Lemmikin sureminen: rakkaan eläinystävän menetys

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 27 lokakuuta, 2024

Kukaan ei opeta meille kuinka käsitellä lemmikin suremista. Eikä kukaan opeta kuinka sanoa hyvästit jollekin, joka on ollut kuin perheenjäsen. Koira ei ole pelkästään koira. Me emme voi vain korvata kissaamme uudella kissalla. Jokaisella eläimellä on erityinen paikka elämässämme, pieni nurkka täynnä muistoja, ihania rutiineja ja mielikuvia joita emme koskaan unohda.

Vain muutama kuukausi sitten yllätyimme lukiessamme artikkelia juuri tästä aiheesta. Viihdelehti nimeltä Variety julkaisi artikkelin koiransa kloonaavasta Barbra Streisandista. Streisandista tuntui, ettei hän tulisi kykenemään käsittelemään lemmikkinsä Samanthan menetystä, joten hän päätti kloonata koiransa ennen kuin se kuolee. Ennen koiran kuolemaa hän pyysi erästä klinikkaa ottamaan siitä soluja. Muutama kuukausi myöhemmin hänellä oli kaksi Coton de Tuléarin kloonia.

“Aina siihen asti kunnes me rakastamme eläintä, osa meidän sielustamme pysyy heräämättömänä.”

-Anatole France-

Tänä päivänä kyseinen laulaja sanoo odottavansa että koiranpennut kasvavat aikuisiksi, jotta hän näkisi ovatko koirat yhtä rauhallisia ja älykkäitä kuin Samantha. Jokainen tietenkin on vapaa käyttämään rahaansa niin kuin haluaa. Mutta siitä huolimatta meidän on kysyttävä itseltämme, onko tämä paras keino päästä menetyksen yli?

Ei kenenkään, ei eläimen tai ihmisen, kuuluisi tulla tähän maailmaan kopiona jostain sellaisesta mitä ei ole enää olemassa. Jokainen olento on ainutlaatuinen ja korvaamaton. Yritys toistaa sama elämän kertomus ei käy lainkaan järkeen. Eikä tässä kaikki, sillä se saa aikaan myös joitain monimutkaisia lääketieteellisiä ja eettisiä pulmia.

Lemmikin menetyksen sureminen voitaisiin suorittaa terveellisemmällä ja hyödyllisemmällä tavalla. Se vaatii eri strategioita ja vähä vähältä, rohkeudella ja vastuullisuudella, me voimme hyväksyä lemmikkimme menetyksen.

Kuvan lähde: Variety.com

Lemmikin sureminen kulttuurissa, joka on niin tunteeton eläimiä kohtaan

Lemmikin menetys on usein paradoksaalista. Jos me menetämme perheenjäsenen, me voimme pyytää muutaman päivän vapaata töistä. Mutta jos menetämme lemmikin, meillä ei välttämättä ole samoja oikeuksia. Useille meistä lemmikin menetys on silti melko traumaattinen asia. Muiden ihmisten tunteettomuus lisää trauman vahvuutta. Kuulemme asioita kuten, “mutta se oli vain koira” tai “tunnet olosi taas paremmaksi kun hankit itsellesi uuden lemmikin”.

Lemmikkien kanssa on eräs toinen usein ilmaantuva ongelma josta kukaan ei puhu mitään. Tämä kysymys koskee sitä, kuka saa pitää lemmikin avioeron tai muun eron tapauksessa. Se on usein niin vakava ongelma, että tuomioistuin joutuu tekemään päätöksen. Tässä tapauksessa hän joka ei saa lemmikkiä päätyy myöskin suremaan lemmikkiään.

Mielenkiintoista kyllä, “lemmikkieläimen menetyksen suruneuvojat” ovat yleistymässä länsimaissa. On olemassa psykologeja, jotka ovat erikoistuneet ihmisen ja eläimen väliseen siteeseen ja muutokseen, joka tapahtuu näissä suhteissa. Heidän tarjoamansa apu keskittyy suremisprosessin helpottamiseen seuraamalla näitä vaiheita:

Vaihe yksi: älä tunne syyllisyttä

Monet lemmikinomistajat kokevat lemmikkinsä kuollessa syyllisyyttä. Heillä on mielessään ajatus, että he olisivat voineet tehdä enemmän lemmikkinsä hyväksi. Myös päätös eutanasiasta vaikuttaa tähän tunteeseen. Eutanasian tarkoitus on vapauttaa eläin kärsimyksestä, mutta se voi saada aikaan monenlaisia tunteita ihmisessä josta tämä päätös riippuu.

On äärimmäisen tärkeää poistaa kaikki syyllisyyden varjot mielestämme. Ole lemmikkisi kanssa sen viimeisillä hetkillä, ja tiedä, ettet voi tehdä enää mitään muuta lemmikkisi hyväksi. Päästä siitä irti rakkaudella.

Vaihe kaksi: kunnioita sitä, että kaikki käsittelevät menetystä eri tavoin

Jokainen perheenjäsen käsittelee lemmikin suremista omalla tavallaan. Tämän ymmärtäminen ja tuen antaminen on todella tärkeää. On myös tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten lapset ja vanhemmat ihmiset käsittelevät menetystä.

Tämä saattaa olla ensimmäinen kerta kun lasten on käsiteltävä menetystä. Meidän on vastattava kaikkiin heidän kysymyksiinsä. Ole vilpitön ja rehellinen. Se tosiasia että he ovat pieniä, ei tarkoita että heidän surunsa olisi vähemmän voimakasta. Lemmikin menettäminen vaikuttaa kuitenkin olevan traumaattisempi vanhemmille ihmisille. Lemmikillä on merkittävä osa heidän jokapäiväisessä elämässään, ja siksi lemmikin poissaoloa voi olla niin hankalaa hyväksyä.

Vaihe kolme: rutiinien muuttaminen

Lemmikit ovat osa kotiamme, mutta myöskin osa meidän rutiinejamme. Ne tulevat innokkaasti meitä vastaan kun saavumme kotiin, ja ne pitävät meille seuraa sohvalla tai sängyssä. Ne ovat eläväisesti läsnä, kerjäten ruokaa tai ulkoilulle pääsyä aina tiettyyn kellonaikaan… Lemmikin sureminen tarkoittaa, että meidän on kohdattava nämä pienten vuorovaikutusten poissaolot joka päivä.

Muutoksesta tietoisena oleminen on tapa tehdä tämän käsittelystä helpompaa. Seuraava strategia on luoda tai muuttaa muita tapoja käsitelläksemme suruamme.

Vaihe neljä: me emme voi vain korvata menneitä lemmikkejä uusilla

Palatkaamme Barbra Streisandin tapaukseen. Siinä ei ole mitään järkeä, että me korvaisimme yhden lemmikin toisella. On epärealistista odottaa, että uudella lemmikillä olisi samat ominaisuudet ja persoonallisuus, tai että se käyttäytyisi samalla tavalla.

Jokainen eläin on ainutlaatuinen ja on tärkeää antaa itsellemme aikaa surra. Meidän on hyväksyttävä lemmikkimme kuolema ja annettava erityinen paikka muistoillemme sydämmessämme. Myöhemmin, jos meistä tuntuu siltä, me voimme avata oven uudelle eläimelle. Lyhyesti sanottuna, uuden lemmikin hankkiminen välittömästi ei ole paras tapa surra jotain, joka ei enää ole kanssamme.

Lopuksi, lemmikin menetyksen käsitteleminen voi olla vaikeaa ja siihen sisältyy voimakkaita tunteita. Jotkut ihmiset tuntevat olevansa yksin ja väärinymmärrettyjä heidän kärsmyksensä suhteen. He eivät loppujen lopuksi sano hyvästejä pelkälle lemmikille. Nämä eläimet ovat suuri osa meidän elämäämme. Jos tarvitsemme apua lemmikin suremisessa, emme saisi epäröidä pyytää apua. Tällä tavalla me voimme muistaa kaikki hyvät ajat, ja jatkaa elämässämme eteenpäin.