Kuusi väärää uskomusta kärsimyksestä

Alla tutustumme kärsimykseen liittyviin kuuten epätoteen uskomukseen, jotka yhteiskunta yhtä lailla kuin perheemmekin, ovat kivun varalta asentaneet meihin jotta selviytyisimme sen kanssa kamppaillessamme. Kuulostavatko näistä mitkään tutuilta?

“Älä sekoita kärsimystä rakkauteen, äläkä voita surua unohtamalla…”

– Margarita Rojas-

1. Pääse yhdestä yli tapailemalla toista

Meille on opetettu, että päästäksemme menetyksen yli meidän pitäisi yksinkertaisuudessaan korvata menettämämme täyttämällä tästä syntynyt tyhjiö jollain korvaavalla. Esimerkiksi jos lemmikkimme kuolee, voimme me yksinkertaisesti käydä ostamassa toisen.

Tämä viestittää meille, että korvaamalla tietyn ihmisen menetyksen toisella ihmisellä, me saamme sen helpotuksen tuskalta mitä haemme. Oletko koskaan kuullut ilmaisua, “kyllä meressä kaloja riittää“? Olet saattanut itse sanoa jollekin näin, tai olet voinut saada tämän pienen vinkin itse, erityisen suosittu tämä muistutus on heti parisuhteen hajoamisen jälkeen. Mutta saako tämän kuuleminen sinun olosi tosiasiassa paremmaksi vai tuleeko olosi entistä kurjemmaksi?

Meidän ei pitäisi koskaan, EI IKINÄ, koettaa korvata jotain mikä on merkinnyt meille aikoinaan niin suunnattoman paljon. Vaikka toinen parisuhde tai kumppani tulee lopulta kuvioihin, ei se tule koskaan olemaan sama asia. Miksi koettaa paeta kipuamme? Olemmeko me niin heikkoja, että emme pysty käsittelemään sitä?

2. Jos sinä kärsit, sinä kärsit yksin

Kun joku itkee, heidät jätetään mielellään yksin, ja kun me kärsimme me juurikin haluamme olla omissa oloissamme; näin meille on opetettu. Koskaan ei ainakaan pitäisi itkeä julkisesti, tukahduta tunteesi!

Kun me koemme kärsimystä ja haluamme itkeä, teemme sen yksityisessä paikassa muiden katseilta turvassa. Tunteiden esittäminen julkisesti on hävettävää. Surullisuus ei kutsu seuraa samoilla tavoin kuin onnellisuus. Tämän kaiken seurauksena meidät on hiljalleen ohjelmoitu uskomaan, että surullisuus ei ole hyvä tai toivottava tunnetila. Kuitenkin todellisuudessa sitä pitävät “pahana” ainoastaan ne, jotka kokevat jonkun muun surullisuuden epämukavana tekijänä. Meille muille se on vain tunne toisten joukossa, jota on muiden tunteiden tavoin mahdotonta välttää.

3. Aika parantaa kaikki haavat

Tämä on toinen suhteellisen yleinen sanonta ja se antaa kaikessa kauneudessaan ymmärtää, että kaikki unohtuu ajan kuluessa, ja että lopulta kipukin vain katoaa. Mutta totuuden nimessä, tämähän luonnollisesti riippuu täysin pois menneestä ihmisestä ja siitä paljonko hän sinulle merkitsi.

Ajatus, että “aika parantaa kaiken” sisältää silti ripauksen totuuttakin. Onhan totta, että suurimmassa osassa tapauksista jonkin ajan kuluttua me emme koe oloamme enää yhtä surulliseksi kuin silloin kun kärsimys oli tuore. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meidät olisi “parannettu”. Äiti, jonka poika on kuollut, tuskin koskaan pystyy korjaamaan kipua jonka hänen menetyksensä on aiheuttanut. Vuosia ja vuosia voi kulua ilman, että tuska koskaan täysin katoaa, tai että hän pystyy täysin toipumaan. Tästä syystä onkin ehkä osuvampaa sanoa, että ajan kanssa me opimme elämään kivun kanssa.

4. Viikon sisään sinusta tuntuu paremmalta

Häipyykö kärsimys todellakin tietyn aikarajan kuluessa? Kipu on yksilö- ja henkilökohtaista. Joillakin se saattaa kestää vain viikon, joillakin kuukausia ja toisilla jopa vuosia. Kärsimyksen mitätöiminen ja väite, että se menee kyllä ohi sopivan aikamääreen kuluttua, on sekä tunteetonta että epähuomaavaista – ja saattaa aiheuttaa lisää kärsimystä niille, jotka jo ovat tuskissaan.

Me emme unohda, että olemme menettäneet jonkun ihmisen. Aika, jonka menetyksestä paraneminen vaatii, riippuu aina yksilöstä. Me emme pääse tuskan yli kun me haluamme, me pääsemme sen yli kun me olemme siihen valmiita.

5. Sinun pitää vain kiinnittää huomiosi muualle

Yleisen uskomuksen mukaan kevyet harhautukset rauhoittavat ja parantavat meidät… Väärin! Kiireiseksi tekeytyminen ei harhauta meitä kärsimyksistämme yhtään sen enempää kuin moinen voi parantaa haavojamme. Meidän tunteemme eivät ole jymäytettävissä näin. Me voimme toki lykätä kärsimystämme, mutta emme voi vain hankkiutua siitä eroon. Ennemmin tai myöhemmin kipu palaa, ja tekee sen vieläpä usein entistä voimakkaampana.

Hyväksy kipusi ja anna sen virrata vapaasti. Älä koeta harhauttaa itseäsi näiden tunteiden ääreltä. Hyväksy ne, tunne ne ja tule niiden kanssa sinuiksi. Sinä et voi torjua sellaista mikä on luonnollista ja jonka täytyy kulkea määrätty kurssinsa läpi. Vaikka sinä et välttämättä halua sitä, vaikka saatat kapinoida sitä vastaan ja vaikka voit koettaa sivuuttaa sen, kärsimys tulee joka tapauksessa jatkumaan.

6. Ole vahva!

Meistä tuntuu usein menetyksen jälkeen, että meidän täytyy jaksaa jatkaa ja pysyä vahvoina, jotta emme romahtaisi täysin. Todellisuudessa kuitenkin kovin usein he, jotka seuraavat näitä periaatteita, murtuvat ensimmäisinä. Miksi? Koska he pitävät kivun sisällään. He esittävät ulkoisesti vahvaa, vaikka kärsimys heidän sisällään on suunnatonta.

Menetys aiheuttaa heikkoutta joka voi olla hyvin pelottavaa. Me monesti koetamme peittää sen niin, että muut eivät huomaisi sitä. Miksi me emme osaa vapaasti näyttää heikkouksiamme? Miksi me esitämme vahvaa julkikuvaa, kun todellisuudessa emme koe olevamme sitä? Meitä ei ole tehty kivestä! Me tunnemme, me murehdimme, me kärsimme. On omaksi eduksemme jättää valheelliset julkisuuskuvat ja vaikutelmat menneeseen.

Nämä listatut kuusi yhteiskunnallista uskomusta kivusta vaikuttavat meistä moneen perusteellisella tavalla. Samastuitko sinä näistä yhteenkään? Oletko koskaan kokenut tarvetta välttää tunteitasi, kääntää ajatuksesi pois kärsimyksestäsi, olla vahva kun olosi on todellisuudessa ollut heikko? Meidän täytyy tulla sinuiksi kipumme kanssa ja välttää näitä uskomuksia, jotka tosiasiassa tekevät meistä haavoittuvaisempia. Tuska ei heikennä meitä, se tekee meidät tietoisiksi siitä mistä välitämme eniten.