Kukaan ei ole korvaamaton

Kukaan ei ole korvaamaton. Tämän tarinan opetus on se, kuinka vaarallista on tulla niin pakkomielteiseksi tavoitteistansa, että sulkee muut ihmiset pois ja eristää itsensä maailmasta.

Tämä on tarina Andrew’sta, joka oli poikkeuksellisen lahjakas kirjanpitäjä. Andrew oli loistava ja kunnianhimoinen nuori mies, joka halusi olla menestyvä ja korvaamaton työssänsä. Hän valmistui korkeakoulusta hyvillä arvosanoilla, joten hänen professorinsa antoivat hänelle suosituksensa hänen pyrkiessä töihin arvostettuun yritykseen. Hän alkoi työskennellä siellä avustajana.

Andrew oli aina ensimmäinen joka saapui ja viimeinen joka lähti. Hän halusi uppoutua täysin kaikkeen, mitä yritys teki. Hänen tavoitteenaan oli tietää kaikki ja olla niin tehokas, että yritys pitäisi häntä välttämättömänä. Siksi hän antoi kaikkensa joka päivä.

Andrew’n työ oli todella laadukasta. Näin ollen hänen pomonsa päätti antaa hänelle ylennyksen. Aivan kuten entisessä tehtävässäänkin, Andrew menestyi kaikin tavoin. Tällä kertaa hän työskenteli vielä kovemmin. Kun hän ei tehnyt töitä, hän luki työhön liittyviä asioita tai kokeili uusia strategioita ollakseen entistäkin tehokkaampi. Hänen työtoverinsa kunnioittivat häntä, ja hänellä meni erittäin hyvin.

”Intohimo on positiivinen pakkomielle. Pakkomielle on negatiivinen intohimo.”

-Paul Carvel-

Kukaan ei ole korvaamaton: uusi vastuu

Tarina kertoo, että kaikki puhuivat siitä, miten hieno työntekijä nuori Andrew oli. Vain kahden vuoden kuluttua yrityksen hallitus päätti ylentää hänet talousjohtajaksi. Tähän rooliin ei voisi olla ketään parempaa kuin Andrew.

Kun Andrew aloitti uuden johtotehtävänsä, hänestä tuli vielä enemmän pakkomielteinen täydellisyyden suhteen. Kahdeksan tunnin sijaan hän alkoi työskennellä 12 tuntia päivässä. Hänellä alkoi olla selittämättömiä pelkoja. Jostain syystä hän uskoi, että kaikki muut työntekijät halusivat hänen työnsä. Talousjohtajan palkka oli suuri ja asema oli todella arvostettu. Andrew alkoi epäillä kaikkia.

Johtajana hän joutui johtamaan muita työntekijöitä. Tarinan mukaan  Andrew’sta tuli kuitenkin hyvin epäileväinen. Hän ei ollut hyvä johtaja, hän ei tarjonnut paljon ohjausta eikä antanut hyviä ohjeita. Itse asiassa hän antoi mahdollisimman vähän ohjeita. Hän ajatteli, että jos hän antaisi liikaa tietoa työntekijöilleen, yksi heistä saattaisi päätyä tietämään yhtä paljon kuin hän ja yrittäisi ottaa hänen työnsä. Ei kestänyt kauaakaan ennen kuin kukaan ei kysynyt häneltä enää mitään.

Kukaan ei ole korvaamaton: odottamaton muutos

Tarina kertoo, että Andrew’lla kaikki meni hyvin muutaman vuoden ajan. Eräänä päivänä yhtiön presidentti pyysi häntä kouluttamaan Johnia. John oli nuori mies, jonka yritys palkkasi avustamaan Andrew’ta. He ajattelivat, että Andrew tarvitsi apua, koska hän tuntui hukkuvan työmääräänsä. Andrew ei tietenkään ollut tyytyväinen.

Andrew teki samoin Johnin kanssa kuin hän teki kaikkien muidenkin työntekijöiden kanssa: antoi hänelle hyvin vähän ohjeita. John huomasi sen, mutta ei tuonut sitä esiin. Sen sijaan hän lähti selvittämään asioita itse. Hän päätti oppia muilla osastoilla työskenteleviltä ihmisiltä. Hän kyseli ympäriinsä ja pystyi keräämään tarpeeksi tietoa täyttääkseen koulutuksessaan olevia aukkoja.

Viiden vuoden kuluttua hallitus ilmoitti etsivänsä uutta toimitusjohtajaa. Andrew, joka oli vastuussa monista tärkeistä asioista, ajatteli, että hänen suuri hetkensä oli vihdoin koittanut. Hallitus päätti kahdesta mahdollisesta ehdokkaasta: Andrew ja John.

Tarinan opetus

Kaikkien yllätykseksi hallitus valitsi Johnin uudeksi toimitusjohtajaksi. Andrew ei voinut uskoa sitä. Kukaan muu työntekijä ei ollut yhtä tehokas kuin hän oli. Hän ei ymmärtänyt, miten hän oli hävinnyt. Hallitus selitti, että hän oli korvaamaton talousjohtajana. Kukaan ei voinut tehdä tätä työtä paremmin kuin hän teki, joten hänen pitäisi pysyä tässä tehtävässä.

Myöhemmin rahoitusryhmä kutsuttiin koulutusseminaariin. Andrew halusi mennä, mutta ei ehtinyt suuren työmääränsä vuoksi.

Andrew’n kannalta oli valitettavaa, että muut työntekijät oppivat käyttämään yrityksen uusia tietokoneohjelmia työpajan aikana. Koska hän ei mennyt koulutukseen, hän ei oppinut käyttämään ohjelmia, ja hänen tietämättömyytensä tuli nopeasti esille. Hän ei pystynyt sopeutumaan muutoksiin.

Lisäksi uusi ohjelmisto hoiti monia asioita, joihin Andrew oli erikoistunut. Andrew’n taidot olivat vanhentuneet. Monien vuosien palvelussuhteensa johdosta hallitus ei erottanut Andrew’ta, vaan nimitti hänet toiseen tehtävään.

Andrew’n tarina opettaa meille, että pakkomielteet voivat sokeuttaa ja saavat usein pahimmat pelkosi toteutumaan.