Humanistisen psykoanalyysin perustajan Erich Frommin elämänkerta

Jos et ole psykologian asiantuntija, ja kuulet puhuttavan psykoanalyysista, ajattelet todennäköisesti Sigmund Freudia. Tänään puhumme kuitenkin Erich Frommista (Frankfurt, 1900 – Muralto, 1980). Hän oli humanistisen psykoanalyysin perustaja. Lue eteenpäin, niin Erich Frommin mielenkiintoinen elämänkerta tulee sinulle tutuksi.

Erich Frommin elämänkerta

Erich Fromm oli kotoisin ortodoksijuutalaisesta perheestä. Hän alkoikin nuoruudessaan talmudin opinnot. Loppujen lopuksi hän ei ollut täysin vakuuttunut aiheesta ja lähti toiselle tielle. Hän sai inspiraationsa Sigmund Freudin psykoanalyysiteorioista ja Karl Marxin ajatuksista. Nämä kaksi hahmoa toivat hänet lähemmäs sosialismia. Lisäksi he vaikuttivat häneen siinä määrin, että hän suoritti sosiologian tohtorin tutkinnon.

Fromm opiskeli myös lakia. Hän opiskeli Heidelbergin ja Münchenin yliopistoissa. 1930-luvulla, kun natsit valtasivat Saksan, hän muutti New Yorkiin. Siellä hän avasi psykoanalyysiin perustuvan kliinisen vastaanoton. Hän aloitti opettamisen Columbian yliopistossa.

Siitä hetkestä lähtien hän kehitti psykoanalyysiä, jolla oli voimakkaita humanistisen filosofian vaikutteita. Se perustui ihmisten kykyyn tulla vähitellen vapaammaksi ja itsenäisemmäksi oman henkilökohtaisen kehityksensä kautta.

Henkilökohtaiset kiinnostuksenkohteet ja inspiraatiot

Erich Frommin kiinnostuksenkohteet keskittyivät erityisesti uuden “ihmisen tieteen” luomiseen, joka pystyy ohjaamaan tasapainoista yksilöä kulttuurisen kaaoksen, väkivallan ja yksinäisyyden keskellä. Hänen ajatuksiaan ruokkivat:

• Marxin työ.
• Freudin teoriat.
• Zen-buddhalaisuus ja sen käsitys valaistumisesta. Tämä ymmärrettiin ihmisen intuitiivisten ominaisuuksien kehittymisenä.

Ensimmäiset askeleet kohti humanistista psykoanalyysiä

Kuten Milagros ja Dolores Sáiz selittivät, kun psykologia syntyi 1800-luvun jälkipuoliskolla, tutkijoiden ensimmäinen sukupolvi yritti ymmärtää mielen prosessien toimintaa. Vasta psykoanalyysin vakiintuessa Euroopassa psykologit kuitenkin jättivät syrjään elämänkulkuun, menneisyyteen ja tulevaisuuteen liittyvät ongelmat.

Tällä tavalla psykoanalyysi avasi filosofisemman lähestymistavan psykoterapeuttiseen käytäntöön. Tätä lähestymistapaa käyttäen Fromm alkoi kehittää humanistisempaa näkemystä.

Humanistinen psykoanalyysi

Frommin mielestä ihmisen psyykeä ei voida selittää vain kulttuurisilla tai ympäristön luomilla kuvilla, jotka paljastavat tiedostamattomia toiveita. Hänen ajattelunsa mukaan, joka tavallaan osui yhteen eksistentialistien kanssa, sen ymmärtämiseksi on myös tiedettävä, kuinka ihminen pyrkii löytämään elämän tarkoituksen. Hän väitti, että:

• Elämä ei välttämättä ole kärsimystä täynnä oleva pelto. Hänen humanistisen näkemyksensä optimismia ei ilmaista kivun kieltämisen kautta, vaan ajatuksena sen kestämisestä antamalla sille merkitys.
• Kyky rakastaa on perustavanlaatuista. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen virheissään, aivan kuten siinäkin, mitä he voivat antaa ulospäin.

Nämä ajatukset voivat tuntua vaikeilta saavuttaa käytännössä. Mutta kuten hänen kirjassaan Rakkaus on elämä (1982, suom. 1985) kuvataan, näiden kahden tehtävän tavoitteena on kehittää rakkautta itse elämää kohtaan sekä itseään kohtaan.

Tarpeiden tärkeys

Fromm perusti yhteiskunta-analyysinsä sosiaalisen alitajunnan käsitteeseen (Freudin mukaan tukahdutettu osa). Siksi hänen ajatustensa mukaan rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja vapauden toteutuminen saavutetaan, kun ihmisen tarpeet on tyydytetty.

Tästä syystä jokaisen yksilön on pyrittävä tyydyttämään halunsa. Heidän on kuitenkin oltava varovaisia, etteivät he tule niin sanotusti roboteiksi. Muuten he päätyvät tuhoamaan itsensä kestämällä merkityksetöntä elämää.