Kypsyyttä on se, ettet etsi syyllistä takaiskuillesi
Muistatko millaista oli olla lapsi? Lapsuus on ihana ajanjakso, ja tästä syystä joskus muistelemme sitä nostalgisesti. Se oli aikaa, jolloin tutustuimme maailmaan, mutta samaan aikaan tunsimme olomme turvalliseksi sen huolenpidon ansiosta, mitä aikuisilta saimme.
Lapsuuden aikana vanhempamme ovat vastuussa meidän suojelemisestamme, tarpeidemme täyttämisestä ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, päätösten tekemisestä puolestamme. Tästä syystä aikuiseksi kasvaminen on suloisen katkera kokemus: kadotamme tietynlaisen mukavuuden ja turvallisuuden tunteen, mutta saamme jotakin arvokkaampaa: vapauden.
“Ei ole olemassa niin pahaa ongelmaa, jota pikku syyttely ei voisi pahentaa.”
-Bill Watterson-
Vuosien kuluessa alamme pikku hiljaa ottamaan elämämme ohjakset omiin käsiimme. Ensimmäinen asia on työn tekeminen, jotta voimme pitää huolta perustarpeistamme, mutta meidän tulee kantaa vastuuta myös muista asioista: esimerkiksi henkisistä siteistämme tai henkisestä terveydestämme.
Näistä edesvastuista huolehtiminen erottaa kasvamisen kypsyydestä. Aika juoksee pysähtymättä ja me kaikki kasvamme, mutta se, miten alamme ottaa vastuun tunteistamme määrittelee sen, miten hyvin olemme kasvaneet ja aikuistuneet.
Kypsyyttä on ratkaisujen etsiminen syyttelyn sijaan
Päätösten tekemiseen liittyy tunteita, kuten pelkoa tai epävarmuutta, ja on mahdollista, että päätös onkin virheellinen. Joskus lähdemme omalle polullemme ja meidän on vaikeaa polun haarassa päättää, mihin suuntaan jatkamme.
Totuus on, että tulemme kaikki tekemään virheitä, sillä virheiden tekeminen on osa oppimista. Muistatko, kuinka opit koulussa yhteenlaskun? Ensin se oli hyvin monimutkaista ja teit monia virheitä, mutta harjoituksen myötä siitä tuli sinulle perustaito.
Sen tiedostaminen, että olemme tehneet virheen, aiheuttaa monimutkaisen miettimisen ja analysoinnin prosessin ja tästä syystä meidän on joskus helppo etsiä ulkoisia syitä omille virheillemme. Tällöin mukaan tulee syyttely. Usein kun kohtaamme esteitä, mielemme työskentelee kovasti löytääkseen jonkun asian tai ihmisen, jota syyttää.
Tämä on niin yleistä, että saatamme jopa syyttää elotonta objektia, johon kompastumme, siitä, että se oli tiellämme. Onko sinulle käynyt joskus näin? Kävelet kiinnittämättä asiaan sen enempää huomiota ja astut lelun päälle, jonka ei pitänyt olla tielläsi. Tietenkin se osuu juuri herkimpään kohtaan jalkapohjaasi ja tuottaa sinulle kipua. Ilman että ajattelisin asiaa, huomaat kiroavasi pahaisen lelun. Tämä on luonnollista, sillä turhautuminen etsii jotakin, jota syyttää.
Mutta mitä tapahtuu, kun kohtaamasi este onkin jotakin tärkeämpää kuin keskellä lattiaa lojuava lelu? Ehkä et päässyt läpi kokeesta, johon luulit olevasi hyvin valmistautunut, tai ehkä sopimustasi ei uusittukaan töissä. Ehkä koet kommunikaatiovaikeuksia puolisosi kanssa tai isäsi suuttuu sinulle, kun et ole hänen kanssaan jostakin asiasta samaa mieltä.
Jos emme mene tällöin itseemme ja ajattele asiaa, vaan annamme sen sijaan tunteidemme viedä meitä, syytökset syttyvät mielessämme kuin neonvalot. Ehkä syyttelet muita ihmisiä, tilanteita tai itseäsi. Mutta lopeta se ja mieti: mitä hyötyä on syyttelystä?
Kun syyttelemme muita tai itseämme siitä, mitä meille on tapahtunut, keskitymme negatiivisiin tunteisiin ja asenteisiin. Olemme täynnä vihaa, turhautumista, surua tai katumusta, mutta se ei vie meitä mihinkään. Lyhyesti sanottuna meistä tulee vain onnettomampia.
Joka tapauksessa, jos pääsemme näiden negatiivisten tunteiden läpi ja löydämme itsemme toiselta puolelta, tulemme huomaamaan, että syyttelyn yläpuolelta löytyy jotakin paljon hyödyllisempää: teot tilanteen muuttamiseksi. Jos etsimme ratkaisuja, lähetämme itsellemme viestin, että mikä tahansa onkaan epäonnistunut, me yritämme korjata sen ja työstää asiaa.
“Yritetäänpä olla enemmän tulevaisuutemme vanhempia kuin menneisyytemme lapsia.”
-Miguel de Unamuno-
Voit varmasti muistaa tilanteen, jossa sinulle on tapahtunut jotakin epäreilua. Et ole esimerkiksi päässyt läpi kokeesta, josta kuvittelit suoriutuvasi helpolla. Sinulle tulee kamala olo, kun kertaat tilannetta mielessäsi. Valitat mielessäsi opettajastasi tai itsestäsi. Etsit jotakuta, jota syyttää.
Olet jumissa menneisyydessä, sillä asia kuuluu menneisyyteen, eikä mennyttä voida muuttaa. Syyttely estää ajattelumme.
Mutta jos vaihdat vaihdetta ja päätät tehdä jotakin asian eteen, kuten yrität järjestää uusintakokeen, istuudut alas ja yrität oppia ne aihealueet, jotka eivät kokeessa menneet kovin hyvin tai pyydät apua, tunteesi tulevat muuttumaan. Turhautumisesi muuttuu motivaatioksi. Kypsyyttä on osata edetä ensimmäisestä askeleesta toiseen.
Ensi kerralla kun jotakin ikävää tapahtuu sinulle ja yrität löytää jonkun jota syyttää, muistuta itseäsi että parasta mitä voit tehdä, on kääntää sivua. Negatiiviset tunteet ovat välttämättömiä, mutta mikäli etsimme ratkaisuja sen sijaan, että etsisimme jotakin, jota syyttää, jossakin vaiheessa huomaamme, että nuo negatiiviset tunteet ovat menneet matkoihinsa ja olemme päässeet lähemmäksi päämääriämme.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.