rahaa saanut ryhmä oli paljon luonnollisempi ja välinpitämättömämpi.

Valehtelun aiheuttama ristiriita

Kognitiivisen dissonanssin kokeesta on tehtävissä lukuisia johtopäätöksiä. Kahdenkymmenen dollarin ryhmä tiesi erittäin hyvin, että koe oli ollut tylsä. Tällä ryhmällä oli kuitenkin hyvä syy sanoa toisin. Mutta näin ei ollut sen ryhmän kohdalla, joka sai vain yhden dollarin. Tässä oli nähtävissä, kuinka koehenkilöt yrittivät vakuuttaa itsensä kokeen hauskuudesta lievittääkseen riittämättömän palkkion aiheuttamaa jännitettä.

Leon Festingerin kokeen johtopäätökset

Loppuvaiheessa, valehtelun jälkeen, koetta johtanut tutkija kysyi osallistujilta, oliko koe oikeasti ollut heistä hauska. Kaksikymmentä dollaria saaneet ryhmäläiset ilmaisivat rehellisesti, että koe ei ollut ollut heistä hauska. Paradoksaalista kyllä, riittämättömän palkkion saanut ryhmä kertoi valheen uudelleen, ja moni ilmaisi olevansa halukas tekemään kokeen toistamiseenkin.

Kognitiivisen dissonanssin seuraukset

• Välttäminen. Henkilöillä on taipumusta välttää ärsykkeitä, jotka saattaisivat johtaa heidät takaisin alkuperäiseen dissonanssin tilaan. He välttävät tilanteita, ihmisiä, ajatuksia ja paikkoja, joissa he joutuisivat kohtaamaan ristiriidan uudelleen.
• Hyväksynnän hakeminen. Hyödynnettyjen strategioiden seurauksena henkilö hakee myös kolmansien osapuolten hyväksyntää tarinaansa ja syihin, jotka saivat hänet sepittämään ne, sillä hänen on perusteltava käytöksensä jotenkin.
• Vertailu. Dissonanssista kärsivillä on taipumusta vertailla itseään muihin ihmisiin perustellakseen tekonsa.

“Uskojalla on oltava muiden uskojien sosiaalinen tuki.”

-Leon Festinger-

Kognitiivinen dissonanssi nykyään

Leonin kokeesta on kulunut 60 vuotta, ja aihe nostattaa edelleen kysymyksiä ja kiistoja. Sitä on ehdotettu esimerkiksi puolustusmekanismien perusteluksi, joita ilmenee lukuisissa psyykkisissä sairauksissa. Sitä käytetään myös rikollisten ja muiden ihmisten psykososiaalisessa analyysissa, jotka perustelevat tekojaan piilottelemalla ryhmän sisällä tai lauseen “meitä käskettiin” takana.

Vakuuttelun voima ja vapautus syyllisyydestä

Koe kyseenalaistaa myös ihmisten taipumuksen hakea psyykkistä helpotusta. Kontrasti sosiaalisten normien ja päivittäisten päätöstemme välillä laittaa meidät kokemaan kognitiivista dissonanssia useammin kuin haluaisimme. Ongelmia syntyy, kun omaksumme huonoja toimintamalleja halutessamme päästä eroon tuosta jännitteestä.

Kognitiivisesta dissonanssista tietäminen auttaa myös tunnistamaan sen, kun se osuu kohdalle. Se voi auttaa myös mittaamaan sitä vaikutusta, joka viiteryhmältäsi saamallasi tiedolla on sinuun. Sen avulla voit tarkkailla myös sitä, kuinka sen muodostavat normit ehdollistavat tapaasi toimia, ajatella ja tuntea.

Kognitiivinen dissonanssi haastaa sinut myös pohtimaan arvojasi, saaden sinut muuttamaan itseäsi ja tapaasi toimia.