Kun haluan itkeä, en itke... ja sitten itken ilman syytä

Itkeminen on äärettömän monimutkainen toimenpide, ja se on myös äärettömän liikuttava. Itse asiassa tiede yrittää edelleen tarjota meille vastausta siihen, miksi itkemme. Kun on kyse ihmisistä, se on reaktio, johon liittyy paljon vahvoja tunteellisia tiloja, oli sitten kyse onnellisuudesta tai kurjuudesta. Samat motiivit pätevät myös joihinkin eläimiin, jotka antavat kyynelten virrata silmistään.

Itkeminen on pohjimmiltaan meidän ensimmäinen tapamme ilmaista itseämme muulle maailmalle. Se on kommunikaatiomme perusta elämämme ensimmäisten kuukausien aikana. Se on meidän tapamme sanoa: ”olen täällä” ja ”tarvitsen muita.” Itkeminen edeltää puhuttua kieltä, ja samanaikaisesti se myös ylittää sen.

Joka ikinen ihminen tietää miltä tuntuu itkeä. Joskus itkemme kärsimyksestä, jolle emme löydä sanoja. Ja joskus siitä syystä, että nauru ylittää rajansa ja muuttuu kyyneliksi. Joskus itkemme yksinkertaisesti kiihtymyksestä, ja joskus me itkemme kun tunnemme yhteen törmääviä tunteita, tietämättä miksi.

Kun haluan itkeä, en itke

Itkeminen on liikuttumisen symboli, ja siksi se on torjuttu, väheksytty. Näin on etenkin ympäristössä jossa tunteita ei arvosteta, ja ympäristöissä jotka ovat liian autoritaarisia. Itkeminen liitetään naisellisuuteen, ja siksi se saattaa olla halveksunnan kohde. Mutta jopa kaikkein kivikasvoisin soturikin aloitti elämänsä itkemällä. Ja jos joku ei salli itsensä itkeä läpi elämänsä, se johtuu tarpeesta tukahduttaa tunteet, ei siitä että hän ei tunne tarvetta itkeä.

On hetkiä, jolloin tunnemme olevamme täynnä kyyneliä. Mutta samaan aikaan jokin tuntematon voima taistelee pysäyttääkseen nuo kyyneleet. Se pyrkii välttämään silmiemme kostumisen ja kyynelten putoamisen poskillemme. Usein näissä tilanteissa tunnemme ylivoimaisia tunteita, kuin taivas joka on mustien pilvien peitossa, emmekä tiedä miksi asia on näin. Usein tuossa voimassa joka pyrkii estämään kyyneleemme on kyse pelosta, jonka tunteemme ovat tuoneet. Pelko siitä, että jos alat itkemään, et ehkä kykene lopettamaan.

Tämän artikkelin otsikko on eräästä Rubén Daríon runosta: ”Nuoruus, tuo jumalallinen aarre, olet jo lähdössä ollaksesi palaamatta koskaan takaisin! Kun haluan itkeä, en itke. Ja joskus itken ilman mitään syytä…” Tunnemme juurikin noin niissä elämän hetkissä, kun tarvitsisimme voimaa liikkuaksemme eteenpäin, mutta kyynel pyytää meitä pysähtymään hetkeksi.

Ja joskus itket tietämättä syytä miksi…

Sinulle käy näin siksi, että et anna itsellesi tarpeellista aikaa sallia sisälläsi olevaa kärsimystä päästä pintaan terveellisellä tavalla. Puhumme kärsimyksestä, joka löytyy asialistaasi kaikkien kirjoitettujen tehtävien alimmaiselta sijalta. Sillä ei ole erityisemmin aikaa esittää pääroolia, ja siksi se ei kykene parantumaan.

Et itke siitä, mikä on sinua ylivoimaisempi. Sen sijaan saatat itkeä kansallishymnin soidessa, tai kun pysähdyt katsomaan mainosta, joka toisen tunteen vallitessa saattaisi vaikuttaa hirvittävän tylsältä.

Ehkäpä jokin melodia saa sinut kyynelehtimään, tai kirjallisuus, tai jopa se, miten koira kävelee. Jos on olemassa ratkaisematonta kärsimystä, mikä tahansa voi saada aikaan tuon hämmästyttävän kyyneleen. Mikä tahansa voi saada itkun aikaan, juuri silloin kun et halua sen tapahtuvan.

Myös suurissa sisäisten muutosten hetkissä, kyyneleet voivat alkaa virtaamaan hetkenä minä hyvänsä. Jokainen suuri muutos tarkoittaa hyvästien sanomista toiselle aikakaudelle. Hetkille, jotka eivät koskaan palaa takaisin. Vaikka tuo aikakausi olisikin ollut täynnä huonoja hetkiä, niillä oli kuitenkin suuri merkitys elämässämme. Muutosten hetkissä meistä tulee äärettömän tunteellisia melkeinpä kaikelle, ja meillä on tapana itkeä ilman mitään motiivia.

Anna itkemisen alkaa!

Itkeminen on aina terveellistä toimintaa. Ensinnäkin siitä syystä, että se muuttaa nykyisen paineen entiseksi paineeksi sisäisessä maailmassasi. Se on hyväksi, sillä se vapauttaa sisäistä voimaa. Kun itket, sallit tämän voiman tulla tyhjennetyksi, joka taas tuottaa vapautumisen ja helpotuksen tunnetta. Itkemisen mukana on yleensä myös tunteellista purkautumista, ja siinä mielessä se saa aikaan hyvän olon tunnetta.

Tunteellisen kyyneleen koostumus on erilainen kuin niin kutsutun peruskyyneleen. Peruskyyneleet ovat kyyneleitä, joita silmä tuottaa kostuttaakseen silmää. Tai kun silmä on ärsyyntynyt, esimerkiksi sipulia leikatessa. Tutkijat ovat selvittäneet, että tunteellisessa kyyneleessä on enemmän proteiineja ja enemmän stressiin liittyviä hormoneja. Siksi ajatus siitä, että itkeminen on vapauttava toimi, on toteamus tieteellisellä pohjalla.

Itkeminen on myös kieltä, kommunikaation muoto. Se ilmaantuu silloin kun sanat eivät riitä kuvaamaan tunteitamme, esimerkiksi silloin kun saavutat jotain, ja saavutuksesi on ratkaiseva tekijä elämässäsi. Tai kun todistat jonkin tapahtuman, ja jokainen rakenneosanen alkaa liikkumaan sisälläsi. Siksi sanotaan, että itkeminen on todella monimutkainen asia, sillä se liittyy todella syvällisiin tunteisiin. Ja siltikään ei ole olemassa teoriaa, joka selittää itkemistä kokonaisuudessaan.

He jotka kehuskelevat sillä että he eivät itke koskaan, kärsivät jostain jota voisimme kutsua tunteelliseksi lukutaidottomuudeksi. Psykoanalyytikko Jean Allouch puhuu ”kuivaksi suruksi” kutsutusta ajanjaksosta. Hän olettaa, että nykypäivän ihmiset eivät halua itkeä, edes silloin kun heillä on ilmiselvät ja varteenotettavat motiivit tehdä niin. Hän on myös sitä mieltä, että tämä rajoittaminen voi olla monen eri masennuksen perusta. Itkeminen ei ole heikkouden merkki, vaan spontaanisuuden merkki. Siksi voit peloitta sanoa: antaa itkemisen alkaa!