Filosofisia pohdintoja kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä

Kreikkalaisista ajattelijoista aina nykypäivään filosofiset pohdiskelut kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä erottuvat tämän tieteenalan vanhimpien ja pysyvimpien teemojen joukosta.

On tunnettu tosiasia, että uskonnot pohtivat kuolemanjälkeistä elämää ja väittävät, että on olemassa paratiisitila, joka ylittää ihmisen tilan. Samalla tavalla filosofia pohtii tätä kuolemattomuuden ja ikuisuuden tilaa, mutta toisesta näkökulmasta. Jatka lukemista saadaksesi lisätietoja!

Mitä filosofia kertoo meille kuolemasta?

Filosofeille kysymys ihmisen kuolemasta sisältää aina kysymyksen sielusta. Nikos Kokosalakis huomauttaa artikkelissaan Society -lehdessä, että filosofiset pohdiskelut ilmentävät ihmistä alusta alkaen ruumiin ja sielun tai hengen yhdistelmänä.

Sielulla on tässä haarassa näennäisuskonnollinen ulottuvuus. Jotkut ajattelijat väittävät, että sen kautta voimme tuntea ja erottaa itsemme arkisesta, mikä ei tarjoa meille mitään henkistä hyötyä. Seuraavissa osioissa tutkimme tämän aiheen tärkeimpiä filosofisia näkemyksiä.

Sielu ja ruumis: kuolema Platonin mukaan

Platon oli ehkä yksi ensimmäisistä filosofeista, jotka kiinnostuivat kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä pohtimisesta. Hänen postulaattiensa mukaan ihminen koostuu ruumiista ja sielusta. Ja jälkimmäinen on jumalallista ja kuolematonta alkuperää, eli se kestää läpi ajan.

Toisaalta ruumis on kuolevainen ja sitä pidetään sielun vankilana. Tässä suhteessa kuolema on prosessi, jonka kautta sielu vapautuu kehon siteistä.

Revista de Treball Social -lehden artikkelin mukaan tässä platonisessa käsityksessä kuolemaa ei olekaan. Tämä johtuu siitä, että todellisuudessa ainoa, joka tuhoutuu, on ruumis, jolla ei tämän näkemyksen mukaan ole arvoa.

Sen sijaan kuolema on elämä sielulle, siinä määrin kuin se voi vapauttaa itsensä ja pyrkiä parempaan elämään. Tästä syystä on olemassa erityinen kutsu huolehtia sielusta tiedon kautta ja hankkia hyveitä jokapäiväisessä elämässä.

Aristoteleen käsitys ruumiista, sielusta ja aineesta

Aristoteleen mukaan kaikki elävät olennot koostuvat ruumiista, sielusta ja aineesta. Vaikka sekä kasveilla, eläimillä että ihmisillä on sielu, ihmisen sielu on ainutlaatuinen.

Sen lisäksi, että ihmissielu on vastuussa ravinnosta ja tunteesta, sen tehtävänä on tietää. Eli sitä käytetään henkiseen toimintaan tai ajatteluun. Siinä on kuitenkin myös runollinen ja luova osa, joka on sielun tärkein ominaisuus. Tämä osa on aineeton, kuolematon ja ikuinen.

Siksi kuolema oli Aristoteleelle biologisen elämän loppu sellaisena kuin me sen tunnemme; tämä prosessi edustaa ruumiin ja sielun lopullista erottamista. Tämä selviää kuolemasta rationaalisena kokonaisuutena, koska sen päätehtävä on tieto ja ajatus.

Kuolema Epikuroksen mukaan

Osana filosofisia pohdintojaan kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä Epikuros huomauttaa, että se on jotain väistämätöntä. Emme voi välttää sitä. Pikemminkin meidän pitäisi hyväksyä se ja pitää sitä osana ihmisen elämää.

Mutta on ongelma: me yleensä pelkäämme kuolemaa. Filosofin mukaan tämä on absurdia, koska kun olemme elossa, kuolemaa ei ole olemassa. Tästä syystä hän antaa meille kolme vinkkiä kuolemanpelon lopettamiseksi:

• Määrittele ja priorisoi projektisi.
• Muista päivittäin, että meidän on kuoltava.
• Selvitä, mitä tarvitset aina.

Mitä hän sillä tarkoittaa? Muistamalla aina kuoleman, voimme tottua siihen. Samalla tarpeidemme huomioiminen saa meidät keskittymään nykyhetkeen ja jättämään tulevaisuuden sivuun. Samalla tavalla elämänprojektien nimeäminen ja priorisointi keskittyy tähän päivään.

“Kuolema, kaikkein pelätyin pahuus, ei siis koske meitä; sillä kun olemme olemassa, kuolema ei ole läsnä, ja kun kuolema on läsnä, meitä ei ole enää olemassa.”

– Epikuros –

Senecan filosofiset pohdiskelut kuolemasta

Senecan mukaan kuolema on yksi niistä harvoista tapahtumista, joita voimme varmasti odottaa. Niinpä meidän on hyväksyttävä se alistuneena ja jopa mielihyvin, koska niin voimme nauttia elämästä ilman pelkoa. Jos emme ole huolissamme kuolevaisesta tilastamme, nautimme nykyisyydestä intensiivisemmin.

Filosofi korostaa, että kuolema antaa ihmiselle arvon siinä määrin, että se edustaa eletyn elämän loppua. Tämän mukaan suruista ja vaivoista kärsivä ei sanoudu irti elämään siksi, että hän ei pidä elämästä, vaan siksi, että köyhissä olosuhteissa eläminen ei ole elämisen arvoista.

Kuoleman kokemus Spinozan mukaan

Kuten Steven Nadler selittää artikkelissaan Spinoza’s Guide to Life and Death, henkilö, jonka ajatukset ja teot ovat järjen, ei intohimon, ohjauksessa, ei elä elämäänsä ajattelemalla kuolemaa.

Tämä johtuu muun muassa siitä, että hän tietää, ettei kuoleman jälkeen ole elämää. Ei ole taivasta eikä helvettiä; ei ole kipua tai pelastusta. Koska mitään ei ole olemassa, ei ole mitään järkeä käyttää aikaa sen ajattelemiseen tai olla ahdistunut sen vuoksi.

Tässä suhteessa Spinoza kieltää kuolemattomuuden. Itse asiassa hän uskoi, että yksi syy siihen, miksi juutalainen yhteisö alisti hänet heremille (eristämiselle), oli heidän uskonsa, että sielu kuolee ruumiin mukana. Siksi on vain järkevää pohtia elämää, erityisesti tietoa itsestään ja luonnossa olevasta paikasta.

Vapaa ihminen ei ajattele vähempää kuin kuolemaa, ja hänen viisautensa ei ole kuoleman, vaan elämän mietiskelyä.”

– Spinoza –

Elämme kuollaksemme, sanoo Martin Heidegger

Yksi kuoleman filosofisista pohdinnoista on Heideggerin. Hän katsoi, että ihminen on ainoa elävä olento, joka tietää kuolevansa jossain vaiheessa. Siksi hän pitää kuolemaa ilmiönä tai elämän tapahtumana.

Hänen näkemyksensä on, kuten Pacific Science Review B: Humanities and Social Sciences käsittelee, että synnymme tai meidät heitetään maailmaan kuollaksemme. Lisäksi ainoa varmuus tässä elämässä on se, että me lopulta kuolemme. Tämän tapahtuman saapuessa eksistentiaalinen kokonaisuus katoaa.

Heidegger antaa kuolemalle kuitenkin positiivisen ominaisuuden, koska hän pitää sitä sopivana. Eli kuolema kuuluu meille, jos teemme siitä viimeisen ja ylimmän olemassaolon tekomme.

Kuolemanjälkeinen elämä

Onko kuoleman jälkeen elämää? Se on ehkä yksi arvoituksellisimmista ihmisten kysymyksistä. Jatkuva huolemme kuolemasta pakottaa meidät pohtimaan mahdollisuutta jatkaa elämää kuoleman jälkeen. Mitä filosofia sanoo siitä?

Ihminen kuolevaisen tilansa vuoksi kaipaa kuolemattomuutta. Filosofian kannalta tämä ikuinen olemassaolo liittyy sielun tai hengen kestävyyteen, joka ylittää elämän rajat.

Mitä hyötyä tällaisesta selityksestä on? Se toimii meissä puolustusmekanismina kuoleman meissä synnyttämää pelkoa ja ahdistusta vastaan. Siksi pyrimme antamaan sille jonkin merkityksen tai perustelun, jonka avulla voimme kestää tämän väistämättömän tapahtuman todellisuuden.

Arvosta elämää ja kohtaa kuolema tyynesti

Kuoleman ja elämän ajatteleminen suhteessa siihen on yksi teko, jonka ihmiset suorittavat ymmärtääkseen itseään paremmin. Näiden pohdiskelujen kautta opimme arvostamaan elämää ja kohtaamaan kuoleman rauhallisemmin ja viisaammin.

Meillä ei kuitenkaan pitäisi olla pakkomiellettä tästä. Tärkeintä on se, miten elämme elämäämme. Kuoleman ajatteleminen tästä näkökulmasta auttaa keskittymään nykyhetkeen, joka on ainoa asia, joka meillä on.