Hyvä luonne motivoi sinua tekemään sitä mikä on oikein, ei sitä mikä on helppoa

Hyvä luonne motivoi sinua tekemään sitä mikä on oikein, ei sitä mikä on helppoa
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Hyvä luonne on kaikista hyveistä tärkein. Mutta se vaatii rohkeutta, rehellisyyttä sekä uskollisuutta itseään kohtaan. Vain vahva luonne sallii meidän nukkua puhtaalla omatunnolla. Se sallii meidän aina tehdä sen mikä on oikein, eikä sitä mikä on helppoa tai mitä muut haluaisivat meidän tekevän. Täten hyvä luonne on poikkeuksellista henkistä asennetta ja meidän persoonallisuutemme ydin.

Usein ihmiset sanovat, hieman huolimattomasti, että sellaisella ja sellaisella henkilöllä ei ole luonnetta tai tuollainen luonne on liian voimakas. Ja jotkut taas sanovat että luonne on se, joka on todella viehättävä osa ihmisessä, enemmän kuin fyysinen ulkomuoto. Tämä kaikki saa meidät päättelemään, että tarkastelemme nyt todella merkityksellistä puolta siitä, mitä on olla ihminen. Käytämme sitä myös tekijänä luokitellessamme muita ihmisiä.

”Tieto antaa sinulle valtaa, mutta luonne antaa sinulle kunnioitusta.”

-Bruce Lee-

Ihmiset ajattelevat usein, että luonne ja persoonallisuus ovat samoja asioita. Se ei ole aivan oikein. Psykologian mukaan luonne muodostaa osan persoonallisuuden perusteista, temperamentin ja soveltuvuuden kanssa. Itse asiassa useat psykologit, jotka ovat omistautuneet tämän mielenkiintoisen persoonallisuuden osan opiskelulle selittävät, että se vaikuttaa suuresti loppuun psykologisista ulottuvuuksista. 

Toisin sanoen se on olemuksemme viides ydin.

Luonne on meidän koulutettu tahtomme

Meillä kaikilla on omat vahvat puolet luonteessamme. Sisäiset arvomme vetävät meidät mukanaan kun sitä eniten tarvitsemme. Mutta mistä ne oikein tulevat? Miten tämä lumoava psykologinen käsityöläinen on rakennettu? Voisimme yrittää sanoa sen olevan hellävarainen geeniemme, ympäristön ja koettujen kokemusten yhdistelmä. Monet meistä määrittelisivät sen juuri näin. Siinä on kuitenkin jotain paljon inspiroivampaa ja mieltä ylentävää.

Henkilö ei muodosta luonnettaan päivässä tai kahdessa. Siinä on mukana tiettyä haluavaisuutta, heräämistä milloin henkilön pitäisi ennemmin tai myöhemmin tulla tietoiseksi jäykistä ajatuksistaan ja rajoittavista asenteistaan, jotka häneen on iskostettu koulussa. Hänen on tultava tietoiseksi noista näkymättömistä ”viivakoodeista”, jotka yhteiskunta on leimannut meihin määritelläkseen meidät.

Luonne on myös henkilökohtainen valinta, kerääntynyttä voimaa joka sallii meidän viimeinkin uskaltaa reagoida. Se auttaa meitä arvostamaan olemustamme sekä yksilöllisyyttämme. Se ohjaa meidät tietämään mikä on oikein minäkin hetkenä ja myös toimimaan sillä hetkellä. Itse Aristoteleskin on kerran sanonut, että luonne on paikka jossa moraalinen velvollisuus ja henkilökohtaiset taipumukset kohtaavat. Kun ne yhdistetään, niillä pitäisi olla vain yksi tarkoitus: toimia arvokkaasti sen mukaan mikä on oikein. Vain siten voimme taata arvostuksemme, lahjomattomuutemme, sekä itse yhteiskunnan hyvinvoinnin.

”Hyvä luonne ja henkilökohtainen vahvuus ovat ainoita investointeja, jotka ovat minkään arvoisia.”

-Walt Whitman-

onko naisella hyvä luonne

Kolme luonteen pilaria

Jotain mitä olemme kyenneet ymmärtämään tähän mennessä (mitä emme saisi päästää näkyvistämme) on se, että jokainen meistä on vastuussa omasta luonteestaan. Kirjailijat ja asiantuntijat Renne Le Senne ja Gaston Berger kertovat, että luonteemme eivät näyttäydy lopullisesti lapsuudessa tai nuoruudessa. Ite asiassa tämä kompleksi yhdistelmä joka muokkaa arvojamme, tunteitamme, ja asenteitamme, muokkaantuu ajan kuluessa.

Eli aina on hyvä aika tasoittaa karkeita kulmia itsestämme ja kiillottaa tiettyjä luonteenpiirteitä, jotka sallivat meidän selviytyä paremmin päivittäisestä ympäristöstämme.

”Älykkyys ja hyvä luonne – se on todellisen koulutuksen päämäärä.”

-Martin Luther King-

Nämä samaiset kirjailijat osoittavat, että luonteemme muodostus riippuu siitä miten me tulkitsemme, lähestymme, tai valmistelemme itsemme näitä kolmea tekijää varten. Tarkastellaanpa asiaa lähemmin.

taloja naisen päässä

Tunteellisuus

Tunteellisuus viittaa kykyymme tuottaa tiettyjä tunteita kun saamme vastaan tiettyjä ärsykkeitä. Se muokkaa myös herkkyyttämme ja sitä kuinka reagoimme muiden tunteisiin. Tämän tekijän luonteenomaisuuteen kuuluu se, että me kaikki emme reagoi samalla tavalla samoihin asioihin. Myös tuo ero, tuo vivahde, muokkaa luonnettamme.

Joillakin ihmisillä on niin sanotusti kylmä persoonallisuus ja he eivät kykene reagoimaan muiden kipuun. On olemassa myös ihmisiä, jotka ovat herkempiä kuin muut ja he eivät epäröisi kahta kertaa auttaessaan muita riskeemalla oman elämänsä.

Toiminta

Jokainen meistä toimii meidän omien ja sisäistettyjen arvojemme ja periaatteidemme mukaan. Ja tässä meillä on kaikkein mielenkiintoisimmat luonteen puolet, me kaikki emme kykene reagoimaan johonkin mitä me pidämme epäoikeudenmukaisena tai jos se on arvojärjestelmäämme vastaan. 

Jos olen töissä esimerkiksi ravintolassa, jossa jää aina paljon ruoantähteitä yli, aion varmistaa että ruoka ei päädy roskiin. Aion pitää huolen siitä, että ruoka päätyy niille jotka sitä tarvitsevat. Mutta tästä huolimatta on aina ihmisiä jotka valitsevat toimimattomuuden. He katsovat ympärilleen ja yrittävät olla saamatta huomiota itseensä. He rajoittavat itseään tekemästä jotain mitä kaikki muut tekevät, vaikka he tietäisivät sen olevan oikein.

Sointuvuus

Viimeiseksi, yksi perustekijöistä ymmärtääksemme miten luonne muodostuu on sointuvuus. Sointuvuus viittaa aikaan, joka meillä kestää reagoida kun näemme tai koemme tiettyjä asioita. Lopetin esimerkiksi juuri riippuvaisen ja onnettoman parisuhteen. Muutaman kuukauden päästä tapaan jonkun toisen, jolla on samanlainen hyväksikäyttävä persoonallisuus kuin entisellä kumppanillani.

On ihmisiä joilla on alhainen sointuvuus. He eivät kykene tulkitsemaan tai reagoimaan jo aikaisemmin koettuihin kokemuksiin. He eivät opi menneestään. He päätyvät toistamaan vanhat virheensä uudestaan ja uudestaan. He sallivat itsensä mennä muiden mukana, ja he eivät työskentele aktiivisesti rakentaakseen arvokkaampaa, vahvempaa, ja terveellisempää luonnetta.

ruusut tatuoituina käsiin

Tiivistettynä, kuten myös alussa sanoimme, hyvä luonne on kaikkein tärkein hyve. Luonteemme ansiosta voimme pitää tasapainomme vastoinkäymisien aikana. Se auttaa meitä pääsemään joka päivän yli vahvempana, rohkeampana, ja enemmän valmiina tekemään minkä ajattelemme olevan oikein.

Meidän tulisi investoida kaikki energiamme rakentaaksemme luonnettamme jotta voisimme olla vapaampia, ja ennen kaikkea, onnellisempia.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.