Kolme mahtavaa lyhyttarinaa pohdittavaksi

Nämä kolme lyhyttarinaa kertovat siitä, miten tärkeää on katsoa ulkonäköä pidemmälle. Jos katsomme vain pintaa, emme käsitä todellisuutta liikuttavia piilotettuja voimia.

Tässä artikkelissa annamme sinulle kolme mahtavaa lyhyttarinaa pohdittavaksi. Ne ovat kaikki tuntemattomien kirjoittamia. Niitä on kuitenkin kerrottu jo monien vuosien ajan aina siihen pisteeseen asti, että niistä on tullut osa kulttuuria. Ne pyrkivät tarjoamaan meille arvokkaan oppitunnin.

Nämä kolme lyhyttarinaa kertovat tilanteista, joissa kaksi eri todellisuutta kohtaavat toisensa. Toinen niistä on pinta, joka juuri sen takia vaikuttaa olevan todellinen. Toinen on piilotettu. Sitä ei siis kukaan huomaa ensimmäisellä silmäyksellä.

Kaikilla näillä mahtavilla tarinoilla on tavoite. Niillä halutaan varmistaa, että tajuamme että toisinaan asiat eivät ole sitä miltä ne vaikuttavat. Jos todella haluamme ymmärtää maailmaa, ei meidän pitäisi keskittyä vain ulkonäköön. Sen sijaan on välttämätöntä kysyä itseltään mitä syitä ympäristömme takana piilee.

Tässä nuo kolme valitsemaamme lyhyttarinaa:

1. Sammakko ja ruusu

Tämä tarina kertoo tasapainosta.

Olipa kerran punainen ruusu. Kaikki ihmiset puhuivat siitä, kuinka se oli kaunein kukka koko puutarhassa. Ruusu tunsi innostusta, kun sitä kehuttiin. Se kuitenkin halusi, että ihmiset katsoisivat sitä lähempää. Se ei ymmärtänyt, miksi kaikki aina katselivat sitä kaukaa.

Eräänä päivänä ruusu huomasi valtavan tumman sammakon istuvan hyvin lähellä. Sammakko ei ollut ollenkaan komea kaikkien rumien läikkien ja tylsän värisävyn kanssa. Sen silmätkin olivat liian isot. Niin isot, että ne pelottaisivat ketä tahansa. Ruusu tajusi sitten, että kukaan ei koskaan tullut ruusun lähelle tämän eläimen takia.

Ruusu käski sammakkoa heti lähtemään. Kuinka sammakko ei tajunnut itse kuinka huonolta se sai ruusun näyttämään? Sammakko oli hyvin nöyrä ja tottelevainen ja hyväksyi tämän välittömästi. Se ei halunnut häiritä ruusua, joten se lähti.

Muutaman päivän sisällä ruusu alkoi kuihtua. Sen lehdet ja terälehdet alkoivat putoilla. Kukaan ei halunnut enää katsoa sitä. Yhtäkkiä lisko kulki ohi ja näki ruusun itkevän. Se kysyi ruusulta mikä sillä oli hätänä ja ruusu kertoi liskolle, että muurahaiset tappoivat sen. Sitten lisko sanoi sen, minkä ruusu jo tiesikin: “sammakko söi muurahaiset ja piti sinut kauniina”.

2. Tarina kahdesta sammakosta

Katsotaanpa sitten seuraavaa lyhyttarinaa. Se kertoo voiman vaikutuksesta, joka muiden ihmisten mielipiteillä saattaa olla meihin.

Olipa kerran suuri sammakkoryhmä, jonka oli aina tapana mennä metsään viettämään aikaa ja pitämään hauskaa. Ne kaikki lauloivat ja hyppivät, kunnes tuli ilta. Niiden oli tapana aina nauraa kovaan ääneen ja ne olivat erottamattomat.

Eräänä päivänä niiden tavallisen lähdön aikaan sammakot päättivätkin mennä uuteen metsään. Tavallisten leikkiensä keskellä kolme ryhmästä vajosi syvään kuoppaan, jota kukaan niistä ei ollut huomannut aikaisemmin. Muut sammakot olivat shokissa. Ne katsoivat kohti kuopan pohjaa ja näkivät sen olevan liian syvä. “Menetimme sammakot”, ne sanoivat.

Kolme kuoppaan pudonnutta sammakkoa yritti kiivetä kuopan seinämiä pitkin, mutta se oli todella vaikeaa. Ne pääsivät tuskin 30 cm eteenpäin, kun ne taas tippuivat alas. Muut sammakot alkoivat puhua siitä, kuinka niiden ponnistelut olivat turhia. Kuinka ne muka onnistuisivat kiipeämään niin korkeaa seinämää pitkin? Muut sammakot ajattelivat, että niiden pitäisi vain luovuttaa. Mitään ei ollut tehtävissä.

Kaksi sammakkoa kuuli nämä kommentit ja päätti luovuttaa. Ne ajattelivat muiden sammakoiden olevan oikeassa. Kolmas sammakko puolestaan jatkoi kiipeämistä ja putosi taas, mutta parin tunnin yrittämisen jälkeen se onnistui pääsemään takaisin pinnalle. Muut olivat ihmeissään. Yksi sammakoista kysyi: “kuinka oikein teit sen?”, mutta sammakko ei vastannut. Se oli kuuro.

3. Pelokas leijona

Tämä tarina kertoo pelosta.

Tarina tapahtuu kauniilla Afrikan savannilla, jossa leijona oli juuri kadottanut laumansa. Se oli kävellyt 20 päivää putkeen paikasta toiseen, mutta ei pystynyt löytämään laumaansa. Leijonalla oli nälkä ja jano, mutta se myös pelkäsi todella paljon yksin olemista.

Lopulta leijona huomasi juomapaikan. Se juoksi sitä kohti kaikkine voimineen. Se oli kuolemaisillaan janosta ja tarvitsi hieman tuota elintärkeää nestettä, hinnalla millä hyvänsä. Kun leijona pääsi juomapaikalle, se kuitenkin huomasi toisen janoisen leijonan heijastuksen vedestä. Se päätti siis juosta pois. “Lammella on jo omistaja”, se ajatteli.

Sinä yönä leijona päätti pysyä lähellä juomapaikkaa, mutta se ei uskaltanut palata takaisin sille. Jos paikan omistava leijona ilmestyisi, hyökkäisi se luultavasti leijonaa vastaan, kun tämä käytti sen omaisuutta. Ja leijona ei ollut sellaisessa kunnossa, että se pystyisi kohtaamaan ketään. Kului toinen päivä ja aurinko paahtoi voimakkaasti.

Leijona ei pystynyt enää sietämään janoa, joten se päätti ottaa riskin. Se ei yksinkertaisesti jaksanut enää. Se lähestyi lampea varoen ja kun se pääsi juomapaikalle, näki se taas tuon toisen leijonan. Leijona oli kuitenkin janoinen, joten se ei välittänyt. Se laittoi päänsä lampeen. Juuri sillä hetkellä toinen leijona katosi: pelottava leijona, jonka se oli nähnyt, olikin sen oma peilikuva. Sellaisia pelot ovat: ne katoavat, kun ne kohdataan.