Kestävä rakkaus alkaa, kun ihastumisvaihe lakkaa

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Adriana Díez

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Milloin emme ole enää rakastuneita? Milloin kyseessä on rakkaus ja milloin ihastuminen? Avain kestävän rakkauden ymmärtämiseen on katsoa sitä siirtymänä. Näin kykenemme ymmärtämään, miksi niin monet rakkaudet selviävät kun idealisointivaihe loppuu, ja miksi jotkut eivät.

Ei ajatella asiaa ihastumisen päättymisenä ja rakkauden alkamisena, vaan kuvitellaan näiden kahden välille pikemminkin polku. Ihastuminen on täynnä idealisointia: emme näe toista ihmistä sellaisena kuin hän todella on. Sen sijaan heijastamme kaikki toiveemme ja halumme häneen. Kaikki mitä haluamme toiselta ihmiseltä on vankina tuossa intohimossa.

Stenbergin teoria rakkaudesta

Tämä psykologi puhuu rakkaudesta tunteena, jossa on kolme peruselementtiä:

• Läheisyys: Ymmärretään läheisyytenä kahden ihmisen välillä, jotka oppivat tuntemaan toisiaan, tutustuen toisiinsa ja herättäen toisissaan luottamusta paljastaa sielunsa.
• Intohimo: Tunne halusta ja fysiologisesta aktivoitumisesta.
• Omistautuminen: Molempien päätös pysyä yhdessä.

• Pitäminen: Vain läheisyys on läsnä tässä. Kaksi ihmistä tuntee läheisyyttä ja ymmärrystä.
• Ihastuminen: Tätä luonnehtii intohimo. Siinä on fyysistä ja seksuaalista viehätysvoimaa. Se tapahtuu hyvin nopeasti, mutta myös vähenee melko nopeasti.
• Tyhjä rakkaus: Jäljellä on omistautuminen. Päätös pysyä yhdessä tehtiin, ja se päätös pysyy tehdyn lupauksen takia.
• Romanttinen rakkaus: Tässä on intohimoa ja läheisyyttä. Tällaisessa rakkaudessa ei ole omistautumista.
• Kumppanirakkaus: Läheisyys ja omistautuminen luonnehtivat tätä rakkauslajia. Se ymmärretään omistautuneena, kestävänä rakkautena ystävyysmielessä.
• Kohtalokas rakkaus: Ymmärretään intohimona ja omistautumisena, mutta ilman läheisyyttä. Kumppanukset eivät tunne toisiaan hyvin ja heidän on vaikea pysyä yhdessä.

Ymmärtämällä näitä erilaisia rakkauksia voimme ymmärtää paljon paremmin tämän tunteen dynaamisuuden ja vaihtelevuuden. Voimme siis siirtyä yhdestä rakkaudesta toiseen riippuen siitä, menevätkö vaiheet eteenpäin tai alkaako jokin yllä mainituista kolmesta elementistä erottua enemmän.

Onko tervettä olla aina rakastunut?

Moni ihminen kuvailee ihastumisvaihetta houreiseksi vaiheeksi. Tämän vaiheen aikana nimittäin sen välillä, miten asiat todellisuudessa ovat ja kuinka me itse käsitämme niiden olevan, on suuri ero. Idealisoimme toista henkilöä ja meidän on äärimmäisen vaikea olla objektiivisia. Tästä syystä sitä ei pidetä aitona rakkautena. Jonkun rakastaminen tarkoittaa hänen tuntemistaan kokonaan, sen tietämistä mistä pidämme ja emme pidä hänessä, ja päätöksestä pysyä hänen kanssaan siitä huolimatta.

Kun rakastumme, aivomme vapauttavat kahta ainetta, jotka tunnetaan serotoniinina ja dopamiinina. Niiden vapautuminen luo mielihyvän ja onnen tunteen, joka tekee meistä “riippuvaisia” toisesta henkilöstä, sillä se luo euforian ja yleisesti ottaen hyvän olon meissä.

Mutta tämä tunneryöppy vähenee ajan myötä ja väistyy uusien, järkevämpien tunteiden tieltä. Joskus voimakkaampien sellaisten. Rakastuneena aivomme tempautuvat intohimoon ja hetken tuomaan onneen, hyvin samaan tapaan kuin eläimillä.

Kun aivomme rakastavat, ne tekevät sen myös järjen osalta, punniten ja tehden päätöksiä, valiten toisen ihmisen kypsemmällä ja “inhimillisemmällä” tavalla. Rakastutaan joka päivä, mutta opitaan erityisesti rakastamaan vielä silloinkin, kun ihastumisvaiheen antama ylimääräinen “teho” lakkaa.

Kestävä rakkaus merkitsee tiettyjä uhrauksia ja vaatii sellaista työtä, jossa meillä oli vaikeuksia alussa. On meidän itsemme päätettävissä, onko se sen arvoista vai ei.