Isoisäni perintö: ikuinen side
Perintö, jonka isoisäni minulle jätti, ei ole mitattavissa maallisen mammonan mukaan, kuten vanhojen pysähtyneiden kellojen tai mustavalkoisten valokuvien.
Todellisin ja arvokkain lahja jonka hän minulle jätti, on se korvaamaton aika jonka vietimme yhdessä. Hitaat kävelyt syksyn lehtien läpi matkalla koulusta kotiin, hänen taskussaan pitämänsä suklaan maku ja ne tunnit, jotka vietimme kesän aikana meren äärellä… Josta siitäkin hän tiesi tuhat ja yksi tarinaa. Loputon määrä eeppisiä kertomuksia, jotka häilyivät jossakin toden ja tarun rajamailla.
Isovanhemmat tarjoavat meille noita vahvoja ja tiiviitä siteitä, jotka niputtavat eri sukupolvia yhteen. He ovat vastuussa arvojen opettamisesta eteenpäin, sekä meidän opettamisestamme tunteita ja kokemusta oppinuorana käyttäen. He ovat sekä leikkikavereita, uskottuja että neuvonantajia. Isovanhemman roolissa on monia eri puolia ja vaiheita.
He ovat niitä elämän puita joiden suojaan me voimme uskoa uusia sukupolvia.
Emme saa koskaan tietää valitsivatko isovanhempamme olla isovanhempia. Lapsenlapset saapuvat maailmaan odottaen tulevansa rakastetuksi, huolehdituiksi ja johdatetuiksi maailmaan luottamuksella ja varmuudella. Jokaisen lapsen täytyy saada luoda vahvoja siteitä ihmisiin ympärillään. Jos vanhemmat ovat tärkeitä, niin yhtälailla ovat myös isovanhemmat.
Me kannamme sisässämme osaa heidän verestään ja jollakin tapaa me jatkamme heidän perintöään oman sukupolvemme keskuudessa. Yhtä kaikki on olemassa monia tapoja joilla voi hoivata ja kasvattaa tätä suhdetta, joka yltää pelkkää konkreettista geneettistä koodia pidemmälle.
Isovanhemmat voivat saada ajan pysähtymään
Oletko ikinä huomannut tätä kykyä jonka useimmat isovanhemmat omaavat? Niinä hetkinä kun saavuit koulusta kotiin ja isoisäsi tuli hakemaan sinut, sinä tiesit että iltapäivä kuluisi hitaaseen ja tavallista rennompaan tapaan. Me emme myöskään saa koskaan tietää pyysivätkö isovanhempamme saada elää lapsuutensa uudestaan meidän kauttamme. Mutta, jollain tapaa, heidät jopa suorastaan tuomittiin tekemään niin.
He jakoivat kanssamme meidän leikkimme, meidän palapelimme. Nykyään he ovat monesti jopa melko näppäriä teknologian kanssa. He jakavat nauruja ja salaisuuksia lastenlastensa kanssa. He luovat tilanteita joissa on vahva tunnepuolen lataus, sävyltään hyvin erilainen kuin tilanteissa jotka jaamme vanhempiemme kanssa.
Isovanhemmat eivät lähes koskaan nuhtele tai toru sinua. He ovat hieman vapaamielisempiä kuin muut aikuiset, ja lisäksi he tietävät miten kuunnella. Heillä on aikaa jaettavaksi. Ja mikä vielä parempaa, he tietoisesti tekevät lapsenlapsilleen aikaa ja pysähtyvät näiden ääreen.
Isoisän rooli ja isoäidin rooli
Tämä fakta onkin yhtä mielenkiintoinen kuin se on tosi. Useiden gerontologian ja perhepsykologian piirissä tehtyjen tutkimusten mukaan rooli, jonka isoisät ottavat omakseen, on erilainen kuin meidän isoäitiemme omaama.
Isoäidit ovat täynnä omistautumista, huolta ja huomionosoituksia. He ovat niitä jotka murehtivat saammeko me hyvin ja tarpeeksi syödäksemme, sekä huolehtivat hyvinvoinnistamme muutenkin. Jollain tapaa he ovat tavallista tiukemmin kiinni todellisuudessa vain voidakseen olla hyödyksi.
Isoisät toisaalta tarjoavat viisautta menneiltä ajoilta ja heillä on tarjota runsas henkilökohtainen perintö, joka välittyy heidän lapsenlapsilleen tuhansien kiehtovien tarinoiden kautta. Tarinoiden, joita lapset kuuntelevat silmät suurina ja sydän jännityksestä sykähdellen.
He ovat meidän liittolaisiamme kriisin hetkellä
Isovanhemmat ovat elämänpuita joiden suojiin koko perhe voi majoittua rauhallisina aikoina, mutta myös ja erityisesti myrskyisessä säässä. Teini-ikäiset esimerkiksi ovat taipuvaisia löytämään jonkinlaista mielenrauhaa tästä siteestä isovanhempiinsa, jotka voivat tarvittaessa toimia myös sovittelijoina vanhempien kanssa.
Isovanhempia usein kritisoidaan siitä että he antavat liiaksi periksi, heidän kyvyttömyydestään sanoa kielteisiä asioita ja siitä että he ovat puolueellisia lapsenlapsiaan ennemmin kuin omia lapsiaan kohtaan. Isovanhemmat löytävät itsensä elämässään tilanteesta jossa he jättävät omaan arvoonsa ristiriidat ja asettavat tärkeimmälle sijalle tunnepohjaiset arvot, ja yli kaiken läheisyyden omaan sukuunsa.
Minun isoisäni ei ollut ainoastaan mielikuvitusta ruokkiva tarinankertoja. Hän oli mies joka ei voinut sietää tyhjän talon hiljaisuutta saati riidoilla ja tappelulla täytetyn huoneen meteliä. Minun isoisäni oli tyyneyden meri joka tarjosi seesteisen tuulahduksen perheen kriisien keskellä. Kukaan ei koskaan saanut selville miten hän sen varsinaisesti teki. Mutta hänen ansiostaan minulla oli turvallinen ja onnellinen lapsuus.
Lapsuus täynnä, todella ääriään myöten täynnä, henkilökohtaista perintöä joka on paljon arvokkaampaa kuin aarteet niissä mehukkaissa merirosvotarinoissa joita hän kertoi minulle kun olin lapsi.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.