Lasten patologinen suru

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Bernardo Peña Herrera

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Opi tässä artikkelissa kaikki lasten patologisesta surusta: mitä lasten patologinen suru on, millä tavalla se ilmenee, miksi lapset käyvät sen läpi ja kuinka sitä voidaan hoitaa.

Suru on menetyksen (rakkaan ihmisen, esineen tai tilanteen) hyväksymistä ja siihen mukautumista. Se on vaikeaa kenelle vain. Me olemme aikuisina kokeneet sitä luultavasti vähintään kerran tai kaksi kertaa elämässä ja tajunneet kuinka vaikeaa se on, puhumattakaan sen vaikeudesta lapsille. Suru on erityisen vaikeaa lapsille, sillä he ovat herkempiä muutoksille ja menetyksille kuin keskivertoaikuiset.

Näin ollen lasten patologinen suru ilmenee huonona sopeutumisena, jolla voi olla vakavia seurauksia heidän koko kehitykseensä ja hyvinvointiinsa. Tässä artikkelissa analysoimme sitä, mitä lasten patologinen suru on, mitkä sen ennusteet ovat ja miten sitä hoidetaan.

“Kuinka onnekas olenkaan, kun minulla on jotakin, joka tekee hyvästien sanomisesta niin vaikeaa.”

-Nalle Puh-

Lasten patologinen suru: mitä se on ja mitkä sen oireet ovat

Uskallamme sanoa, että useimmat meistä, elleivät kaikki, ovat kokeneet rakkaan ihmisen menetyksen. Vaikka et olisikaan, on sen aiheuttama valtava kipu yleisesti tiedossa. Kun on kyse lapsista, riippuu tämä reaktio kuitenkin pääosin heidän kehityksensä kypsyydestä. 5-6 vuoden iässä lapset alkavat ymmärtää mitä kuolema on. Kun he täyttävät 9 tai 10, pystyvät he ymmärtämään sen täysin.

Periaatteessa vanhemmat lapset ymmärtävät, että kuolema on peruuttamaton prosessi, jossa menehtynyt ihminen ei tule koskaan takaisin ja että heidän täytyy säätää maailmaansa uudelleen ennemmin tai myöhemmin.

Tässä joitakin lasten patologisen surun luonteenomaisia oireita:

• Voimakas surumielisyys
• Jatkuva itkeminen
• Ärtyneisyys tai aggressiivisuus
• Ajatukset kuolemasta
• Kieltäminen tai kyvyttömyys hyväksyä tai viha kuolemaa kohtaan
• Voimakas melankolia ja tuska
• Tyhjyyden tunne
• Yksinäisyyden tunne
• Menehtyneestä ihmisestä huolehtiminen
• Anhedonia (pitkäkestoinen henkinen shokki tai tyrmistyneisyyden tila)
• Vaikeus kommunikoida muiden kanssa
• Voimakkaat tunnereaktiot menehtyneen ihmisen muistolle
• Psykosomaattiset sairaudet
• Sellaisten paikkojen, ihmisten tai asioiden välttely, jotka liittyvät menehtyneeseen ihmiseen tai itse kuolemaan

Nämä oireet häiritsevät sitten lasten normaaleja toimintoja aiheuttaen akateemisia, sosiaalisia ja perheeseen liittyviä ongelmia.

Lasten ja aikuisten patologisen surun tyypit

Horowitz et al. (2003) tunnistaa neljä patologisen surun tyyppiä lapsilla ja aikuisilla:

• Krooninen suru: menetyksestä johtuva kipu on yhä voimakasta vuoden jälkeen aikuisilla ja kuuden kuukauden jälkeen lapsilla. Ihmisen on vaikea sopeutua uuteen elämäänsä ilman rakasta ihmistään.
• Viivästynyt suru: menetyksen jälkeen ihminen näyttää vain joitakin tunteita. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin kokee voimakkaan tunteiden vyöryn.
• Liioiteltu suru: ihminen tuntee olevansa niin kivun kuormittama, että hän saattaa jopa turvautua aggressiiviseen käytökseen ja itsensä vahingoittamiseen. Lisäksi tämä saattaa johtaa muihin psykologisiin häiriöihin.
• Naamioitu suru: ihmisellä on fyysisiä ja henkisiä ongelmia, jotka saattavat johtaa muihin ongelmiin. Ihminen ei kuitenkaan ole tietoinen siitä, että nämä ongelmat ovat surun aiheuttamia.

“Suru on kuin pitkä laakso, mutkainen laakso, jossa mikä vain mutka voi paljastaa täysin uuden maiseman.”

-C. S. Lewis-

Lasten patologinen suru vs. tavallinen suru

Tavallista suruprosessia pidetään elintärkeänä vaiheena, jossa ihminen:

• Reagoi menetykseen
• Ymmärtää mitä menetys tarkoittaa
• Suuntaa elämänsä uudelle uralle ilman rakasta ihmistään
• Hyväksyy menetyksen
• Rakkaan ihmisen muisto ei aiheuta merkittäviä tunnereaktioita

Kuinka pitkään tämän prosessin pitäisi oikein kestää? Tutkijat ja mielenterveysalan ammattilaiset sopivat oikaisukriteereiden luomisesta väliaikaisten arviointiperusteiden sijaan. He ovat myös samaa mieltä siitä, että tavallinen suru ei haittaa ihmisen elämää.

Lasten patologinen suru, joka kestää vähintään kuuden kuukauden ajan, on kuitenkin paljon monimutkaisempaa. Tässä joitakin sille ominaisia pääasiallisia merkkejä:

• Tämä suru on paljon voimakkaampaa ja pitkäkestoisempaa.
• Se aiheuttaa huonosti sopeutuvaa ja välttelevää käyttäytymistä, joka haittaa tai rajoittaa lopulta lapsen elämää.
• Se voi vaikuttaa lapsen tunteisiin, itsetuntoon ja identiteettiin.

Lasten patologiseen suruun yhdistetty ristiriita

Jotkut mielenterveysalan ammattilaiset ja tutkijat hylkäävät tämän DSM-5 -luokituksen mukaisen diagnosointikategorian. Syy siihen on se, että he uskovat jokaisen ihmisen prosessoivan, tulkitsevan ja ilmaisevan omia tunteitaan omalla erityisellä tavallaan.

Siten näille psykologeille, lääkäreille ja psykiatreille patologisen surun sisällyttäminen psykopatologisiin sairauksiin olisi vain uskomusta siitä, että ihminen on henkisesti sairas, kun todellisuudessa hän on vain herkkä menetykselle.

Toiset asiantuntijat ovat kuitenkin samaa mieltä sen lisäyksestä DSM-5 -luokitukseen, ihan vain, jotta sen erityisistä oireista olisi enemmän tietoa saatavilla. He uskovat, että on tärkeää ymmärtää sen kliininen kuva, kulku ja levinneisyys voidakseen välttyä väärältä tiedolta ja lisätäkseen tietoisuutta tästä aiheesta ja sen tehokkaasta hoidosta.

Joitakin suosituksia lasten patologisen surun hoitamiseksi

Nykyään on olemassa tehokkaita psykologisia hoitoja lasten ja aikuisten patologisen surun hoitamiseksi. Ensin täytyy kuitenkin olla yhteydessä psykologiin tämän sairauden hoitamiseksi.

Haluamme kuitenkin myös jakaa joitakin muita suosituksia lasten patologiseen suruun liittyen:

• Keskustele lapsen kanssa ja vastaa hänen kysymyksiinsä ja huoliinsa.
• Anna lapsen ilmaista vapaasti tunteitaan ja ajatuksiaan.
• Varmista, että lapsella on asianmukaista tietoa kuolemasta ja että hän tietää millaista hänen elämästään tulee nyt, kun hänen rakkaansa on poissa.
• Ole myös riittävän huomaavainen vastataksesi mihin vain lapsen kysymyksiin. Varmista, että hän tietää sinun olevan läsnä auttamassa häntä minkä vain hänellä olevan pelon tai epävarmuuden suhteen.
• Ole ymmärtäväinen ja kärsivällinen.
• Tarjoa hänelle luottamusta ja hellyyttä koko prosessin ajan.

Oli se sitten patologista tai ei, suru ei ole koskaan helppoa. On tärkeää oppia olemaan läsnä ihmisille, jotka käyvät läpi menetystä. Tuomitsemisen sijaan kerro hänelle, että hän ei ole yksin ja että hänen tunteensa ovat täysin oikeutettuja. Ole auttava käsi prosessissa, jossa hän sopeutuu uuteen todellisuuteen.

“Suru on kuin valtameri; se tulee heikkoina ja voimakkaina aaltoina. Toisinaan vesi on tyyntä ja toisinaan ylitsevuotavaa. Voimme vain uida mukana.”

-Vicki Harrison-