Keikkatalous: kuinka siihen sopeudutaan

Maailma on muuttunut paljon. Monista elämän näkökulmista katsottuna muutos on nopeampi kuin kykymme omaksua se. Yksi hämmentävimmistä muutoksista on se, jonka tunnemme nyt nimellä “keikkatalous”.

Keikkatalous on uusi työskentelytapa. Sen pääominaisuuksiin kuuluvat jatkuvat lyhytaikaiset työsopimukset pieniin työtapahtumiin ja -projekteihin.

Tämä on luonnollisesti vaikeuttanut vakaan ja pitkäkestoisen työn löytämistä. Tällaisessa tilanteessa on tietenkin melko vaikeaa löytää yksilöllistä keskipitkää tai pitkäaikaista elämänprojektia, sillä maailmassa on paljon työhön liittyvää epävarmuutta.

Joillekin ihmisille kyseessä on yksi suurimmista työhön liittyvän epävarmuuden muodoista. Ja rehellisesti sanottuna heillä on täysi oikeus ajatella sillä tavoin. Toisaalta muut ihmiset ajattelevat keikkatalouden olevan pysäyttämätön dynamiikka, jota useimmat työnantajat päätyvät seuraamaan lähitulevaisuudessa. Kyseessä on peruuttamaton muutos, joka pakottaa meidät kiertämään tärkeitä hankkeita. Nämä ihmiset ovat myös oikeassa.

Keikkatalous

Keikkatalous on ihanteellinen malli työnantajille. Ensinnäkin heidän ei tarvitse käsitellä työntekijöidensä sosiaaliturvakuluja. Sen lisäksi tämä uusi malli saa heidät reagoimaan ainoastaan tarjonnan ja kysynnän lakiin, ei työlainsäädännön asettamiin velvoitteisiin.

Työntekijöiden kannalta tämä kuva on kuitenkin melko erilainen. Joissakin tapauksissa kyseessä voi olla ihanteellinen tilanne, sillä se voi antaa työntekijöille enemmän itsenäisyyttä. Niin kauan kun heille maksetaan reilusti heidän tekemästään satunnaisesta työstä, on kyseessä kannettava liiketoiminta. Muutoin se on tapa alentaa työntekijän työmäärää ja palkkaa.

Työtä pidetään nykyään kauppatavarana. Työvoimaa ostetaan ja myydään markkinoilla. Tällä viitataan yhdessä teknologian kanssa tulleeseen malliin, joka yllätti monet työntekijät. Monet ihmiset väittelevät yhä aiheesta.

Työntekijöiden oikeudet riskin alaisena

Useimmat keikkataloutta harjoittaneet ihmisistä ovat tehneet sitä siksi, että on parempi saada edes jotakin tuloja kuin olla työtön ja varaton. Useat instituutiot ovat kuitenkin alkaneet varoittaa ihmisiä tämän uuden mallin riskeistä.

Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on ollut erittäin valppaana tämän suhteen. Järjestö huomauttaa, että tämän mallin suurin riski on se, että se johtaa työntekijöiden oikeuksien progressiiviseen menetykseen, joista vanhemmat sukupolvet ovat taistelleet. Sen lisäksi järjestö myös väittää, että työntekijät tuntevat olonsa hyvin todennäköisesti epävarmuuden hämmentämiksi, mikä voi johtaa terveysongelmiin.

Pääongelmana on se, että keikkatalous on jo muuttunut suureksi työnlähteeksi. Jos sitä ei olisi olemassa, olisi työttömyyttä luultavasti paljon enemmän. Tämä puolestaan on pahin arvelluttavuuden muoto työntekijän elämässä. Kyseessä vaikuttaa siis olevan ratkaisua vailla oleva paradoksi.

Uuteen malliin sopeutuminen

Kaikkien teknologisten edistysten ja maailman uuden taloudellisen dynamiikan myötä on epätodennäköistä, että palaamme työmalliin, jota ihmiset noudattivat menneisyydessä. Työllisyyden luomiseksi yrittäjät tarvitsevat markkinan tarjotakseen työntekijöille myös tiettyä turvallisuuden tunnetta. Näin ollen monissa tapauksissa yritykset ovat lakanneet työskentelemästä tietyssä markkinaraossa ja alkaneet sen sijaan kehittää lyhytaikaisia projekteja, jotka ovat tietenkin pahentaneet epävarmuutta työyhteisössä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yritysten edistyksen täytyy perustua työntekijöiden työolosuhteiden heikentämiseen. Ottamalla huomioon viimeiset teknologiset edistykset, on enemmän kuin selvää, että molempien täytyy käydä läpi sopeutumisprosessi. On myös välttämätöntä, että yritys muokkaa sen lainsäädäntöä.

Samaan aikaan työntekijöiden pitäisi edistää aktiivista sopeutumista harkiten seuraavia näkökohtia:

• Mitä satunnaisempaa työ on, sitä suurempi palkan täytyy olla. Jos työntekijät noudattavat tätä kriteeriä, täytyy työntekijöiden todennäköisesti muokata suunnitelmiaan uudelleen ja ottaa huomioon tämä muutostekijä.
• Aseta minimipalkka työlle. Jokaisen työntekijän täytyy laskea minimipalkka omalle työlleen pohtien samalla työn vaatimia olosuhteita ja resursseja. Ajatuksena on olla hyväksymättä mitään, mikä on alle tämän palkan.
• Itsehallinto. Tämän mallin mukaan työskentelevien ihmisten tulisi suunnitella kulunsa, mukaanlukien sosiaaliturva-asiat ja säästöt “kuivien kausien” varalle. Hyvät hallintotaidot ovat tärkeitä tässä mallissa.

On tärkeää olla joustava ja avoin, mutta myös määritellä rajat. Pystymme tuskin edes näkemään keikkatalouden alkua vielä ja olemme jo varmoja siitä, että se tulee jatkamaan kasvuaan, kun aika kuluu. Tässä mielessä kaikkien työntekijöiden täytyy analysoida sitä ja keksiä terveellisin tapa sopeutua sekä hyödyntää tätä dynamiikkaa.