Taloudellisesti riippuvainen aikuinen

23.12.2018

Pidimme siitä tai emme, raha on todella tärkeä osa elämää. Talousmaailmasta on tullut monimutkaisempi globalisaation myötä. Lisäksi ostovoimasta on tullut alhaisempi kuin mitä se oli joitain vuosikymmeniä sitten. Taloudellisia kriisejä tapahtuu. Siksi on olemassa monia aikuisia, jotka ovat taloudellisesti riippuvaisia jostakusta, esimerkiksi vanhemmistaan.

Käytännöllisestä näkökulmasta katsottuna taloudellinen riippuvuus on kannattava ja tukeva ratkaisu tällaiselle ongelmalle. Mutta psykologisesta näkökulmasta katsottuna se voi johtaa lukuisiin vaikeuksiin, kun henkilö haluaa asettaa tiettyjä oleellisia tavoitteita.

Työttömyydellä ja taloudellisella riippuvuudella on vaikutuksensa omakuvaan ja itsetuntoon. Monet ajattelevat, että muista riippuvaisena oleminen on ”mukavaa”. Mutta se voi kuitenkin saada paljon vahinkoa aikaan.

“Raha on itsenäisyyden alku ja eheyden seuralainen.”

-Lordi Chesterfield-

taloudellinen riippuvuus perheessä

Vanhemmat ja taloudellinen riippuvuus

On tietenkin olemassa paljon tapauksia ja olosuhteita, jolloin työpaikan löytäminen on todella vaikeaa, mutta on olemassa myös tapauksia, joissa taloudellinen riippuvuus on vanhempien rohkaisemaa. Tässä mielessä monet vanhemmat valittavat siitä, ettei heidän lapsensa ole itsenäinen, mutta samaan aikaan he pitävät yllä tapoja, jotka edistävät riippuvuutta.

On olemassa monia syitä siihen, miksi tätä tapahtuu. Kaikkein yleisin on se, etteivät vanhemmat tunne oloaan mukavaksi oman elämänsä suhteen. Siksi heidän lapsistaan tulee heidän tekosyynsä olla kohtaamatta haasteita.

On olemassa myös vanhempia, joilla on parisuhdeongelmia, joita he katsovat läpi sormien. Tällaiset vanhemmat käyttävät lapsiaan välttääkseen konflikteja, tai sitten häiriötekijänä. Jos heidän lapsestaan tulee itsenäinen, heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä töitä oman suhteensa eteen.

Jotkut vanhemmat taas pelkäävät yksinäisyyttä eivätkä halua kohdata tunnettua, mutta rumaa totuutta: lapset tulevat aina muuttamaan pois. Ja kun tämä tapahtuu, lapset eivät ole enää heidän huomionsa keskipisteenä, vaikka vanhemmat ovatkin edelleen osa lasten elämiä.

Vanhemmat, jotka mahdollistavat sen että aikuiset lapset ovat taloudellisesti riippuvaisia

Monet vanhemmat rohkaisevat vahingossa aikuisia lapsiaan taloudelliseen riippuvuuteen. He ovat suojelleet lapsiaan liikaa aina heidän lapsuudestaan asti, tehden lapsista epävarmoja ja riippuvaisia. Kun lapset yrittävät aloittaa oman elämänsä, tällaiset vanhemmat yrittävät rajoittaa heitä ja manipuloivat lapsiaan, jotta he eivät tekisi näin.

Lapset, jotka on kasvatettu näin, tulevat mitä todennäköisimmin olemaan taloudellisesti riippuvaisia aikuisia. Tällaiset lapset ovat vähemmän itsevarmoja, eivätkä he halua muuttaa pois kotoa. He tarvitsevat oman paikkansa maailmassa, mutta eivät tiedä kuinka rakentaa tämä.

He tuntevat myös, etteivät he kykene menestymään tässä. Tämä saa heidät ottamaan huonopalkkaisia tai epävakaita töitä, tai sitten he eivät tee mitään uuden työpaikan hankkimiseksi vanhan työpaikan menettämisen jälkeen.

epätoivoinen nainen

Taloudellisesti riippuvainen aikuinen: ongelman ratkaisu

Kun henkilö ei usko itseensä tai kykyihinsä, taloudellisen itsenäisyyden tavoittelu lakkaa olemasta vaihtoehto. Hänen mielessään maailma voi näyttää uhkaavalta ja etäiseltä, joten hän jää mielummin kotiin perheensä luokse. Pelko voittaa hänet. Hän tulee mielummin kritisoiduksi eikä hän halua nauttia itsenäisyyden etuoikeuksista, saati kokea haasteiden tarjoamasta jännityksestä.

Epävarmoilla vanhemmilla on tapana kasvattaa lapset sellaisiksi kuin hekin ovat. Sen sijaan että nämä lapset ponnistelisivat täydellisen työpaikan löytämiseksi, näiden lasten tulisi keskittyä pääsemään eroon peloista, jotka eivät salli heidän kulkea eteenpäin. Jos he eivät ratkaise näitä ongelmia, heidän on todella vaikea saavuttaa tavoitteensa.