Isä ei ikinä lopeta isänä olemista

Isän rooli on muuttunut viime vuosina, ja nykyään isän rooli ei ole niin tarkkaan määritelty kuin ennen. Ennen vanhaan isän rooli oli paljon selvempi. Isät olivat taloudellisesti tärkeitä, ja heidän sanansa oli laki. He olivat kuin auktoriteetin ääni, mutta he eivät ottaneet niinkään osaa lasten kasvatukseen ja vielä vähemmän he ottivat osaa kotitöihin. Kun asiat olivat näin, kaikki näytti olevan järjestyksessä.

Viime vuosikymmenet ovat muuttaneet kuvaa miehestä radikaalisti, ja tietenkin samalla myös kuvaa siitä, millaisia isien tulisi olla. Mutta kaikesta huolimatta, ennen vanhaan sekä nyt, isät ovat aina tunteneet ottavansa osaa lastensa menestymiseen.

“Hallitse kotiasi, ja tulet tuntemaan riisin ja puun hinnan. Kasvata lapsesi ja opit kuinka paljon oletkaan velkaa omille vanhemmillesi.”

-Itämainen sananlasku-

Aikaisemmin isät olivat huolissaan lasten kasvattamisesta rehellisiksi ja ahkeriksi kansalaisiksi. Nykyään, käyttäen samanlaista logiikkaa, isistä on tullut eräänlaisia johtajia. Sen lisäksi että he haluavat lapsistaan kasvavan kunnon kansalaisia, he haluavat lastensa myös olevan hyviä jossain tietyssä aiheessa, kuten urheilussa.

Tällaista tavoitellaan mm. missä tahansa lasten turnauksissa viikonloppuisin. Siellä isät ovat aina mukana taustalla, johtamassa lapsiaan, jotta heidän lapset olisivat parhaita omissa toimissaan. Jotkut isät ottavat osaa tällaiseen toimintaan niin paljon, että he jopa keskittävät kaiken lastenhoitonsa näihin tavoitteisiin, jättämättä tilaa rakkaudelle. Tällaiset vanhemmat heijastavat omat fantasiansa menestyksestä lapsiinsa. Tiettyyn rajaan asti, he lopettavat niin sanotusti isänä olemisen ollakseen lastensa henkilökohtaisia valmentajia.

Suorat ja epäsuorat paineet isältä

Monelle isälle on haaste huomata erot miten kasvattaa onnellinen lapsi ja miten menestyvä lapsi. Monille nuo kaksi sanaa ovat synonyymeja. Siksi, hyvässä uskossa, he yrittävät keskittää lastensa koulutuksen erilaisiin saavutuksiin, etenkin silloin kun tämä merkitsee kilpailua.

Tällaiset isät haluavat olla ylpeitä lastensa saavutuksista. Ja joskus he eivät osaa erottaa omia toiveitaan lastensa toiveista. Ja lapset, yleisesti ottaen, haluavat täyttää vanhempiensa odotukset. Ja näin lapset oppivat tunnistamaan vanhempiensa tyytyväisyyden heidän hymystään ja kasvojensa ilmeistä, saadessaan täydet pisteet kokeista, tehdessään maalin jalkapallossa, juostessaan muita nopeammin tai saadessaan mitalin. Kun lapsi saa isänsä tuntemaan ylpeyttä, lapsesta tulee itsevarmempi. Tällä tavalla lapset antavat helpommin periksi hyväksynnälle ja kritiikille.

Useasti, jos lapsi ei erotu muiden joukosta jossain tietyssä aktiviteetissä, ilmaantuu lapsen ja isän välille erimielisyyksiä. Isä ei välttämättä syytä lastaan, mutta usein he saattavat syyttää.
He eivät edes yritä piilottaa pettymystään. Usein isät saattavat ottaa, pettymyksestä johtuen, etäisyyttä lastensa välille.

Isä joka ei ole lopettanut itsensä kouluttamista

Isät jotka kuuluvat tähän kategoriaan, ovatkin oikeasti kuin pieniä lapsia jotka yrittävät puhdistaa omaa mainettaan. On mahdollista, että he ovat kokeneet samanlaista kohtelua pienenä. Heidän vanhempansa olivat aikoinaan asettaneet korkeat odotuksen lapsilleen, joita lapsi ei kyennyt täyttämään.

Nyt heidän omat lapsensa muistuttavat heitä siitä, millaisia he olivat olleet nuorina. Isät haluavat niin sanotusti “korjata” sen, missä he itse lapsina epäonnistuivat. He haluavat korjata sen yhden asian joka esti heitä olemasta heidän joukkueensa “Messi”, tai luokkansa ihmelapsi aina täydellisin arvosanoin, tai kaikkein varakkain bisnesmies.
He ajattelevat olevansa velkaa, ja sen takia siirtävät oman epäonnistumisensa omiin lapsiinsa. Isät tekevät näin alitajuisesti, ja tietenkin pelkästään hyvää tarkoittaen. Isät uskovat, että heidän toiveensa on tehdä lapsistaan parempia mitä he itse aikoinaan olivat. Syvällä sisimmissään, he haluavat lapsilleen täydellisemmän
elämän.

Tämän koko yhtälön ongelma on se, että ratkaiseva tekijä puuttuu täysin: nimittäin aito rakkaus. Se rakkaus, joka tekee mahdolliseksi etenemisen, ajoituksen ja virheiden arvostamisen. Se on myös se rakkaus, joka pohjimmiltaan hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on, myös kaikilla epäkohdilla: menestyksellä, virheillä, voitoillaan ja epäonnistumisillaan.

“Johtajaisän” rakkaus voi myös olla suurenmoista, mutta se ei tee siitä yhtään vähemmän itsekästä. Tuollaista isää kiinnostaa enemmän hänen oma onnensa kuin oman lapsensa hyvinvointi. Ensiksi, isän on tarjottava kättään, joka täyttää lapsensa luottamuksella ja varmuudella. Sillä varmuudella, että olivat olosuhteet mitkä tahansa, lapsi on arvostettu ja rakastettu. Lapset ansaitsevat saavutustensa tunnistamista, niin kuin myös minkä tahansa muun tapahtuman tunnistamista.