Huumeet aiheuttavat eniten riippuvuutta silloin, kun ulospääsyä ei ole näkyvissä

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Cristina Roda Rivera

Viimeisin päivitys: 08 maaliskuuta, 2024

Ihmiset ovat yrittäneet selittää riippuvuutta ja tiettyjen aineiden käyttöä monella eri tavalla. He saattavat kaikki olla hieman oikeassa. Yksi näistä näkökulmista käsittelee ympäristötekijöitä riskitekijänä tiettyjen huumausaineiden ottamiselle ja riippuvuudelle.

Ymmärtääksemme huumeriippuvuuden ongelmaa, meidän on ajateltava itse ainetta pidemmälle. Meidän on pidettävä mielessä sen riippuvuutta aiheuttava voima. Emme saa myöskään unohtaa, että jokainen huumeita käyttävä henkilö on erilainen.

Tämä johtaa kysymyksiin. Esimerkiksi; miksi on olemassa ihmisiä, jotka juovat alkoholia todella usein ja suurissa määrin, mutta he eivät ole alkoholista riippuvaisia?

Rotat, jotka käyttivät vain huumeita ja rotat, joilla oli pakoränni

Voimme analysoida riippuvuuden ilmiötä paremmin tarkastelemalla sitä laboratorioasetelmissa. Yhdessä kokeessa oli rotta, jolla oli häkissään kaksi pulloa vettä. Toisessa pullossa oli puhdasta vettä, ja toiseen oli sekoitettu heroiinia tai kokaiinia.

Melkein joka kerta kun koe suoritettiin, kyseiselle rotalle kehittyi riippuvuus huumeveteen, ja se palasi sen luokse aina kuolemaansa asti. Tämä käy järkeen ottaen huomioon millaiset vaikutukset huumeilla on aivoihin. Mutta 70-luvulla Vancouverista kotoisin oleva psykologi Bruce Alexander suunnitteli tämän kokeen uusiksi.

Tämä psykologi kehitti rotille oman puiston (rottapuisto). Kyseessä oli häkki, joka oli täynnä viihdettä. Täällä rotilla oli värikkäitä palloja, tutkittavia tunneleita, paljon ystäviä ja runsaasti ruokaa. Tämä oli periaatteessa kaikki, mitä rotta haluaa. Kaikki rottapuiston rotat kokeilivat vettä molemmista pulloista, sillä he eivät tienneet mitä niissä oli.

Niistä rotista, jotka elivät hyvää elämää, ei tullut tämän huumeen ”vankeja.” He välttivät tästä pullosta juomista. He kuluttivat alle yhden neljäsosan siitä huumemäärästä, jonka eristyneet rotat kuluttivat. Yksikään ei kuollut. Kun taas niille rotille, jotka olivat yksin ja onnettomia, kehittyi riippuvuus, ja heidän tuurinsa oli huonompi.

Ensimmäinen koe ei ottanut huomioon sitä, että rotta ei tehnyt mitään muuta kuin harhaili seuraten heijastuksia ja perusvirikkeitä. Se voisi tehdä tämän, tai sitten se voisi juoda huumattua vettä, joka toimisi ainakin uutena motorisena aktiviteettina. Tällä ei ollut mitään tekemistä huumatun veden viehätyksellä rottaa kohtaan.

Seuraava koe puolestaan antoi rotille vaihtoehdon. Tämä vaihtoehto oli todella houkutteleva, mielenkiintoinen ja itseään vahvistava. Rotat, joilla oli vaihtoehto, ja edes jokin miellyttävä rutiini elämässään, eivät tunteneet tarvetta juoda vedestä, joka stimuloi heidän nautintoaan. Tai sitten ne eivät ainakaan huomanneet tätä epätasapainoa.

Oli vielä hämmästyttävämpää, kun joku teki tästä kokeesta kolmannen version. Tässä kokeessa käytettiin rottia, jotka viettivät 57 päivää häkissä, jossa he saisivat vain huumetta. Tutkijat huomasivat, että sitten kun rotat vaihdettiin iloiseen ympäristöön, he kaikki paranivat.

Hyvä elämä: paras tapa olla lankeamatta huonoihin tapoihin

Jos olemme onnellisia, meillä ei ole tarvetta paikata tyhjiä kohtia. Ja jos olemme onnettomia, saatamme kokeilla täyttää puuttuvat kemikaalit eri aineilla. Nucleus accumbens on aivojen dopamiinin vastaanottokeskus. Se käsittelee myös käytökseen liitettäviä nautinnon tunteita. Tämä aivojemme osa on kuin kuningas, joka pitää hoviaan ympäristöllisillä ja kemiallisilla alamaisillaan.

Hänellä on uskollisia alamaisia, jotka tuovat hänelle tarvikkeita ja palvelevat häntä jatkuvasti. Nämä alamaiset ovat kemiallisia palvelijoita dopamiinia varten: ruoka, vesi, sosiaalisten kanssakäymisten vahvistaminen, mukava sänky jossa nukkua. Jos näissä nautinnoissa on puutteita, kun ne tulevat rajoitetulla ja yksilöllisellä tavalla, se tarkoittaa enemmän nautintoa.

Tuhansista Vietnamin sodassa taistelleista sotilaista tuli heroiiniriippuvaisia. Kun he palasivat kotiin sodan jälkeen ja pääsivät yli vieroituksestaan, he pystyivät jatkamaan normaalia elämäänsä.

Huumeet voivat hallita käytöstämme suunnattomasti. Tämä tapahtuu, kun meiltä puuttuu rakkautta, terveellisiä rutiineja tai hyvä työ. Ne voivat muuttua riippuvuudeksi heti, kun ne astuvat ovestamme sisään. Ne pysyvät kanssamme pelkästä toistosta, ja alkavat tuhoamaan elämäämme.

Tämä on toiveikas selitys, joka käy järkeen, jolla ei ole moralistisia tai kemiallisia reduktionistisia ajatuksia, jotka maalaavat huumeaddiktit luonteettomiksi ihmisiksi. Se auttaa meitä näkemään, että riippuvaiset ihmiset voivat olla juuri niinkuin ne rotat ensimmäisessä häkissä: yksin, eristäytyneitä, vain yhdellä ulospääsyllä, tai vain yhdellä tavalla saada nautintoa. Toisaalta joku, joka käyttää huumeita mutta palaa tyydyttävään ympäristöön, voi välttää riippuvuuteen lankeamisen. Näin tapahtuu siksi, että hänen saatavillaan on muitakin virikkeitä, jotka laukaisevat hänen aivojensa palkintojärjestelmän.

Avain on sellaisen ”häkin” tekemisessä, joka tuntuu vapaalta. ”Häkki,” jossa on useita vaihtoehtoja, jotka voivat tuottaa meille nautinnon tunnetta. Tällä tavalla emme luo riippuvuutta mihinkään. Huumeet ovat selvästi meille pahaksi. Mutta ne ovat vielä pahempia, jos niitä käytetään epätoivoisessa skenaariossa, jossa henkilöllä ei ole muita vaihtoehtoja. Haluamme kaikki tuntea olomme hyvältä, vaikka se kestäisikin vain hetken.