Hyväksynnän kautta oppiminen

Meidän jatkuvasti muuttuvassa elämässämme osuu kohdalle toistuvasti tilanteita, jolloin ainut mitä voimme tehdä on hyväksyä asiat niin kuin ne ovat. Mitä tapahtuu kun me kieltäydymme hyväksymästä asiat sellaisina kuin ne ovat?

Kun me vastustamme muutosta, me taistelemme sellaisia asioita vastaan joiden suhteen meillä ei ole mitään kontrollia; asioita joiden välttämiseksi me emme voi tehdä yhtään mitään, koska kyseessä on jotain mikä on jo tapahtunut tai on parhaillaan tapahtumassa meidän ympärillämme. Tilanteen kiistäminen aiheuttaa meille ainoastaan kärsimystä.

Selkeimmät tilanteet, joissa hyväksynnällä on perustavanlaatuinen rooli, ovat kuolemassa, rakkaudessa ja sydänsuruissa. Miten me voimme kieltää kuoleman ja rakastumisen tai sen loppumisen? No, joskus me teemme niin. Me pysyttelemme väkisin tilassa jossa kiistämme nämä tosiasiat, joiden suhteen emme voi tehdä mitään, emme välttää niitä saati muuttaa.

Kyse ei ole hyvistä tai huonoista tilanteista. Kyse on tosiasioista, jotka ovat luontainen osa ihmisenä olemista ja elämistä. Ne ovat osa elämäämme. Aiheuttavatpa ne meille sitten iloa tai surua, kertoo tunne ja sen vahvuus kuinka tärkeä kyseinen kokemus meille tarkalleen ottaen on.

“Jos et ole tarpeeksi vahva luodaksesi omat edellytyksesi elämälle, pitäisi sinun hyväksyä ehdot jotka elämä tarjoaa.” 

-T.S. Eliot-

Tarve ymmärtää

Meidän luonnollinen reaktiomme asioihin, jotka eivät ole meidän hallinnassamme, on koettaa antaa niille vastaus, löytää selitys joka tarjoaa jonkinlaista helpotusta. Me koemme vahvan sisäsyntyisen tarpeen ymmärtää kaikkea mitä havaitsemme elämässämme tapahtuvan.

Me unohdamme tällöin, että tapa jolla ymmärrämme tapahtumia tulee aina olemaan seurausta meidän tulkinnastamme, kokemuksistamme ja niistä selityksistä, joita käytämme vakuuttaaksemme itsellemme että kyseessä on kuin onkin meidän todellisuutemme.

“Yllättyneisyydessä ja kunnioittavassa pelossa on ymmärtämisen alku.”

–José Ortega y Gasset-

Me eksymme järkeen ja sanoihin, kun viime kädessä jokainen totuus ja todellisuus on meidän sisimmässämme. Ne voi löytää siitä mitä me tunnemme, niistä tunteista joita me koemme. Sitä tunnetta kohti kulkeminen, jonka meidän oma vartalomme meille koettaa osoittaa, on sen todellisuuden hyväksymistä mitä meille on parhaillaan tapahtumassa.

Taipumus kulkea kohti järkeilyä selitykseksi sille miksi jotkin asiat ovat kuten ne ovat, kuten esimerkiksi rakkaus, on ainoastaan este jonka me asetamme itse itsellemme ja joka estää meitä hyväksymästä todellisuutta.

“Ymmärrys on tyhjä laatta, jolle ei ole kirjoitettu mitään.”

-Aristoteles-

Mitä tapahtuu kun me emme hyväksy mitä meille tapahtuu? 

Kun me hautaamme ne tunteet joita emme halua käsitellä, me kiellämme samalla koko oman olemassaolomme. Me teemme tämän yrityksessämme selvitä surusta, tai koska meitä pelottaa että meidän tunteemme aiheuttavat meille liikaa tuskaa, kipua jota me emme usko voivamme kestää tai kohdata.

Me hautaamme oman aidoimman olemuksemme, ydinmehumme. Me jätämme monet tunteistamme jumiin sisäämme jylläämään kun ne pitäisi vapauttaa, elää läpi ja kokea.

Kun teemme näin, me unohdamme hyvin keskeisen osan omasta ihmisyydestämme. Me emme tällöin hyväksy omaa herkkyyttämme ja haavoittuvaisuuttamme, vaan uskomme että olemme jotenkin niiden yläpuolella.

Keho on vastuullinen antamaan meille varoitusmerkkejä, jotta me voimme vapauttaa kaiken mikä on pullotettuna sisäämme (raivo, suru, kiukku, viha jne.) Jos emme kuitenkaan tee niin, on myös meidän energiamme tuomittu olemaan pullotettuna sisäämme, ja seurauksena tästä sairaus ja irrallisuus tulevat näkyviin meissä itsessämme ja onnellisuudessamme.

Tie hyväksyntään

Henkilökohtainen kehittyminen ja oppiminen tapahtuu, kun me olemme valmiit hyväksymään meidän tunteemme juuri sellaisina kuin ne ovat, ilman että suodatamme ne järjen läpi joka muokkaa, tukahduttaa tai sumentaa niitä.

Me voisimme pitää mielessä, että järki tarjoaa selityksen sille mitä tapahtuu, mutta kun me jäämme siihen jumiin, käännämme me huomiomme pois todellisuudesta.

Todellinen oppiminen tapahtuu, kun olemme valmiit hyväksymään todellisuuden sellaisenaan ja sallimme itsemme tuntea joka ikisen tuntemuksen, joka putkahtaa esiin kussakin tilanteessa jonka läpi me elämme.

Tämä on se miten me muuntaudumme, seuraamalla elämän virtausta ja ykseyttä. Sillä kaikki mitä me kiellämme ja kieltäydymme hyväksymästä pakottaa meidät kokemaan yhteyden katkaisun itseemme ja kaiken sen mitä tästä seuraa.

Kun me hyväksymme elämämme väistämättömät tosiasiat, me saatamme joutua kokemaan erittäin intensiivistä surua. Mutta tunteminen on nimenomaan se mikä meidät siitä vapauttaa, vapauttaa meidät jatkamaan eteenpäin ja tekemään tilaa uusille tunteille ja kokemuksille.

Sillä hetkellä kun me alamme hyväksyä mitä meidän elämässämme tapahtuu, me alamme hyväksyä itsemme. Me olemme valmiit antamaan anteeksi muille ja itsellemme, jatkamaan eteenpäin kohti uusia kokemuksia, antamaan energiamme kukoistaa ja tuntemaan itsemme eläväksi.

“Järki ei ole opettanut minulle mitään. Kaikki mitä tiedän, olen oppinut sydämen kautta.”

-Leo Tolstoi-